Elisa Heilala: Heikki Kinnunen: Tarinankertojan elämät

 

Vaikeaa, liki mahdotonta määrittää, milloin olisin kuullut Heikki Kinnusesta ensimmäisen kerran. Kinnunen on ollut niin kauan kuin muistan, kaikkialla. Ensimmäinen oikeassa elokuvateatterissa näkemäni elokuva oli joku Vääpeli Körmyistä ja kun tv:ssä Konsta Pylkkerö maistoi sitruunaa, koko perhe nauroi maha kippurassa.

Kinnusella onkin televisiosta tuttu hauskan miehen maine, mutta todellisuudessa hän on tehnyt myös merkittävän teatteriuran, johon mahtuu monia vakaviakin rooleja. Vaikka Elisa Heilalan kirjoittamassa elämäkerrassa käydään läpi merkittävimpiä tv-töitä, on päähuomio kuitenkin teatterissa. Näkökulma on virkistävä ja tuo taatusti monelle uusia sävyjä Kinnusesta muodostuneeseen "Onks Viljoo näkyny" -kuvaan.

Paljon puhutaan myös Kinnusen lapsuudesta ja nuoruudesta. Henkilökohtaisesti pidinkin tätä osuutta kaikista kiinnostavimpana. Oli kiehtovaa lukea, miten suurperheen vesa erottui jo varhaisvuosinaan katraasta ja alkoi myös hämmästyttävän määrätietoisesti pyrkiä kohti näyttelijän ammattia. Teatterikorkeakouluun hakiessaan Kinnunen oli jo lähes täysiverinen ammattilainen.

Kinnusen julkisuuskuva on hauskuuden ohella maanläheinen ja hyvällä tavalla kansanomainen. Samanlainen, turhia tärkeilemätön, itsevarma, mutta toisaalta vaatimaton kuva tulee myös elämäkerrasta. Kinnusen itsensä lisäksi Heilala on haastatellut laajaa joukkoa läheisiä, ystäviä ja työtovereita. Merkittävä rooli on myös teatteriesityksistä kirjoitetuilla arvioille ja muilla lehtijutuilla.

Kirja on nopea ja kiinnostava luettava. Omassa mielessäni tuntui vähän siltä kuin Kinnunen olisi istuskellut puutarhatuolilla itseäni vastapäätä ja kertoellut muistojaan. Jonkin verran risuja annan tekstistä, joka olisi kaivannut vielä kertaalleen kirjoittamista. Nyt kerronnassa oli jonkin verran turhaa  toistoa. Ei kuitenkaan niin paljon, että se olisi sanottavammin lukua häirinnyt.

Kirjasta piirtyy kuva rautaisesta ammattilaisesta, jolle näytteleminen on toisaalta elämäntehtävä, toisaalta työtä, jonka yläpuolelle hän ei itseään nosta. Ehkä kuva jää hieman etäiseksi, mutta sellainen kenties on jossakin määrin Kinnunenkin. Leppoisasta humoristista löytyy myös hiljaisuutta arvostava, kaukaisuuteen katsova puoli.

Elisa Heilala: Heikki Kinnunen. Tarinankertojan elämät
Tammi 2016
300s.

Kommentit

  1. Sikäli kyllä kiinnostaisi että olen käynyt Mikkelissä samaa koulua Kinnusen kanssa. Tosin vähän eri vuosikymmenellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikkelin ajoista puhutaan tässä aika paljon. Varmasti tuttuja paikkoja esiintyy kirjassa sinulle :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit