Leon Leyson: Poika joka pelastui. Schindlerin listan kuopus

Että saakin vielä tuhansien kirjojen jälkeen lukea tällaisen kirjan! Kirjan, joka havahduttaa muistamaan, miksi kirjat ovat olemassa ja miksi niitä luetaan. Kirjallisuus saa meidät nauramaan ja itkemään, oppimaan ja viihtymään. Ennen kaikkea se saa meidät muistamaan. Se ei anna unohtaa.

Leon Leysonin Poika joka pelastui on kirja, jonka soisin ihan jokaisen lukevan. Teos kertoo pikku-Leonin, Oskar Schindlerin pelastamista noin 1200 juutalaisesta nuorimman, tarinan. Leyson oli 10-vuotias, kun natsit valtasivat hänen kotikaupunkinsa Krakovan. Miehitysvuosien aikana puolanjuutalaisten tilanne heikkeni heikkenemistään. Ensin nostatettiin juutalaisvihaa, sitten kiellettiin puistonpenkeillä istuminen ja juutalaislasten koulunkäynti. Viimein juutalaiset pakotettiin ahtaaseen ghettoon asumaan ja sieltä väkivaltaisten puhdistusten seurauksena keskitys- ja tuhoamisleireille. Leon joutui elämään useita vuosia jatkuvassa nälässä ja pelossa. Hän menetti kaksi perheenjäsentään ja lähes koko kauemman sukunsa vainoissa, mutta oli silti onnekas. Muut perheenjäsenet pääsivät Schindlerin suojelukseen.

Anne Frankin päiväkirja lienee tunnetuin juutalaisvainoista kertova teos. Poika joka pelastui on ikään kuin poikaversio samasta kamalasta tarinasta. Tällä tarinalla tosin on onnellinen loppu ja se tulee myös esille, sillä kyseessä on muistelmateos, ei kesken jäävä päiväkirja kuten Frankin tapauksessa. Ehkäpä juuri siksi Leysonin tarina kosketti minua moninkertaisesti verrattuna Anne Frankin päiväkirjaan, joka jätti minut aikoinaan melko kylmäksi (Tosin olin lukiessani itsekin murrosikäinen. On paljon mahdollista, että mikäli lukisin teoksen nyt uudestaan, en ärsyyntyisi läheskään yhtä paljon päähenkilölle, vaan osaisin arvostaa päiväkirjan aitoutta.). Leysonin tarinalla on täydellinen draamankaari. Se on myös kauniisti ja koskettavasti kerrottu. Holokaustin kauhistuttavuus ja järjettömyys korostuu pienen pojan kerronnassa. Tuo poika ymmärtää tuskaisen hyvin, kuinka epäoikeudenmukaisesti häntä kohdellaan, hän ymmärtää vanhempiensa tuskan ja oman yksinäisyytensä ja hätänsä. Schindleristä, pelastajastaan, Leyson kertoo rehellisesti ja kauniisti. Schindler on myös toivonpilkahdus, joka pitää kipinän yllä hiipuvassa pojanelämässä ja pehmentää tarinaa lukijan lohdutukseksi.

Sodan päätyttyä Leyson perheineen oli pakolaisleirillä ja palasi Krakovaan. Kirjan hienoimpia ja samalla hirveimpiä piirteitä on sodanjälkeisen ajan kuvaus. Yleensähän holokaustin kuvaus päättyy sankareiden saapumiseen leirien portille ja kiitollisten, nälkiintyneiden juutalaisten hiljaiseen iloon siitä, että piina viimein päättyy. Harvemmin puhutaan siitä, kuinka antisemitismi oli voimissaan myös sodan jälkeen. Esimerkiksi Krakovassa kaikki eivät suinkaan ottaneet jo kertaalleen katukuvasta hävinneitä juutalaisia ilolla vastaan. Syntyi kahnauksia ja mellakoita. Leysonkin päätti lähteä vanhempiensa kanssa Amerikkaan. Siellä hän eli hyvän, menestyneen, melko tavanomaisen elämän, eikä juurikaan kertonut lapsuudestaan ennen kuin vanhoilla päivillään. Siitä huolimatta hän ehti kaksi vuosikymmentä kiertää ympäri Amerikkaa luennoimassa kokemuksistaan. Hän puhui aina spontaanisti ja etukäteen esitystä valmistelematta, mutta vuosien saatossa esitys hioutui yleisökysymysten myötä varmaksi kertomukseksi. Poika joka pelastui on muistelmateos, joka on syntynyt tuon esitelmän pohjalle. Leyson luovutti käsikirjoituksen kustantajalle tammikuussa 2013. Seuraavana päivänä hän menehtyi pitkän sairauden murtamana.

Poika joka pelastui koskettaa. Se muistuttaa lukijaa siitä, kuinka kauhistuttavia asioita ihminen voi pahimmillaan saada aikaan. Se vielä ei kuitenkaan tee teoksesta ainutlaatuista. Sellaisia kirjoja on kirjoitettu ja kirjoitetaan tulevaisuudessakin paljon. Tällä kirjalla on paljon tärkeämpi muistutus ja opetus: yksi ihminen voi saada aikaan suuria asioita. Sankari on tavallinen ihminen, joka tekee parhaita asioita pahimpina aikoina.

Muissa blogeissa:

Luen ja kirjoitan -blogin Paula oli ihan toista mieltä: Poika joka pelastui -teosta voisi kutsua Anne Frankin päiväkirjojen veliteokseksi. Minusta se on kuitenkin vallan liikaa sanottu. 

Kirjapetokaan ei ollut varauksettoman ihastunut. Kuitenkin hän kirjoitti: Historiallisena kertomuksena tämä silti on kiinnostava; mikä oli Puolassa sodan kulku, miten viha hiipi yhteiskuntaan ja vainot eskaloituivat.

Hemulin kirjahyllyssä koettiin samantyyppinen lukukokemus kuin täällä: Painoin kirjan kiinni kädet täristen. Olin kyynelten partaalla, olo oli kolkko ja tyhjä. 

Leon Leyson: Poika joka pelastui. Schindlerin listan kuopus
Tammi 2014
Suom. Annika Eräpuro
245s.