Antti Heikkinen: Turjailija. Heikki Turusen elämä ja teot

Valehtelisin jos väittäisin Heikki Turusen olevan minulle kirjailijana kovinkaan läheinen. Olen väärää ikäluokkaa, ehkä myös sukupuolta. Tuskin olisin tähän kirjaan tarttunut, ellei elämäkerran kirjoittaja olisi armoitettu tarinankertoja Antti Heikkinen. Siinä on tarinaniskijä löytänyt toisensa, vakka kantensa. Kenenkään puisevampaa tekstiä suoltavamman ei olisi tointanut Turusen elämäkertaa ruveta kirjoittamaankaan.

Ihan yhtä lailla valehtelisin, jos väittäisin, ettei Turusen tuotanto ole minuun millään lailla vaikuttanut. Markku Pölösen ohjaama Kivenpyörittäjän kylä on mielestäni yksi kotimaisen elokuvan parhaista ja ainakin Simpauttajasta olen nähnyt ikimuistoisen teatterisovituksen. Molemmat kirjat löytyvät myös omasta kirjahyllystäni, mutta syystä taikka toisesta en vain ole tullut niihin tarttuneeksi. Uskallan tämän todeta, sillä Turunen huomauttaa itsekin elämäkerrassaan monen kiittelevän häntä kylänraitilla teoksistaan, vaikkei niitä todellisuudessa ole lukenutkaan. Mikäpä muu se olisi, kuin merkkimiehen ja suuren taiteilijan merkki, kun teokset elävät jo omaa elämäänsä?

Heikki Turunen on pöhheikköpohheemi, jonka moni uskoo tietävänsä ja tuntevansa. Vähän kyseenalainenkin änkyrän ja juopon maine on levinnyt laajalle vuosikymmenten saatossa. Elämäkerta ei lähde tätä mainetta kaatamaan, mutta tuo yksiulotteiseen julkisuuskuvaan uusia sävyjä. Paitsi karkea remeltäjä, on Turjailija myös syvästi tunteva, herkkä poika. Heikkinen kuljettaa lukijan Turusen elämän halki aina tämän syntymästä ja varhaisvuosista tähän päivään saakka. Yksityiselämän lisäksi myös kirjailijan tuotanto käydään läpi tarkkaan. Se käykin harvinaisen luontevasti, sillä harvalla kirjailijalla omat elämänvaiheet ja tuotanto käyvät niin yhtä jalkaa kuin Turusella.

Heikkinen tuo merkillisen tuulahduksen kotimaiseen elämäkertakirjallisuuteen. Jo Juice Leskisen Risaisessa elämässä kirjailija nosti itsensä rohkeasti näkyväksi, teoksensa kohdetta pohtivaksi ja tämän tunteisiin eläytyväksi subjektiksi. Tällainen lähestymistapa on jotakin aivan muuta, kuin mihin viime vuosikymmeninä on totuttu ja mitä on pidetty yleisesti "hyväksyttynä" tai trendikkäänä. Kaikessa retroudessaan (Turjailijan alaotsikko suorastaan pyllistää postmodernisteille: Turjailija. Heikki Turusen elämä ja teot) Heikkisen näkökulma ei suinkaan ole tunkkainen vaan päinvastoin raikas. Turjailijassa Heikkinen astuu entistä enemmän esille. Heikkinen kuvaa paitsi omaa suhdettaan idoliinsa myös kirjan kirjoitusprosessia, jonka aikana hänen omassa elämässäänkin ehtii tapahtua suuria asioita.

Turunen on tunnettu elävästä, kirjavasta kielestään ja niin on Heikkinenkin. Kuinka sopivaa, että Turjailijaa rytmittävät myös eläväiset kuvat 70-vuotiaasta päähenkilöstä. Kuvat on ottanut Laura Malmivaara kirjan teon yhdeydessä ja ne täydentävät hyvin kirjan sanomaa. Kuvissa Turunen ei vaikuta missään määrin juopolta vänkyrältä, vaan sydämelliseltä, lämpimältä ja iloiselta mieheltä. Ottaen rankat ja kosteat taitelijavuosikymmenet huomioon, kirjailija näyttää jopa hätkähdyttävän hyvinvoivalta.

Epäilemättä Turjailija on tietyllä tapaa ylistyslaulua Turuselle, mutta särötön ei Heikkisen luoma kuva rakastetusta kirjailijasta ole. Oman huomionsa saavat Turusen elämän kipeät käänteet, tehdyt virheet ja tekemättäjättämiset, joita ei pyritä peittelemään. Turunen ei säästä sanojaan menneitä muistellessaan, yltyypä hän melkoiseen itseruoskintaankin. Heikkinen ottaa empaattisemman ja ymmärtävän roolin. Kirjan synnyttämä ihmiskuva on kokonaisvaltainen ja inhimillinen.

Luin kirjaa elätyen ja suljin kannet tyytyväisenä. Mieleeni jää kuitenkin kaihertava tunne. Epäilemättä tässä kirjassa on menty niin syvälle kuin se elämäkerrassa ylipäänsä mahdollista on. Jotakin jää kuitenkin pimentoon, salaiseksi. Heikki Turunen on paitsi yksityishenkilö myös käsite, ilmiö, jossa faktan ja fiktion rajat hämärtyvät. Hän on kirjoittanut oman elämänsä kipeätkin vaiheet kirjoihinsa suorastaan hämmentävän suorasukaisesti, mutta juuri tämä avomielisyys luo kirjailjan ympärille mystisen hohteen. Mikä on totta, mikä harhaa, mikä kuvitelmaa, mikä toivetta: toteutunutta tai toteutumatonta, siitä ei ehkä ota selvää veli-Erkkikään, mutta pukee sanoiksi ainakin yhden syyn, miksi Turusen teokset niin monia syvästi koskettavat:

Kyllä miun pittää se vielä sannoo, että kaikkien mukavinta on ollu lukkee niitä Heikin kirjoja, jotka kertoo meijän lapsuuvesta. Niitä lukkiisa on tullu semmonen tuttuuden tunne ja on käyny mielessä, että tuommoisia sitä varmaan itekkii kirjottelis jos ois sen alan miehiä.

Antti Heikkinen: Turjailija

Siltala 2015

250s

Kuvat Laura Malmivaara