Iskelmän musta kirja

Kyllä olen saanut monet naurut viimeisen viikon aikana tätä kirjaa lukiessani. Sitä voi jo sinänsä pitää meriittinä, sillä vanhat tutut selkävaivat ovat palanneet ja vieneet ilmeen noin yleisesti ottaen keskimääräistä mutrummaksi. Tätä Olavi Rytkösen ja Mikko Sovijärven teosta ei kuitenkaan voi nauramatta lukea, korkeintaan joku kyynel saattaa silmään herahtaa liiasta nauramisesta. Mahdollisesti muutaman kerran myös myötähäpeästä.

Rytkönen ja Sovijärvi ovat sukeltaneet suomalaisen iskelmämusiikin sysimustinpaan ytimeen. He tekevät sen asiantuntemuksella ja reilulla annoksella huumoria. Lukijaystävällisesti kappaleet on valittu sillä perusteella, että suurin osa löytyy netistä, joten kirjasta voi nautiskella musiikin soidessa taustalla. Useimmiten nautinto syntyy kirjoittajien terävästä sanailusta, ei musiikkielämyksestä. Iskelmästähän monella on mielipide jo ihan luonnostaan, tosin kaikenlaisten iskelmäpalkintojen seurauksena olemme oppineet että myös Cheek ja sitä myötä hämmentävästi melkeinpä mikä tahansa voi olla iskelmämusiikkia. Iskelmän mustassa kirjassa sen sijaan pysytään perinteisemmässä iskelmägenressä, tosin hämmentäviä lajirajat ylittäviä risteymiä kirjasta löytyy useitakin. Siinä missä Cheekiä on vaikea pitää iskelmämuusikkona, ei Reijo Taipalekaan tunnu solahtavan aivan ongelmattomasti paheelliseksi rokkikukoksi kappaleellaan Kun pappa rokkaa. 

Ote kirjasta: Tämä humpahtava koivu ja tähti -versio amerikkalaisesta aikuisrockista on tuhmaa kuin vesilasissa poriseva Samarin-jauhe...

Reijo Taipale osaa sentään kiistattomasti laulaa, mutta suomalaisia musiikin ystäviä on hemmoteltu lukemattomilla sellaisillakin levytyksillä, joissa solistin laulutaidossa on parantamisen varaa. Silloin tällöin poliitikot, tv-juontajat, missit/misterit tai urheilijat ryhtyvät laululle, joko vapaaehtoisesti tai sitten pienen painostuksen tuloksena. Jari Isometsän Karpaasi on jätkä raju on lajissaan klassikko, mutta sitäkin mieluummin nostan esille takavuosien yleisurheilutähtien, Ringa Ropon ja Tuija Helanderin lapsikuorolla ryyditetyn Juokse pois -kappaleen. Esitys on sinänsä kaikessa viattomuudessaan ja tsemppihengessään liikuttava (mahdollisesti sanan molemmissa merkityksissä), mutta kenellekään tuskin jää epäselväksi, ovatko tyttöjen lahjat enemmän urheilulliset vai musiikilliset.

Ote kirjasta: Kauneinta mitä laulusta voi sanoa on, että se on parempi kuin myös urheilijana kunnostautuneen Eddie Edwardsin Minä olen Eetu.

Humpalla on aivan erityinen asemansa suomalaisessa musiikkihistoriassa. Tämä lajityyppi on myös mitä ilmeisimmin tuottanut erityisen paljon Iskelmän mustaan kirjaan sopivaa ainesta. Tähän liittyykin ainoa nurinan aihe tässä teoksessa. Mielessäni kotiseutu- ja kaikenkarvaisten muidenkin humppien määrää olisi voinut karsia, sillä ne ovat kovin samanlaisia, eikä aivan jokaisesta riittänyt sinänsä taitavasti sivaltelevilla kynänikkareilla omaperäistä sanottavaa. Todellisia helmiäkin humppagenrestä löytyi, kuten Beatlesia humppasovituksena. Kirjassa esitellään Humppa-Veikkojen Hän sinun on, jota en valitettavasti onnistunut löytämään, mutta saman yhtyeen Kaikki rakkauteni -versio löytyy Youtubesta. Itse asiassa se kuulostaa jollakin oudolla tavalla ihan toimivalta rallilta.

Sitten on vielä ne kipaleet, jotka ovat lähinnä pelkästään outoja. Miten kellistän Ike Kanervan, Sä osaat sillä lailla peppua vemputtaa, Villiäinen ja Runkkasin juhannuskokkoon edustavat sitä epämääräistä osastoa, jossa luonnollinen epäluulo voittaa uteliaisuuden kuulla, mistä kappaleessa mahtaa olla kyse. Turvallisempiakin vaihtoehtoja löytyy. Ehdottomaksi suosikikseni kirjasta nousee Seija Simolan Juna Turkuun, joka tuottaa puhtaan mustan iskelmän kokemuksen. Kappaleen loputtua en voi olla ihmettelemättä: mitä ihmettä edeltävän kolmen minuutin aikana oikein tapahtui??

Ote kirjasta: Sanomaa on kuin Wiskarin Mökkitiessä mutta suomalaiset sanat eivät vain sovi paikalleen millään. Ruhjomallahan ne mahtuvat mutta raamit kaulassa.

Iskelmän mustalla kirjalla on omat FB-sivut. Sieltä löytyy vielä paljon lisää taatusti unohtumattomia iskelmiä ja videoita!

Olavi Rytkönen, Mikko Sovijärvi: Iskelmän musta kirja
Granum 2013.
134s.