Miina Supinen: Mantelimaa

Miina Supinen on kirjailija, jonka teokset ovat vuosien ajan liikkuneet lukulistani liepeillä, mutta en vain ole tullut koskaan tarttuneeksi hänen kirjoihinsa. Supisen uutuus, Mantelimaa, herätti kuitenkin kiinnostukseni korviini kantautuneiden positiivisten kommenttien perusteella sekä lopullisesti WSOY:n kirjallisella kiertueella.

Mantelimaa on Länsi-Kyykkäällä sijaitseva jättimäinen ostos-ja huvittelukeskus, jonka teemana on joulu. Mantelimaa on sekoitus Ideaparkia, Tuurin kyläkauppaa ja Santaparkia. Tavallaan kuva on ihan miellyttävä: paljon jouluhenkisiä kauppoja, maailman suurin syötävä piparkakkutalo, mekaanisia tonttu-ukkoja ja niin edelleen. Mutta heti pintaa raaputtamalla mauttomuus tulee esille ja mitä syvemmälle mennään, sitä kauhistuttavammaksi kuva muuttuu.

Molli on entinen suosittu laulaja, nykyinen suosittu lastenohjelmien juontaja. Hän elää varsin tavallista perhearkea nuoruudenrakkautensa Keken ja parin kahden lapsen kanssa. Mollilla ja Kekellä on yhteinen menneisyys Länsi-Kyykkäällä nuortenkodissa, samassa paikassa, jossa nyttemmin sijaitsee Mantelimaa. Pariskunta ei edes sylkäise Mantelimaahan päin, mutta tilanne muuttuu, kun Keke joutuu vakavaan onnettomuuteen. Molli saa tehtäväkseen rakentaa Mantelimaahan näyttävän kulkueen ja spektaakkelin yhdessä huvittelukeskuksen strippariryhmän, elfettien kanssa. Valmistelujen edetessä lukija joutuu kuitenkin huomaamaan, että Mantelimaa ei ole pelkästään läpeensä kaupallinen ja mauton paikka, se on myös äärimmäisen paha. "Tonttujoukko silloin varpahillaan, varovasti hiipii alta sillan" saa tämän kirjan jälkeen aivan uudenlaisen merkityksen.

Mantelimaa on kooltaan kompakti kirja (168s.), mutta siitä huolimatta tarinaan mahtuu useampi hämmästyttävän ehjä juonikulku, takaumia sekä kuvauksia niin Keijon toipumisesta kuin Lilan ja Rosan seikkailuista Mantelimaan uumenissa. Teksti on soljuvaa luettavaa ja tarina koukuttaa nopeasti mukaansa. Kaikkinensa kirjassa on jotakin hyvin kieroa ja vinksahtanutta. Kaikesta irvokkuudesta huolimatta maailma kiehtoo ja houkuttelee. Jollakin tasolla yhtä aikaa toivon ja pelkään, että joku bisnesmies ottaa vinkistä vaarin ja rakentaa tällaisen kauhukeskuksen jollekin yksinäiselle pellolle moottoritien varteen.

Miina Supinen kertoi, että kirja syntyi hänen omasta jouluantipatiastaan eräänlaisena terapiana. Kirjassa onkin aimo annos kritiikkiä markkinavoimien kaupallistamaa joulumyyttiä vastaan, mutta toisaalta myös niitä ihannejoulun myyttejä vastaan, joita itse mielessämme hellimme aina itsetehdystä lanttulaatikosta täydellisen onnelliseen kiiltokuvaperheeseen saakka. Tarinan opetus lieneekin siinä tutussa, mutta aina tarpeellisessa muistutuksessa siitä, mikä on tärkeää. Läheiset, ystävät, rakkaimmat. Ne pysyvät myös silloin kun valot sammuvat ikuisen joulun maassa.

Muualla:

Arja: Mantelimaa kolahti ja nauratti, hillittömän mielikuvituksensa ja fiksun huumorinsa ansiosta.

Maija: Tykkäsin sekä kirjoitustyylistä että ideasta. Mutta pakko myöntää, että loppu oli yksi suuri lässähdys.

Mari A: Jäin kirjaa lukiessani jotenkin odottamaan, että jotain isoa alkaisi tapahtua.

Krista: Supisen tapa kuljettaa juonta on hieno ja kirjan lukeminen on puhdasta iloa.

Morre: Mantelimaa on huikea. Miina Supisen teksti soljuu sulavasti virnistellen. Nautin rivien välistä kuultavasta ironiasta.

PSSST! Tykkään erityisen paljon kirjan kannesta, joka on Laura Lyytisen suunnittelema.

Miina Supinen: Mantelimaa

WSOY 2015 (Elisa Kirjan e-kirja)

168s.