Minna Mikkanen: Lemmenkipeät

Pahoittelen ja varoitan jo nyt, että luvassa on juonipaljastuksia. Eli jos olet aikeissa lukea Minna Mikkasen Sydänmaa-sarjan kolmannen osan Lemmenkipeät, jatka lukemista vain omalla vastuulla. Luvassa on nimittäin spoilereita.

Yleensä pyrin välttämään juonen kannelta olennaisten käänteiden paljastamista, mutta nyt en voi oikein kirjoittaa haluamastani asiasta ilman paljastuksia. Ja itse asiassa tästä on tulossa aika epäortodoksinen teksti siinäkin mielessä, että aion törkeästi valjastaa Mikkasen romaanin käsittelyn omalle agendalleni. Ei siis mitenkään erityisen lupaava alku kirja-arviolle, mutta jos joku vielä kaikkien näiden varoitusten jälkeenkin jatkaa lukemista - nyt päästään asiaan.

Ensiksi itse kirjasta. Se jatkaa mainiolla tavalla Sydänmaa-sarjaa. Tässä osassa päähenkilö on dekkarikirjailija Henrik, jonka äidin sotealan vanhustenhoidon sattumanvaraiset sijoittelut on viskannut Sydänmaalle. Henrikille herää huoli muistisairaan äidin voinnista ja pärjäämisestä, joten hänkin päättää muuttaa paikkakunnalle. Äidin luona ehtii näin pistäytyä useammin, samalla voi pitää silmällä hoidon tasoa ja ehkäpä seuraava romaanikin saa uutta inspiraatiota maiseman vaihtuessa. 

Tietäähän tuon, että kun kuuluisa kirjailija - vieläpä tanssitaitoinen sinkkumies - saapuu paikkakunnalle sympaattisen Mörkö-koiran kanssa, alkaa pappilan (sinne Henrik muuttaa) nurkissa pyöriä kiinnostuneita naisia. Kirjailija kuitenkin arvostaa vapauttaan ja kammoksuu sitoutumista.

Kirjan toinen keskushenkilö Anniina on Sydänmaalta kotoisin oleva nuori nainen, kaupunkiin muuttanut kampaaja. Hän saapuu kesäksi kotiin tuuraamaan sairauslomalla olevaa äitiään, joka on niin ikään kampaaja sekä pyörittää paikallista tanssilavaa. Pestin on tarkoitus olla lyhyt, mutta kun veljen lomamatka venyy ja Anniinan oma parisuhdekin yskii, visiitti jatkuu. Ja hyvin Anniina viihtyykin, yhtenä syynä naapurin poika Heinäharjun Lauri, josta onkin kasvanut aikuinen mies.

Ja nyt päästään niihin juonipaljastuksiin. Olin nimittäin noin 4/5 kirjasta oikein tyytyväinen. Ja suorastaan iloitsin siitä harvinaisesta tilanteesta, että mies ja nainen, vieläpä heteroita molemmat, voivat kerrankin olla romanttisessa viihdekirjassa "vain" kavereita. Nimittäin sitä ei kovin usein tässä skenessä tapahdu. Aina aika ajoin olen puutteesta valitellut: haluaisin lukea, nähdä ja kuulla tarinoita miehen ja naisen platonisesta ystävyydestä. Sukupuolten välistä kaveruutta kuvataan kyllä paljonkin niin, että jompikumpi tai molemmat osapuolet ovat homoseksuaaleja. Vähemmistökirjallisuus toisintaa totuutta muutenkin paremmin: sateenkaarevassa kirjallisuudessa ei tosiaankaan oleteta kaikkien homojen rakastuvan toisiinsa - miksi ihmeessä heterot tekisivät niin?

Minulla on useita miespuolisia ystäviä ja tuttavia, ja kyllä, ne suhteet ovat puhtaasti platonisia. En usko olevani harvinaisuus. Viihteellisessä fiktiossa kaveruutta ei kuitenkaan tule usein vastaan, korkeintaan niin, että pariskunta kasvaa klassisesti erilleen ja suhde muuttuu kaverilliseksi.

Voitte siis ehkä ymmärtää harmitukseni (JA NYT TULEE SE PAHIN JUONIPALJASTUS) kun Anniinan ja Henrikin rento kommunikointi muuttuu äkkiä vaivautuneeksi ja eivätköpähän pannahiset kohta pussaakin!

Se oli jo niin lähellä: nelikymppisen miehen ja parikymppisen naisen puhdas kaveruus, ilman mitään jännitteitä ja taka-ajatuksia. Nyyh.

Mikään tästä harmituksestani ei tietenkään ole Minna Mikkasen ja Lemmenkipeiden vika. Itse asiassa on sanottava, ettei Mikkanen ole tyytynyt siihen kaikista tavanomaisimpaan ja lällyimpään ratkaisuun. Päin vastoin, sen paremmin Henrik kuin Anniinakaan eivät välttämättä tarvitse parisuhdetta, mutta sellaisen mahdollisuus leijuu ilmassa.

Oikeuden ja kohtuuden nimissä kehuja: Lemmenkipeissä on paljon hyvää. Mikkanen tuntee maaseudun omakohtaisesti ja siksipä Sydänmaan kuvaus on hyvin uskottavaa. Vanhustenhoidon tila on ajankohtainen, suorastaan akuutti aihe, ja sitä kuvataan kirjassa erinomaisesti ja inhimillisesti. Myös Anniinan pohdinnat: pitäisikö palata maalle vai jäädä kaupunkiin, millaisia kompromisseja hän on valmis tekemään parisuhteen takia, haluaako hän maatilan emännäksi - nämäkin kaikki hyvin uskottavia pohdintoja.

Älkää siis antako murjotukseni harhauttaa: Lemmenkipeät on erinomainen 2020-luvun maaseutukuvaus ja tulen kyllä jatkamaa sarjan parissa seuraavaankin osaan. Ja jatkan platonisten kaveruussuhteiden metsästystä!

Minna Mikkanen: Lemmenkipeät
WSOY 2025
Äänikirjan lukija Toni Kamula
Äänikirjan kesto 8h 34min