Antti Heikkinen: Jaakko Teppo Suuri elämäkerta

Lapsuuteeni liittyy paljon musiikkimuistoja. Yksi varhaisimmista on radiosta tiuhaan soinut Jaakko Tepon Pamela. Kappale lienee kiinnittänyt huomioni jo senkin takia, että meillä sattui olemaan Pamela-niminen lehmä. Vasta hieman myöhemmin ymmärsin, ettei viisu ehkä liitykään karjanhoitoon. Sama kuvio toistuu monen muunkin Jaakko Tepon kappaleen kohdalla: ne ovat iskostuneet mieleen jo leikki-iässä, vaikkei sanojen sisältö olekaan auennut ennen kuin vuosien päästä.

Valehtelisin jos väittäisin Jaakko Tepon olleen itselleni musiikillisessa mielessä erityisen merkittävä artisti. Mutta jälkeenpäin ajateltuna vaikutus on sillä tapaa merkittävä, että Jaakko Teppo oli oikeastaan ainoa kulttuurihahmo, joka huasteli tuttua murretta. Toki Esa Pakarisen Severi Suhonen ja Pekka Puupää näkyivät televisiossa tiuhaan, mutta lentävä kalakukko ei kuitenkaan kiitänyt ihan yhtä autenttisella nuotilla kuin Jaakko Tepon kappaleet. Ruikonperän multakurkku oli "omia", sen tajusi jo leikki-ikäinenkin, vaikkei paljon mitään muuta ymmärtänytkään. Savon murteen kannalta kansantaiteilija teki arvokkaan teon pitämällä kieltä elävänä ja kulttuurikelpoisena. Multa säilyi muhevana ja siitä oli hyvä kasvattaa uutta, salonkikelpoista savonrieskan viäntämistä, kuten teki esimerkiksi nykyinen työkaverini Olavi Rytkönen omalla panoksellaan. Viimeisin lenkki tässä ketjussa on kirjailija, näyttelijä Antti Heikkinen, joten on verrattain sopivaa, että myös mainioksi elämäkerturiksi profiloitunut Heikkinen otti kirjoittaakseen Jaakko Tepon elämäkerran.

Tässä elämäkerrassa kirjailija jättäytyy takavasemmalle verrattuna viime vuonna ilmestyneeseen Heikki Turusen Turjailija-elämäkertaan. Enimmäkseen äänessä on Jaakko Teppo itse, ja hyvin tarina sillä lailla soljuukin eteenpäin. Aukkokohtia täydentävät Jaakko Tepon läheiset ystävät ja työtoverit omilla muistoillaan, lisäksi Heikkinen on kaivellut esille arkistolähteitä. Vahva sijansa on myös Tepon lyriikoilla, joita arvioi niin taiteilija itse kuin elämäkerturikin. Lapsuutta ja nuoruutta Iisalmen Peltosalmella sekä myöhemmin tekun vuosia Kuopiossa käsitellään tarkasti ja värikkäästi. Myös Tepon karjalaisjuuret tuodaan esille. On helppo nähdä, kuinka Teppo näinä poikavuosina keräsi elämänkokemusta, rohkeutta ja ennen kaikkea juttuja, joista oli hyvä ammentaa hurjimpina keikkavuosina. Tuolloin vientiä ja kysyntää riitti, samoihin aikoihin perustettiin myös perhe ja koti Ylämyllylle. 

Kirjan pääpaino on näissä aktiivivuosissa, joiden tuotoksista Jaakko Teppo on parhaiten tuttu. Vauhti katkesi terveyden pettämiseen 1990-luvulla, jota seurasivat hiljaiset vuodet. Jonkin verran näitä raskaitakin asioita kosketellaan, mutta katkeraa vaikutelmaa ei kirjasta synny. Sen sijaan Teposta piirtyy lämmin ja sydämellinen henkilökuva. Julkisen juntti-imagon takaa paljastuu, ei ehkä kirjaviisas, mutta sydämeltään sivistynyt ihminen ja hyvä isä. Siitä kertoo jotain sekin, että kun rakastettu taiteilija on itse vetäytynyt eläkepäiville, musiikillinen perintö elää paitsi tallenteiden myös nuorempien Teppojen voimin. Ilja ja Johannes ovat olleet vahvoina puuhamiehinä paitsi elämäkerran markkinoinnissa myös esimerkiksi muutaman vuoden takaisella 60-juhlakiertueella.

Elämäkerta on otettu vastaan innokkaasti, eikä ihme. Jaakko Tepon musiikki elää nyt ehkä suurinta kukoistuskauttaan sitten 1980-luvun hullujen vuosien ja on samalla yhteiskunnalliselta sanomaltaan hämmästyttävän ajankohtaista. Jaakko Tepon Suuri elämäkerta on helppo- ja nopealukuinen teos, niin mukavasti teksti soljuu eteenpäin. Epäilemättä kirjan tulee lukeneeksi tarkkaan moni sellainenkin, joka ei yleensä liiemmin kirjojen kansia raottele. Teos on esikuvansa näköinen: inhimillinen, kuvia kumartelematon, yhtä aikaa ronski ja herkkä.

Antti Heikkinen: Jaakko Teppo Suuri elämäkerta
Fun Pandemia 201
350s.