Jari Nissinen: Paha mieli

Paha mieli valikoitui luettavakseni Savonia-ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Kirjakantissa. Palkinnonsaajaksi ehdolla oleva Jari Nissinen kertoi halunneensa kirjoittaa kirjan, jota lukija ei halua lukea loppuun, mutta jota ei siitä huolimatta voi jättää kesken. Se oli sen verran paljon luvattu, että kävin saman tien hankkimassa kirjan kotiin luettavaksi.

Ensiksikin on sanottava, että kielen ja kerronnan tasolla kirja on laadukas ja taidokas. En hirveästi perusta sanonnasta "esikoiseksi korkealaatuinen", mutta tässä yhteydessä pitää korostaa Nissisen taitavuutta sekä kielenkäyttäjänä että ihmismielen liikkeiden kuvaajana. Teksti oli sujuvaa ja virheetöntä luettavaa. Paha mieli kertoo suositusta näyttelijästä Jessestä, joka on kaikinpuolin häiriintynyt kaveri. Häneen pätee klisee siitä, että hulluuden ja nerouden välinen raja on häilyvä, mutta hulluuden lisäksi Jesse on kyllä myös pahasti sairas. Kirjan alussa tosin päähenkilö näyttäytyy ennemminkin itsekeskeisenä, laskelmoivana ja tunnekylmänä kusipäänä, mutta pikku hiljaa Nissinen kiristää ruuvia, niin että sisintä kylmää.

Kirjailija kertoi Kirjakantissa vältelleensä tarkoituksella narsisti-sanaa kirjaa kirjoittaessaan, mutta markkinavoimat iskivät muotitermin heti takakanteen. Itse asiassa Jesseä kyllä kutsutaan narsistiksi eräässä merkittävässä kohtauksessa, mutta itse määrittelisin päähenkilön ennemminkin psykopaatiksi kuin narsistiksi. Ehkä ratkaiseva käänne tapahtuu Jessen uidessa järvessä tuottajan tekokelohonkahuvilalla:

Äkkiä tunnen yhteyden syvyyteen, jonka äärellä seison. Tästä kun sukellan, niin pohjaan en pääse. Vastaranta nousee jyrkkänä ja korkeana, vedenpohja on kaukana alhaalla.

Tosin kuten myöhemmin selviää, käänne on tapahtunut jo ennen sitä, sillä päähenkilön suulla puhuva, epäluotettava kertoja jättää asioita kertomatta ja paljastaa niitä tipoittain. Mutta ehkä vedenalaisen kiven päällä siitä huolimatta päässä naksahtaa jotakin lopullisesti.

Paitsi mielenjärkkymisestä ja pahuudesta, kertoo Jessen tarina myös taiteen maailmasta. Kovasta pelistä, jossa freelancerit kyttäävät mahdollisuuttaan päästä suosion aallonharjalle, jossa vain onnekkaimmat onnistuvat. Loput tyytyvät tappelemaan kuin koiralauma armosta heitetyistä luista: muutamien päivien, viikkojen tai parhaimmillaan kuukausien pituisista keikoista. Jesse luonnollisesti on tämän kaiken yläpuolella.  Koska Nissinen on ammatiltaan näyttelijä ja käsikirjoittaja, tulee kirjaa väistämättä lukeneeksi myös pienessä tirkistelyhengessä. Luulen, että tässä mielessä kirja on kuitenkin antoisampi niille, jotka tuossa maailmassa itse elävät. Jonkin verran piikkejä Nissinen on sirotellut kuvaukseensa. Enemmän ne kuitenkin kohdistuvat alan ja koko yhteiskunnan rakenteeseen sekä ajan henkeen kuin yksilöihin.

Miten kävi sitten tuon alkuperäisen lupauksen: tarina, jota ei halua lukea loppuun, mutta jota ei voi jättää kesken? Varsin hyvin pitivät puheet paikkansa. Keskivaiheilla oli vähän tyhjäkäyntiä, jonka aikana pelkäsin romaanin typistyvän pelkäksi egoistisen alan sisäänpäinlämpiäväksi kuvaukseksi. "Onneksi" näin ei kuitenkaan käynyt. Lainausmerkit sen takia, että onhan kirjan loppuosa aivan järkyttävää luettavaa. Vähän tuntui siltä, kuin olisi romaanin sijasta pitänyt kyytä käsissään. Mieli teki viskata kirja lattialle, pomppia tasajalkaa päällä ja iskeä siltä vielä pesismailalla sisin lopullisesti rikki. Sitten mieleeni tuli, että niinhän Jesse tekisi. Ja sitten tuli paha mieli.

Toisaalla blogistaniassa:
Tuijata: "Hämmentävää proosaa."
Kirjasähkökäyrä:"Karmiva seikkailu ihmismielen syövereihin."
Lukutoukka: "Lentävää, sujuvaa, raastavaa."



Jari Nissinen: Paha mieli
Like 2015
318s.