Esiripun edessä: Ministeriä viedään Helsingin kaupunginteatterista

Eletään jo joulukuuta, mutta vielä on lokakuun lopun teatterikokemus perkaamatta. Käydessäni Helsingissä halusin ehdottomasti yhdistää vierailuun teatteria. Jostain, minulle myöhemmin mysteeriksi jääneestä syystä päädyin katsomaan Helsingin Kaupunginteatteriin Ministeriä viedään -farssia. Sanon näin, koska yleisesti ottaen en ole yhtään farssi-ihmisiä (lukuunottamatta vanhoja sotilasfarssi-elokuvia, ne ovat ehdottomia helmiä!), enkä näin ollen jälkikäteen ymmärrä, miksi kyseisen näytelmän valitsin. Epäilen merkittävimmän syyn olleen ohjaaja Neil Hardwick, jonka komedian luomisen taitoa olen ihaillut jo 80-luvulla lähtien (Tankki täyteen ja Reinikainen, ah ne ansaitsisivat kokonaan omat postauksensa!). Toki lavalla oli myös vaikuttava kattaus huippukoomikkoja: Esko Roine, Heidi Herala, Asko Sarkola, Eija Vilpas, Eero Saarinen, Santeri Kinnunen ja Sari Siikander muun muassa. Siis todellinen kotimaisen komiikan huippukattaus.

Ministeriä viedään on salonkikomedia, jossa tapahtumat sijoittuvat erääseen helsinkiläiseen hotelliin, johon Roineen näyttelemä ministeri on majoittunut Heralan esittämän rouvansa kanssa. Kun Roine pyytää avustajaansa (Sarkola) järjestämään rakastajattarelleen (Siikander) huoneen hotellista, alkavat tapahtumat mennä pieleen. Sarkolan erityisavustaja toimii tapahtumien hämmentäjänä ja primus motorina. Hän tekee parhaansa miellyttääkseen kaikkia ja tehdäkseen työnsä hyvin, mutta samalla hän sotkeutuu valheiden verkkoon entistä syvemmälle. Huumorin sävy on pikkutuhma, välillä vähän enemmänkin tuhma, mutta joukkoon on siroteltu myös ripaus ajankohtaista poliittista satiiria.

Minulle ei ole vielä koskaan käynyt näin. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin valmis poistumaan katsomosta. Vitsit olivat niin vanhoja ja niin törppöjä kaksimielisyyksiä, etten kertakaikkisesti jaksanut kuunnella. Vika oli ilmiselvästi minussa, sillä tarkkaillessani yleisöä, huomasin sen ulvovan naurusta.

En kuitenkaan lähtenyt pois kesken kaiken (tietenkään, suhtaudun teatteriin samalla tavalla kuin kirjoihin, olisin varmasti katsonut Jumalan teatterinkin loppuun saakka). Ja mitä pitemmälle esitys eteni, sitä enemmän aloin lämmetä. Toisella puoliskolla suorastaan hymähtelin ääneen. Sillä vaikka lajityyppi ei edelleenkään kolahtanut ollenkaan, niin ammattilaisten työtä oli pakko ihailla. Komediahan on äärimmäisen vaikea laji ja tämäntyyppinen, nopeatempoinen ilottelu vaatii sekunninsadasosien tarkkuudella tehtävää työtä. Ja niin tosiaan tapahtui. Ovet avatuivat ja sulkeutuivat, repliikit nasahtivat ja naamat valahtivat timanttisella ajoituksella. Kaikesta kuulsi ohjaajan ohjauksessa tehty huolellinen harjoittelu ja millintarkka hionta ja ammattitaitoisten näyttelijöiden kurinalainen, mutta kuitenkin kepeä työskentely, jossa jokaiselle näyttelijälle riitti tilaa. Lopulta vitsien sisällöllä ei ollut juurikaan merkitystä, sillä paikalleen nasahtavat vitsit tekivät tehtävänsä jo pelkällä toteutuksellaan. Osansa oli ehkä myös yleisössä vallinneella hihittelevällä joukkohysterialla!

Erityisesti näyttelijöistä esille nousivat hurjan työn tehnyt Sarkola ja kypsään ikään ehtinyttä hurjastelijaa esittävä Herala, joka sai tällaisen nuoren siveän naisen katsomossa punastumaan. Mikä asenne!

Ministeriä viedään ei ollut ollenkaan minun juttuni, mutta laadukas toteutus ansaitsee kiitosta. Hyvä komedia näyttää kepeältä, mutta on julmetun kovaa työtä. Ammattilaisten toteuttamana se onnistuu. Syvällisempää sanomaa ei tästä näytelmästä löydy etsimälläkään, mutta tarvinneeko tuota sitten jokaisessa sellaista ollakaan. Pikkujouluiseen pikkuhiprakkaan pikkutuhmaa komediaa etsivälle tämä on varmasti onnistunut valinta.

Ray Cooney: Ministeriä viedään - maailmanluokan munauksia.
Helsingin Kaupunginteatteri 31.12. asti.
Kuvat lainattu hkt.fi