Tuomo Pirttimaa: Lyijykausi - Salametsästäjän elämä
Mainos: Haastattelin Tuomo Pirttimaata Kirjakantissa 14.11.2026
Uskoakseni voin turvallisesti todeta, että tuskin olisin ikinä tarttunut Tuomo Pirttimaan Lyijykauteen ilman Kirjakanttia. En, vaikka romaani valittiin Botnia-ehdokkaaksi ja sai näin näkyvyyttä myös sosiaalisessa mediassa.
(Sala)metsästys, suonkuivaus, juopottelu tai erästely eivät mikään kuulu varsinaisesti sen paremmin harrastuksiini tai kiinnostuksenkohteisiini, joten tuskin pistävästi kannesta tuijottava salametsästäjä olisi vetänyt minua puoleensa.
Mutta onneksi näillä kirjahommilla on sivistävä vaikutus. Sovin jo kuukausia sitten haastattelevani Pirttimaata Metsä-teemaisessa Kirjakantissa, joten niinpä etsin romaanin käsiini.
Heti alkusivuilta lähtien oli selvää, että kyseessä on aivan erilainen romaani kuin mitä alun perin luulin.
Pirttimaa vangitsee lukijan aloituksella, jossa päähenkilö tekee näyttävän sisääntulon. Vankilasta saapuva mies, koko omaisuus repussa, kaksi koiraa narujen päässä seurana, takissa selkään kiinni ommeltu huppu ja siellä revolreri. Tällainen mies oli salametsästyksestä vankilassa istunut entinen rajavartija ja pientilallinen Unto Ek (1934-2019).
Sittemmin kirjan edetessä hän saa käyttöönsä vanhan kirjoituskoneen ja alkaa kirjoittaa puhtaaksi merkintöjään vahakantisista vihoista. Eräkirjallisuuden lukijoiden keskuudessa jonkinlaista kulttimainetta nauttiva Hirventappopaikka ilmestyi vuonna 1984 ja tämän jälkeen häneltä ilmestyi vielä kolme muuta romaania. Kovan elämän eläneeltä, alkoholiongelmista kärsineeltä huutolaispojalta melkoinen saavutus. Toisaalta työmoraali ja sitkeys olivat omaa luokkaansa.
Tykkään isoista tarinoista. Pirttimaan Lyijykauden synty on sellainen. Haastattelussani hän kertoi, kuinka törmäsi aiheeseen, eikä Ekin elämä jättänyt häntä rauhaan. Toisaalta suurelle yleisölle tuntemattomasta salametsästäjästä kirjoittaminen tuntui kirjailijalle ammatilliselta itsemurhalta. Synnytystuskat olivat melkoiset, mutta vastaanotto yllätti. Romaanista on otettu jo useita painoksia, ja se valittiin Botnia-ehdokkaaksi. Ja mikä on mielestäni kaikista hienoin tvisti: WSOY otti Hirventappopaikasta uusintapainoksen. Tähän mennessä kirja on ollut keräilykamaa antikvariaateissa. Niin Lyijykausi kuin Hirventappopaikkakin noteerattiin myönteisin arvioin Hesarissa.
Toisin sanoen, Pirttimaa nosti jo lähes unohdetun Unto Ekin, päähän potkitun pohjoisten salojen miehen suuren yleisön tietoisuuteen ja myös jollakin tapaa salonkikelpoiseksi. Ajatus nostaa kylmät väreet.
Ja niin nostaa kirjakin. Yksi suurimmista Lyijykauden hienouksista on, että Unto Ekiä ei todellakaan kuvata kovin mukavana miehenä (ja nähtävästi kuvaus myös on varsin lähellä totuutta). Tästä huolimatta lukija, jos ei nyt suorastaan ole aina päähenkilön puolella, niin ainakin tuntee sympatiaa tätä kohtaan. Elämän valttikortteja jaettaessa onni ei ollut Ekin puolella.
Henkilökuvauksen lisäksi kirja on taidokkaasti toteutettu myös rakenteensa puolesta. Kerronta hyppelee ajassa edestakaisin, ja samalla Ekin elämän eri puolet avautuvat pikku hiljaa. Tarina sisältää myös joitakin maagis-realistisia elementtejä. Ek juttelee niin Viinapirun kuin Hirvenpään kanssa - vilahteleepa kertojan puheissa myös tulevaisuuden kuvia.
Summa summarum. Kannustan muitakin taltuttamaan ennakkoluulonsa, mikäli sellaisia sattuu aihetta kohtaan olemaan. Ja eräkirjallisuuden ystäville suosittelen kirjaa tietenkin ilman muuta. Tämäntyyppistä kirjallisuutta ei vuodessa liian monta ilmesty.
Tuomo Pirttimaa: Lyijykausi - Salametsästäjän elämä
Johnny Kniga 2026
284s.

Kommentit
Lähetä kommentti