Melissa Febos: Mitä on olla tyttö

Mukavaa vappua! Toivottavasti se on itse kullakin sujunut iloisella mielellä ja turvallisesti, vietitpä sitä sitten yksin tai suuremmalla porukalla.

Vapun teemaan sopisi ehkä jokin kuplivan kevyt teos, mutta nyt tulee kyllä ihan tiukkaa asiaa.

Huhtikuun viimeinen kirja oli nimittäin kuuntelemani Melissa Febosin Mitä on olla tyttö. Feministinen esseeteos käsittelee tyttöyttä ja naiseutta erityisesti ruumiillisuuden kokemuksen kautta, sekä kirjailijan omakohtaisten että haastattelujen kautta kerättyjen kokemusten avulla. Kirja päätyi kuunteluun tämän Helsingin Sanomien kiinnostavan artikkelin luettuani; suosittelen tutustumaan, jos aihe kiinnostaa! Olen itse kirjaa kuunnellessani palannut kirjan aihepiiriin lukemattomissa eri keskusteluissa, sillä se on herättänyt niin monenlaisia, keskenään ristiriitaisiakin ajatuksia.

Kirjailija kertoo pitäneensä ja nauttineensa kehostaan murrosikään asti. Silloin varhain kypsynyt tyttö sai huomata tulevansa kohdelluksi vain ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella. Seurasi ulkopuolelle jättämistä, nimittelyä, fyysiseen koskemattomuuteen puuttumista, väkivaltaakin. Febos koki olevansa vääränlainen. Ja jos kaikki pelkästään rintojen kasvamisen perusteella olettivat hänen olevan lutka miksi ei sitten yhtä hyvin voisi käyttäytyä sillä tavoin?

Kirja lähestyy aihetta monesta eri näkökulmasta. Esseissä käsitellään mm. slut-sanan alkuperää ja siihen aikojen saatossa liittyneitä merkityksiä, Febosin omaa ruumiin kaltoinkohtelua huumeita käyttämällä tai kehollisen itsemääräämisoikeuden rajojen hämärtymistä hänen työskennellessään dominana. Näitä hankalia tuntemuksia hän käsittelee myöhemmin osallistumalla tyttöystävänsä kanssa halibileisiin löytääkseen ruumiinsa rajat uudelleen.

Joihinkin Febosin tuntemuksiin ja kokemuksiin pystyin samaistumaan, osaan en. Olen hyvin onnekas siinä suhteessa, olen joutunut hyvin harvoin häiritsevän käytöksen uhriksi. Ne muutamat yksittäiset tapaukset on ollut helppo ohittaa olankohautuksella, yksittäisten ihmisten huonona käytöksenä ja idiotismina, ei rakenteellisena sortona ja väkivaltana.

Febosin esseitä kuunnellessa aloin pohtia, että elämässäni on ollut joitakin onnekkaitakin suojaavia tekijöitä, joiden olemassaolosta en välttämättä ole edes ollut itse tietoinen. Tällaisia voivat esimerkiksi olla fyysinen kehittyminen hyvin keskimääräisessä tahdissa sen kummempaa huomiota herättämättä, turvallinen perhe, ystävät ja lähipiiri, harrastukset ja mielenkiinnon kohteet, jotka ovat pitäneet poissa tietynlaisista riskipaikoista, ja samasta syystä myös varhain aloitettu seurustelu nykyisen mieheni kanssa.

Näin ollen omasta subjektiivisesta kokemuksestani ei voi vetää johtopäätöksiä rakenteesta. Pikemminkin ne vain korostavat ongelmaa. Olisi nimittäin oikein, että vaikka tytön tai naisen elämässä ei olisikaan tällaisia "suojaavia rakenteita", hän saisi silti kokea olevansa turvassa ja arvostettu. Surullista, että näin ei ole.

Mutta löytyi paljon samaistumispintaakin. Kirjoittaessaan tyhjistä suostumuksista, kehon kurittamisesta, turhasta tunnetyöstä tai "patriarkaattikohtauksista", epäilen, että moni nainen pystyy samaistumaan teksteihin hyvin. Febos huomauttaa osuvasti, että sekä miehet että naiset tekevät paljon työtä tehdäkseen miehen olon mukavaksi oman turvallisuuden ja mukavuuden uhalla. On oireellista, että kun käydään keskustelusta suostumuksellisuudesta, vastakkain on yleensä miesoletetun kokema kiusaantuneisuus suostumuksen kysymisestä ja naisen turvallisuuden tunne ja oikeus päättää omista rajoistaan.

Kiinnostavaa oli myöskin elokuvakuvaston käsittely. Monissa klassikkomaineessa olevissa elokuvissa, kuten Alfred Hitchcockin Takaikkunassa ja Sam Mendesin American Beautyssa romantisoidaan stalkkaamista, tirkistelyä ja suoranaista vainoamista. Elokuvat uskottelevat miehille, että kyseessä on täysin normaali ja hyväksyttävä kosiskelun muoto ja vastaavasti saavat naiset epäilemään epämiellyttävänä kokemiaan tilanteita ylireagoinniksi. Tällainen ahdistava, ja aika harhainenkin romanttisuuden muoto ei ole lainkaan vieras ilmiö kirjallisuudessakaan. Viimeksi kiinnitin asiaan huomiota maaliskuussa, jolloin koin kirjan yhden päähenkilön käytöksen ahdistavana, vaikka se kaiketi oli tarkoitettu romanttiseksi ja suojelunhaluiseksi. 

Febos huomauttaa, syystä, että tällainen viihdekulttuurin kuvasto on haitallista erityisesti siksi, että monet naiset eivät kuuntele sisäisiä hälytyskellojaan riittävän ajoissa, vaikka eivät koekaan oloaan täysin turvalliseksi kumppaninsa seurassa.

Koin myös Febosin viittaukset Sandra Lee Bartkyn ajatuksiin herättelevinä. Esimerkiksi Febos pohtii feminiinisyyden ja maskuliinisuuden ilmentämistä: ei ole sattumaa, että "feminiinisen kauneuden huippu ja fyysinen voimattomuus muistuttavat usein toisiaan". Eikä ole sattumaa sekään, että naisille tyypillisenä pidetty kehonkieli tulkitaan useimmiten alistuvaksi. Tämän tietävät paitsi naiset myös miehet, joiden kehonkieli tulkitaan feminiinisiksi: he todellakin saavat kokea sen, että "sellainen vaikutelma herättää toisissa miehissä halun hallita ja rangaista."

Bartkyn lisäksi Febos viittaa seitsemässä esseessään myös lukuisiin muihin ajattelijoihin ja keskustelijoihin, ja lähdeluettelot jatkotiedon äärelle löytyvätkin kirjan lopusta. 

Voisin kirjoittaa tästä kirjasta vaikka koko päivän, mutta parempi vaihtoehto on, jos etsit kirjan käsiisi ja luet sen itse. Takaan, että monenlaisia ajatuksia herää! Jätän myös tästä tekstistä pois puolipakolliset not all men -lausekkeet. Se olisi nimittäin tässä tapauksessa aika turhaa miesoletettujen mukavuudentunteesta huolehtimista.

Melissa Febos: Mitä on olla tyttö (Girlhood 2021)
Atena 2023
Suomennos Suvi Kauppila
Kesto 8h 27min
Lukija Anni Kajos