Suomen hevonen Kuopion kaupunginteatterissa

Seija Pitkänen (vas.) ja Kirsi-Maria Peltola loistavat Minna-näyttämöllä. Kuva Sami Tirkkonen.

Sirkku Peltolan Suomen hevosta on esitetty viime vuosina teattereissa ahkerasti. Kuopion Kaupunginteatteri toi näytelmän Minna-näyttämölle osana Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmistoa. Kevätkausi sai komean avauksen vuoden ensimmäisessä ensi-illassa.

Suomen hevonen on tragikoominen kuvaus suomalaisesta maaseudusta, josta EU on vienyt ensin lehmät ja sitten ihmiset ja antanut vastineeksi projektirahoitusta Kimasen kylän kotisivujen tekoon. Kotisivujen teko on annettu 13-vuotiaan Jaanan (kaupunginteatterin lavalla raikkaasti debytoiva Anna Kuusamo) vastuulle. Yhtä aikaa sivujen rakentamisen kanssa tämä yrittää rakentaa myös naiseuttaan ja minuuttaan yhdessä kaverinsa Kirsikaijan (Natalil Lintala) kanssa.

Sirkku Peltolan hersyvän tekstin pohjalta ja Olli-Matti Oinosen ohjauksessa lavalla sanailee merkillinen postagraari perhe, jonka jäsenten välinen jännitteisyys on käsinkosketeltavaa ja kysymyksiä herättävää. Miksi Aili (Seija Pitkänen) ja Lassi (Jarmo Perälä) ovat eronneet? Mikä on tämä Äite (Katri-Maria Peltola), pahasuinen ja -sisuinen isoäiti ja vanhaemäntä, joka vuoronperään päästelee suustaan törkeyksiä ("Pane pillu pois kun mun kanssa virkkaat!") ja toisaalta odottelee postista Nakke Nakuttajaa ja harjoittelee kielikasetilta englantia brittiaristokraatin nuotilla? Mistä tuhlaajapoika Kai (Antti Launonen) on äidilleen niin sydämistynyt? Miksi Lassin nuorikko, Lina Patrikaisen esittämä Mervi, on niin hermoheikko?

Läheskään kaikkiin kysymyksiin ei tule vastauksia, mutta se ei toki ole tarkoituskaan. Katsoja pääsee seuraamaan kukkeutensa päivät nähneen maatilan elämää satunnaisella kohtaa aikajanaa, ja kuten viimeistään lopussa selviää, ollaan janalla aivan lähellä päätepistettä. Vielä saadaan pysähtyneeseen tunnelmaan vauhtia, kun Kai ja Lassi päättävät helpon rahan toivossa myydä tallissa uskollisesti seisovan Harmo-hevosen muutaman lajitoverinsa kanssa Sisiliaan. Sattuman oikusta Lassi joutuu lahtaushommiin ja Äiten arkkurahasto saa paremman sijoituskohteen. Sen sijaan tupaan ilmestyy pakastearkku täynnä hevosen lihaa. Vaikka Äite sanoo, että "kuka hullu mennyttä paskaa muistelee", kulkee tilan elämän vahvasti imperfektissä. Vain nuoriso silmäilee tulevaa kohti. Kai "kehittelee" hyödyttömiä ja Jaana jännittää yläastetta ja kyyditysoppilaiden kovaa kohtaloa.

Esityksen priimusmoottori on Katri-Maria Peltolan väkevästi tulkitsema Äite. Väsymättä Peltola hyörii lavalla ja suoltaa suustaan tekstiä niin, että hitaampaa hirvittää ja yleisön naurun tyrskähtely kulkee aaltoillen riviltä toiselle. Äite loistaa kaikista kirkkaimmin, mutta Pitkäsen Aili muodostaa hiljaisella herkkyydellä ja jämäkyydellä puhetulvalle oivallisen vastaparin. Muut henkilöhahmot täydentävät äiti-tytärparia oivallisesti.

Suomen hevonen luottaa puhenäytelmän voimaan. Lavasteissa ei ole lähdetty tempoilemaan, vaan muutamaa lyhyttä poikkeusta huolimatta tapahtumat mahtuvat tupaan muutaman metrin säteelle. Tämä antaa tilaa erinomaiselle käsikirjoitukselle, mutta asettaa haasteensa näyttelijöiden asemoinnille. Ensimmäisessä näytöksessä lavalla on elämää, kiitos lihapullaruljanssin, mutta toisella puoliskolla liike pysähtyy ja lava jähmettyy. Repliikit kajahtelevat paikoin enemmän katsomon takariville kuin keskustelukumppanille. Mikä osa on tahattomalla ensi-iltavaiheen muotoutumattomuudella, mikä taas on allegoriaa sille jäätymiselle, mitä vääjämättömän lopun lähestyminen roolihahmoissa aiheuttaa?

Lavalla kuuluu rapsahtelua, mutta mistä se johtuu? Historian kellohan se siellä, kello, jonka viisarit osoittavat tarinan tulleen vaikuttavaan päätökseensä.

Suomen hevonen Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä
Ensi-ilta 26.1.
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa