Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Hyvää Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivää sekä Muumin päivää!

Tove Jansson syntyi 9.8.1914 ja vuodesta 2020 lähtien syntymäpäivä on ollut myös liputuspäivä.

Päivän kunniaksi tuon blogiin yhden muumiklassikoista, nimittäin Vaarallisen juhannuksen, joka ilmestyi ensi kertaa ruotsiksi vuonna 1954 ja suomeksi kolme vuotta myöhemmin. Se on järjestyksessä viides Janssonin kirjoittama ja kuvittama muumikirja. 

En varmaan ole ainoa, joka innostui uudelleen muumiklassikoista viime talven Ylen suuren Muumit-lukumaratonin yhteydessä. Joitakin olen lukenut, täältä blogista löytyy ainakin Taikatalvi, josta kirjoitin vuonna 2014. Tänä vuonna päätin kuitenkin hankkia WSOY:n uudelleen julkaisemat klassikot yksi kerrallaan hyllyyni ja lukea kirjat oikein ajatuksen kanssa. 

Ensimmäisenä hyllyyni löysi tiensä siis Vaarallinen juhannus, jonka ostin Tampereen Muumimuseosta Museoiden yönä toukokuussa. Pakko kertoa, että ilta oli elämyksellinen. Paleface soitti museossa valittuja helmiä Toven suuresta levykokoelmasta. Yhdistelmä toimi vallan mainiosti näyttelyä kiertäessä. Haluan tallettaa pienen palan tuota fiilistä kyseisen kirjan kansien väliin. Siksi päätin kirjoittaa alkulehdelle muistiin, mistä ja millä tavalla kirja on hankittu. Ja siitä keksin, että juuri tällä tavalla haluan hankkia muutkin muumikirjat itselleni  - yhdistää niihin jonkin merkityksellisen hetken tai tunteen.

Toinen asia, minkä haluan laittaa muistiin on, että luin kirjan ääneen perheelle kesämökillämme tänä kesänä. Aloittelimme lukemisen asiaankuuluvasti juhannuksena, mutta koska yhteisiä lukuhetkiä ei ole enää teini-ikäisten kanssa ihan helppoa järjestää, kirjan viimeistelyssä meni aikaa aina heinäkuun loppuun saakka. Ihailtavan kärsivällisesti teinit kuitenkin suostuivat kuuntelemaan lukemistani, eikä se nyt ihan vastenmielistä tainnut ollakaan.

Vaarallisen juhannuksen tarina lienee useimmille tuttu, mutta lyhyesti. Muumilaakso ja siinä samalla myös Muumitalo jäävät tulvan alle. Perhe onnistuu ystävineen pelastautumaan, ja päätyy kelluvaan teatteriin. Teatterin konsepti on muumeille vähän vieras, mutta pikku hiljaa he alkavat päästä jyvälle. Seikkailut eivät kuitenkaan tähän lopu: Muumipeikolle ja Niiskuneidille on varattu ihan oma seikkailunsa, ja koko alkukesän Muumilaaksoon saapumistaan vitkutellut Nuuskamuikkunenkin joutuu aivan uudenlaiseen seikkailuun.

Janssonin tekstissä ja ylipäänsä koko muumifilosofiassa viehättää toisaalta kiltteys ja turvallisuus, toisaalta pieni ilkikurisuus, suoranainen kapinallisuus.

Koko elämänsä ajan Nuuskamuikkunen oli halunnut repiä alas julisteet, jotka kielsivät tekemästä kaikkea mistä hän piti, ja nyt hän suorastaan vapisi innosta ja odotuksesta. Hän aloitti julisteesta "Tupakointi kielletty". Siten hän tarttui "Nurmella istuminen kielletty" -julisteeseen. Sen jälkeen hän hyökkäsi "Nauraminen ja viheltäminen kielletty" -taulun kimppuun, ja sitten meni maailman tuuliin "Tasajalkaa hyppiminen kielletty". 

Janssonin iloinen anarkia saa lukijan hyvälle tuulelle, olkoonkin, että ihan kaikilta osin esimerkiksi Nuuskamuikkusen kapina ja ennen kaikkea hänen kasvatusmetodinsa eivät ole enää 2020-luvulla ajanmukaiset. Maailma, Suomi ja Muumilaaksokin näyttivät vielä 1950-luvulla erilaisilta.

Parhaimmillaan Jansson on sekä filosofina että humoristina. Ja parhaimmat hetket ovat niitä, joissa nämä kaksi pääsevät iloisesti yllättämään ja yhdistymään. Kirjailija pystyy myös mestarillisesti muutamilla lauseilla kuvaamaan hahmoa, luonnetta tai tämän tunnetilaa kullakin hetkellä:

Muumipeikon äiti istui katolla sylissään käsilaukku, ompelukori, kahvipannu ja perhealbumi. Hän siirtyi silloin tällöin nousevan veden tieltä, sillä hän ei pitänyt siitä, että hänen häntänsä roikkui vedessä. Ei varsinkaan nyt, kun oli vieraitakin.

Tyypillistä muumeille on myös se, että vaikka mitä tapahtuisi, mikään ei kuitenkaan lopulta ole ihan hirveän vaarallista tai vakavaa. Kirjan ensimmäisen luvun nimikin on: Tulta syöksevä vuori on harmillinen. Totta tosiaan, pieniä arkea hankaloittavia harmeja voi olla, mutta niistä aina selvitään. Ei ole mitään, mihin kupponen teetä ruusukupeista ei auttaisi. Toisen maailmansodan kokeneille sukupolville omaa kotia ja arkea kohtaava katastrofi ei ollut pelkästään fiktiivistä satua ja seikkailua - ehkäpä tarinoissa käsiteltiin myös traumoja. Nykyisinkin niin lapset kuin aikuiset elävät erilaisten uhkakuvien keskellä (joista toiset ovat todellisempia kuin toiset). Muumien "kyllä kaikki järjestyy" -asenteelle ja tulevaisuususkolle on kysyntää tänäkin päivänä.

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (Farlig Midsommar 1954)
WSOY 1957
Suomennos Laila Järvinen
145s.