Elävissä kuvissa: Maleficent - Pahatar


Sunnuntai-iltana tuli olo, että haluaisin sukeltaa sadun maailmaan. Sadun maailmaan, mutta kuitenkin aikuiselle sopivalla ja uskottavalla tavalla. Yksi syy siihen oli kertakaikkinen väsymys "ehdottomiin totuuksiin", joita nykyään joutuu lukemaan ja kuulemaan kaikkialta. Eihän siitä ole vielä pitkäkään aika, kun valitettiin, ettei ihmisiä kiinnosta mikään, mitä Suomessa ja maailmassa tapahtuu. No nyt tuntuu kiinnostavan ja mitä yksiulotteisemman ja mustavalkoisemman mielipiteen esittää, sen suositumpaa se tuntuu tällä hetkellä olevan. Mutta jätetäänpä politiikka ihan alkuunsa sikseen.
Tämä näin taustoituksena siihen, miksi Maleficent - Pahatar, iski minuun niin lujaa.

Jos ajatellaan perinteistä sadun maailmaa, niin sehän on aika mustavalkoista. On hyvikset ja on pahikset ja lopulta hyvä aina voittaa, ainakin yleensä. Todellisuudessa homma ei kuitenkaan toimi ihan sillä tavalla. Maleficent esittää tuttuakin tutumman tarun prinsessa Ruususesta Pahattaren näkökulmasta, tuon kauhistuttavan pahan haltijan, joka kirosi Ruususen nukkumaan ikiunta, josta ainoastaan tosirakkauden suudelma voi hänet herättää.

Elokuvan tarina alkaa jo kauempaa. Pahatar on nuori, voimakas haltija, joka tutustuu sattumalta ihmispoikaan, Stefanukseen. Nuoret ystävystyvät ja rakastuvat. Köyhä Stefanus on kuitenkin kunnianhimoinen ja katoaa ihmisten valtakuntaan, samaan aikaan Pahattaresta tulee oman valtakuntansa, Moorsin haltija. Tämä ei sovi ihmisten valtakunnan kuninkaalle, joka haluaa kukistaa Moorsin. Palkintona tästä tempusta on kruunu kuninkaan kuoleman jälkeen. Stefanus havaitsee hetkensä koittaneen ja pettää ensirakkautensa kammottavalla tavalla.

Sehän rupeaa tietenkin niin sanotusti ketuttamaan ja Pahatar alkaa hautoa kostoa. Kun hän kuulee kuningas Stefanuksen perheenlisäyksestä, hän lähtee kostoretkelle tunnetuin seurauksin. Stefanus määrää kaikki rukit poltettaviksi ja lähettää Auroran kolmen hyvän haltijattaren kanssa piiloon. Haltijattaret eivät vain satu olemaan varsinaisia kotihengettäriä, joten Pahattaren on pakko puuttua tilanteeseen.


Elokuva kuvaa vahvoja tunteita: äärimmäistä rakkautta, äärimmäistä vihaa, kostoa ja sitä, mitä kostosta voi seurata. Pahatarkin alkaa empiä: ehkä hän toimi liian hätiköidysti, ehkä kirouksen voi vielä murtaa? Sen sijaan tahollaan Stefanus lietsoo vihaansa entistä suuremmaksi ja lopulta joutuu sen vangiksi, henkisesti murentuneeksi ihmisraunioksi.

Elokuva kuvaa taidokkaasti sitä, ettei hyvä ole aina hyvää, eikä paha yksiselitteisesti pahaa. Jos vihan päästää valloittamaan oman sisimpänsä, aiheutuu siitä paljon vahinkoa muille, mutta ennen kaikkea itselle. Siitä huolimatta pahojen tekojen, olivatpa ne harkiten tehtyjä tai hetken päähänpistoja, seurauksia joutuu kantamaan.

Elokuva on myös vahvojen naisten elokuva. Vaikka kuningas Stefanus (Sharlto Copley) on jäytävässä vihassaan vaikuttava ja Pahattaren apulaisena Diavalina Sam Riley symppis, jää miehille statistien roolit. Tarinan keskiössä on äärimmäistä vihaa tunteva Pahatar (Angelina Jolie, kerrassaan loistava!) sekä äärimmäisen herttainen, suloinen ja hyväsydäminen Aurora (Elle Fanning). Ja kuten 2010-luvulle kuuluu, jonkin ohikulkevan prinssin (Brenton Thwaites) suudelma ei suinkaan ratkaise kaikkea. Kyllä kirousten purkamiseen tarvitaan jotakin muutakin kuin välkehtivä hammaskalusto!


Maleficent - Pahatar oli juuri sitä, mitä tähän joulukuuhun kaipasin: sadun taikaa ja syvää inhimillisyyden sanomaa. Puhumattakaan siitä, että visuaalisesti elokuva oli huikea.

Ja lopuksi huonon äidin tunnustus. Jossakin vaiheessa lapset hiipivät sohvalle elokuvaa katsomaan ja pitivät näkemästään kovasti. Huomasin vasta jälkeenpäin, että elokuvan ikäraja oli 12! Siis vasta 9-vuotiaat saavat leffan katsoa vanhempien seurassa. Olihan elokuvassa pari hurjaa kohtausta, mutta omat lapsemme jännittivät kyllä yhtä paljon muumeja katsoessa! En yllytä ketään rikkomaan ikärajoja ja itsekin pyrin niitä noudattamaan, mutta en kyllä toisaalta tästä lapsuksesta ota sitä huono äiti -viittakaan kannettavaksi. Hieno elokuva, joka herätti ajatuksia sekä aikuisille että lapsille, mutta ei ahdistavalla tavalla.

Maleficent - Pahatar
Ohj. Robert Stromberg
Kesto 1h 37 min
K12

Kommentit

  1. Maleficent on kyllä hyvä! Katsoimme tämän yhdeksänvuotiaan A:n kanssa alkusyksystä. Huikea tarina, parempi kuin perinteisemmissä versioissa, loistavat lavasteet ja hyvät näyttelijät.

    Mitä ikärajoihin tulee, olen huomannut saman: joskus kaikille sallitut tai K7-elokuvat (meillähän kuopuskin täytti jo kahdeksan) saattavat pelottaa enemmän kuin K12-leffat. Meillä on esimerkiksi katsottu jo kolme ensimmäistä Harry Potter -elokuvaa, jotka lapset ovat kokeneet jännittäviksi muttei ahdistaviksi. Sen sijaan Coraline varjojen talossa -leffa on ahdistanut esikoistani paljon, vaikka siinä on K7-ikäraja. Katsomiskokemus on usein pikkuseikoista kiinni.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli tätä katsoessa sellainen olo, että totta kai, näinhän tämä Ruususen tarina olisi pitänyt alun alkaenkin kertoa!

      Näissä elokuvissa on varmasti olennainen juuri tuo jännityksen ja ahdistuksen välinen ero. Esimerkiksi meillä isompi S. katsoo innoissaan kaikkia Lego Ninjago- tai Transformers -juttuja, jotka ovat minusta tosi rajuja, mutta sitten hän saattaa jättää jonkin Pikkukakkosen ohjelman kesken liian jännittävyyden vuoksi.

      Siksipä tietysti vastuu onkin meillä vanhemmilla, jotka lapsemme parhaiten tunnemme :)

      Poista
  2. Katsoimme tämän siipan kanssa pari viikkoa sitten. Tykkäsin myös leffasta kovin, ja varsinkin tutun tarinan esittäminen eri näkökulmasta toi mielenkiintoisen lisän muuten "tuttuun" leffaan. Mielestäni leffa keskittyy todella hyvin hahmojen kehitykseen; siinä missä perinteinen Prinsessa Ruusunen tyytyy vaan toteamaan, että Pahatar nyt vaan on paha, tässä elokuvassa pääsemme näkemään hänen motiivinsa ja henkilönä hänestä tulee paljon ymmärrettävämpi. Samoin käy myös Stefanuksen hahmolle, joka tässä onkin se oikea pahis. Niinkuin sanoit, kaikkihan ei ole musta-valkoista kun asioita katsoaa eri näkökulmista ;) Kiva postaus!

    VastaaPoista
  3. Unohtui vielä mainita, että vaikka Angelina oli todella hyvä hahmossaan Pahattarena, minua kyllä häiritsi se kohta leffassa, missä hän ja Stefanusta esittänyt Copley esittivät "nuoria aikuisia". Kumpikaan heistä ei ole enää varsin nuori, ja se kyllä näkyy!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit