Barbara Pym: Oivallisia naisia
Lässähdys.
Se kuvastaa kokemustani Barbara Pymin Oivallisista naisista - valitettavasti.
Bongasin tämän vuonna 1952 ilmestyneen modernin brittiklassikon kustantamon katalogista, ja innostuin heti. Brittiläisyys, 50-luku, maininta Jane Austenin hengenheimolaisuudesta... kuinka en olisi voinut innostua?
Sattuipa vielä niinkin sopivasti, että olin lähdössä syyslomalla Lontooseen ja varasinkin tämän puhelimeen äänikirjana kuunneltavaksi matkan ajalle. Kieltämättä tuttujen kulmien vilahteleminen romaanissa olikin kirjan parasta antia, nyt kun paikat olivat niin tuoreessa muistissa. Mutta kovin paljon muuta en sitten saanutkaan tästä irti. Tietysti on sanottava, että reissumme oli melko intensiivinen ja ohjelmantäyteinen, joten en kenties ollut parassa vireystilassa. Ja ehkä tämä kuuluu niihin kirjoihin, jotka sittenkin pitäisi lukea ihan paperisena kirjana. Totta tosiaan, 50-luvulla kirjoitettua kirjaa ei ole optimoitu äänikirjakuuntelijan korvaan soljuvaksi (hyvä niin)!
Sinänsä Oivallisissa naisissa ei ollut mitään vikaa - paitsi, ettei kirjassa oikein tapahtunut mitään. Noin puoleen väliin asti odottelin sinkeästi, milloin itse tarina alkaa. Kunnes ymmärsin, ettei tässä mitään sen kummenpaa ole alkamassa. Olisi kerta kaikkiaan väärin sanoa, ettei Mildred Lathburyn elämässä tapahtuisi mitään. Sillä kyllähän siinä tapahtuu: Mildred on tavattoman puuhakas - oivallinen - nainen. Mutta jännitettä ja draaman kaarta saa kyllä etsimällä etsiä.
Kirjan päähenkilö Mildred on kolmekymppinen, työssä käyvä, itsellinen nainen. Ajan kontekstissa auttamattomasti vanhapiika ja sellaiseksi jo profiloitunut niin muiden kuin omissakin silmissään. Mildredin päivät täyttyvät paitsi työstä (vähävaraisten säätyläisnaisten auttaminen) myös kaikenlaisesta ilmaistyöstä (lue = vapaaehtoistyöt, kuten myyjäisten, tapahtumien ja pikkuaskareiden järjestäminen) kotiseurakunnassaan. Ilkeästi voisi jopa sanoa, ettei moni asia pyörisi kirjan kuvaamassa yhteisössä ollenkaan, ilman perheettömien ja naimattomien naisten hyväntahtoista työpanosta.
Mildredin turvallisia latuja järkkyvä elämä kuitenkin pikkuisen järkkyy, kun hän saa uudet naapurit. Napierin pariskunta, erityisesti sen rouva, on kaikkea sitä, mitä Mildred ei ole. Kun vielä vaikuttaa siltä, että Napierin rouvaa kiinnostaa eniten aivan muu mies kuin oma siippa, niin onhan siinä kaikenlaisen draaman ainekset kasassa.
Mutta mutta, en kyllä lukijana jaksanut tästä innostua. Niin kuin en siitäkään skandalöösistä tilanteesta, jossa pastorin (jota jotkut muuten pitävät Mildredin entisenä tulevana kosijana) luo pappilaan muuttaa vuokralaiseksi leskirouva ja herää epäilyksiä, minkälaista vehtausta pappilan seinien suojassa oikein harrastetaankaan.
Yritin muistuttaa itselleni, että Oivallisia naisia on ajankuva. Se kertoo 50-luvun alun Lontoosta, sodan raunioista, ja yhteiskunnasta, jossa perinteiset arvot; koti, uskonto ja isänmaa olivat kovaa valuuttaa. Tällaisena aikalaiskuvauksena romaani onkin mukiinmenevä, mutta en vain kerta kaikkaan jaksanut kiinnostua sen paremmin Mildredistä kuin muistakaan henkilöistä. Eikä kaikkea voi laittaa erilaisten aikakausien piikkiin. 1950-luku on paljon lähempänä kuin Jane Austenin kuvaama 1700- ja 1800-lukujen taite. Silti minulla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia samaistua Austenin henkilöhahmojen ajatuksiin ja kokemuksiin.
Paha sanoa, mikä sai Teoksen tarttumaan juuri tähän romaaniin ja julkaisemaan sen suomeksi nyt, 2020-luvun kääntyessä jo loppupuolelle. Johtuuko se konservatiivisten arvojen uudesta noususta? Vai siitä, että turbulenttina aikoina on mukava kääntää katse "vanhoihin hyviin aikoihin"? Tietyllä tapaa Pymin romaani osuu kulttuurin saranakohtaan - ollaanko nytkin kulttuurivallankumouksen kynnyksellä? Mene ja tiedä. Mutta symppaan kyllä ajatusta siitä, että myös vanhoja klassikkoja kannattaa lukea ja tuoda tämän päivän lukijoiden saataville.
Silti syytän nuivuudestani vähän kirjan markkinointiakin. Viittaus Jane Austeniin ja 50-luvun tyttökirjoja henkivä kansi viritti ehkä odotukseni liian viihteellisille urille. Jos ajattelen kirjaa puhtaasti erään aikakauden tuotteena, välähdyksenä siitä, miltä maailma näytti lontoolaisen sinkkunaisen silmin Helsingin olympiavuonna, kirja täyttää muotovaatimukset.
Ei minun ole pakko viihtyä, hihitellä tai kokea suuria tunteita kirjaa lukiessani. Mutta on ikävää, jos sellaiseen on varautunut, eikä odotuksia koskaan lunasteta.
Barbara Pym: Oivallisia naisia (Excellent Women 1952)
Teos 2026
Suomennos Kaisa Sivenius
Äänikirjan kesto 8h 27min
Lukija Hannamaija Nikander
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti