Esiripun edessä: Ministeriä viedään Helsingin kaupunginteatterista


Eletään jo joulukuuta, mutta vielä on lokakuun lopun teatterikokemus perkaamatta. Käydessäni Helsingissä halusin ehdottomasti yhdistää vierailuun teatteria. Jostain, minulle myöhemmin mysteeriksi jääneestä syystä päädyin katsomaan Helsingin Kaupunginteatteriin Ministeriä viedään -farssia. Sanon näin, koska yleisesti ottaen en ole yhtään farssi-ihmisiä (lukuunottamatta vanhoja sotilasfarssi-elokuvia, ne ovat ehdottomia helmiä!), enkä näin ollen jälkikäteen ymmärrä, miksi kyseisen näytelmän valitsin. Epäilen merkittävimmän syyn olleen ohjaaja Neil Hardwick, jonka komedian luomisen taitoa olen ihaillut jo 80-luvulla lähtien (Tankki täyteen ja Reinikainen, ah ne ansaitsisivat kokonaan omat postauksensa!). Toki lavalla oli myös vaikuttava kattaus huippukoomikkoja: Esko Roine, Heidi Herala, Asko Sarkola, Eija Vilpas, Eero Saarinen, Santeri Kinnunen ja Sari Siikander muun muassa. Siis todellinen kotimaisen komiikan huippukattaus.



Ministeriä viedään on salonkikomedia, jossa tapahtumat sijoittuvat erääseen helsinkiläiseen hotelliin, johon Roineen näyttelemä ministeri on majoittunut Heralan esittämän rouvansa kanssa. Kun Roine pyytää avustajaansa (Sarkola) järjestämään rakastajattarelleen (Siikander) huoneen hotellista, alkavat tapahtumat mennä pieleen. Sarkolan erityisavustaja toimii tapahtumien hämmentäjänä ja primus motorina. Hän tekee parhaansa miellyttääkseen kaikkia ja tehdäkseen työnsä hyvin, mutta samalla hän sotkeutuu valheiden verkkoon entistä syvemmälle. Huumorin sävy on pikkutuhma, välillä vähän enemmänkin tuhma, mutta joukkoon on siroteltu myös ripaus ajankohtaista poliittista satiiria.

Minulle ei ole vielä koskaan käynyt näin. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin valmis poistumaan katsomosta. Vitsit olivat niin vanhoja ja niin törppöjä kaksimielisyyksiä, etten kertakaikkisesti jaksanut kuunnella. Vika oli ilmiselvästi minussa, sillä tarkkaillessani yleisöä, huomasin sen ulvovan naurusta.


En kuitenkaan lähtenyt pois kesken kaiken (tietenkään, suhtaudun teatteriin samalla tavalla kuin kirjoihin, olisin varmasti katsonut Jumalan teatterinkin loppuun saakka). Ja mitä pitemmälle esitys eteni, sitä enemmän aloin lämmetä. Toisella puoliskolla suorastaan hymähtelin ääneen. Sillä vaikka lajityyppi ei edelleenkään kolahtanut ollenkaan, niin ammattilaisten työtä oli pakko ihailla. Komediahan on äärimmäisen vaikea laji ja tämäntyyppinen, nopeatempoinen ilottelu vaatii sekunninsadasosien tarkkuudella tehtävää työtä. Ja niin tosiaan tapahtui. Ovet avatuivat ja sulkeutuivat, repliikit nasahtivat ja naamat valahtivat timanttisella ajoituksella. Kaikesta kuulsi ohjaajan ohjauksessa tehty huolellinen harjoittelu ja millintarkka hionta ja ammattitaitoisten näyttelijöiden kurinalainen, mutta kuitenkin kepeä työskentely, jossa jokaiselle näyttelijälle riitti tilaa. Lopulta vitsien sisällöllä ei ollut juurikaan merkitystä, sillä paikalleen nasahtavat vitsit tekivät tehtävänsä jo pelkällä toteutuksellaan. Osansa oli ehkä myös yleisössä vallinneella hihittelevällä joukkohysterialla!

Erityisesti näyttelijöistä esille nousivat hurjan työn tehnyt Sarkola ja kypsään ikään ehtinyttä hurjastelijaa esittävä Herala, joka sai tällaisen nuoren siveän naisen katsomossa punastumaan. Mikä asenne!



Ministeriä viedään ei ollut ollenkaan minun juttuni, mutta laadukas toteutus ansaitsee kiitosta. Hyvä komedia näyttää kepeältä, mutta on julmetun kovaa työtä. Ammattilaisten toteuttamana se onnistuu. Syvällisempää sanomaa ei tästä näytelmästä löydy etsimälläkään, mutta tarvinneeko tuota sitten jokaisessa sellaista ollakaan. Pikkujouluiseen pikkuhiprakkaan pikkutuhmaa komediaa etsivälle tämä on varmasti onnistunut valinta.

Ray Cooney: Ministeriä viedään - maailmanluokan munauksia.
Helsingin Kaupunginteatteri 31.12. asti.
Kuvat lainattu hkt.fi

Kommentit

  1. Komedia on tosiaankin vaikea laji! Ja se on myös vahvasti makuasia - minä olen tosi huono komedian katsoja. :) Olen komedian suhteen äärettömän valikoiva: rakastan Kummeleita ja Pasilaa, rakkaita ovat myös Fakta hommat ja Kumman kaat sekä lähes kaikki mitä PPP on tehnyt, brittihuumori kolahtaa lähes aina ja minulla on teatterissa muutama suosikkinäyttelijä, jotka naurattavat aina (esim. Tampereella Jukka Leisti, Risto Korhonen ja Mari Turunen), mutta suurin osa komedioista ja etenkin stand up -komiikka on minusta aivan järkyttävää. :D

    Tämä kyseinen näytelmä kuulostaa siltä, ettei se olisi ollut yhtään minunkaan juttuni, mutta hieno ryhmä sitä on ollut tekemässä, ja komediaa rakastavalle tämä on varmasti takuuvarma naurattaja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Sara! Varmasti tällekin on oma yleisönsä. On oikeastaan aika huvittavaa, miten minunkin "makuni" on niin rajoittunutta, ihan pöhköllä tavalla. Kuten nyt esimerkiksi heikkouteni sotilasfarsseihin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit