Tove Jansson: Taikatalvi (äänikirja)

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Tove Janssonin syntymästä. Kirjabloggaajat osallistuvat juhlavuoteen lukemalla ja esittelemällä Janssonin tuotantoa blogeissaan. Vuosi alkoikin komeasti, sillä kirjabloggaajat äänestivät Janssonin elämästä kertovan Tuula Karjalaisen Tee työtä ja rakasta -teoksen ihkaensimmäisen Blogistanian Tieto-palkinnon voittajaksi! Kirjabloggareiden Tove Jansson -juhlavuotta ja Tove-postauksia voi seurata kätevästi vaikkapa Facebookissa juhlavuoden omalla sivustolla.

Osallistun juhlavuoteen omalta vaatimattomalta osaltani minäkin. Ihan aluksi täytyy punastellen tunnustaa, etten tunne Janssonin tuotantoa ollenkaan. En ehtinyt lapsena lukea ollenkaan muumeja ennen kuin Muumilaakson tarinoita -sarja alkoi televisiosta. Ja kun siihen japanilaiseen hattaranpunaiseen maailmaan oli kerran sukeltanut, eivät aidot ja alkuperäiset muumit näyttäneet lapsen silmissä miltään. Anteeksi vain. Sitten kyllä kasvoinkin niin, että myös tv-muumit jäivät kesken. Omien lasten myötä muumit ovat kuuluneet kaikissa olomuodoissaan arkeen varsin tiiviisti muutaman vuoden ajan, mutta vasta nyt sain ensikosketukseni Toven omaan kynänjälkeen.

Ehkä äänikirja ei kuitenkaan ollut paras formaatti Tove Janssonin Taikatalvelle. Ainakin minulla oli huomattavia vaikeuksia päästä tarinaan sisälle. En myöskään suoranaisesti ihastunut Tytti Paavolaisen luentaan, vaikka se kiitettävän ilmeikästä olikin. Ehkä se meni makuuni jopa karvan verran yli.

Taikatalven tarina lienee kaikille (jopa pelkän animaatiosarjan varassa oleville) ainakin pääpiirteittäin tuttu. Muumipeikko herää keskellä talvea. Muu perhe nukkuu ja maailma näyttää perin erilaiselta kuin kesäisin. On kylmää ja suorastaan kuollutta. Onhan talvella toki elämääkin. Muumipeikko löytää uimahuoneesta Tuutikin ja kuinka ollakaan, Pikku Myykin on hereillä. Seura on tervetullutta, mutta Muumipeikolla on pahoja sopeutumisvaikeuksia. Hän pitää enemmän tutusta, kesäisestä Muumilaaksosta. Kuten arvata saattaa, Pikku Myy taas on kuin kala vedessä. Talviseen seikkailuun kuuluu myös muita hahmoja, kuten Surku-koira, kaunishäntäinen orava, Mörkö ja hiihtohullu-hemuli (joka siis ei ole se Hemuli).

Kieltämättä Taikatalvi tarjosi samaistumiskohteen. Suhtautumiseni talveen on yhtä surkea kuin Muumipeikollakin. Ja kun pakkasta oli tammikuussa kolmattakymmentä astetta, oli pimeää ja muutenkin ankeaa, samaistuin täysin Muumipeikon tunnelmiin. Ongelmallista sen sijaan oli, ettei Taikatalven kuunteleminen suinkaan tarjonnut terapeuttista kokemusta. Päin vastoin, V-käyrä nousi entistä korkeammalle! Siispä jätin Taikatalven pariksi viikoksi tauolle. Ja kas ihmettä! Pakkanen lauhtui nollan pintaan ja lähdin eräänä siedettävän talvisena iltana kävelylle Kallaveden jäälle. Päästyäni pisteeseen, joka on yhtä kaukana kaikista rannoista, Muumipeikko koki elämyksen: Talvesta voi sentään pitää! Ja juuri samalta minusta tuntui siinä tumman taivaan alla, jalat nilkkoja myöten lumessa seistessäni.

Sen jälkeen myös kirjan lopun kuunteleminen oli nautinnollisempaa. En tiedä, vaatiko kirjasta pitäminen oman henkisen lukon aukaisemisen, vai oliko jäälakeus vain yksinkertaisesti otollisempi miljöö kirjan kuuntelemiseen kuin esimerkiksi auto. Molemmat lapseni ovat jo kiinnostuneet kirjasta ja jonkin verran alusta kuunnelleetkin. Joten ehkä otamme sen vielä uudestaan kuunteluun myös autossa.

Jos Jansson kuvaa talvea rikkaasti ja elämyksellisesti, niin kovin ihanasti hän antaa kevään tulla Muumilaaksoon. Se jätti hyvän mielen, tulkoon kevät tänne ja Muumilaaksoon!

PS. Taikatalven uusintakuuntelukierros alkoikin saman tien. Lapset kaivautuivat kainalooni sänkyyn ja halusivat ehdottomasti kuunnella hetken muumisatua!

Tove Jansson: Taikatalvi 
WSOY/ Elisa Kirjan äänikirja 2006
3h 30 min
Lukijana Tytti Paavolainen