Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-sarja. Tämä on ollut minulle vähän guilty pleasure -kirjasarja. Kirjojen upeat kannet kuvaavat hyvin niiden sisältöä, ja molempia yhdistää se, että ollaan niillä rajoilla, ovatko ne makuuni liian sokerisia vai eivät. Mutta pääsääntöisesti tuota maagista rajaa ei ylitetä, vaan sillä suorastaan flirttaillaan, ja olenkin nauttinut kirjojen lukemisesta kovasti.

Trilogian päättää Puuvillatehtaan kilpailija, jonka keskushenkilö Paula Barker on yhtä nuori ja kiihkeä kuin vuosikymmenensäkin, iloinen 1920-luku. Paula työskentelee puuvillatehtaan reklaamipäällikkönä ja hän on edellisistä osista tutun Martan tytär ja Jennyn tyttärentytär. Paula edustaa uuden ajan itsenäistä naista: hän ajaa autoa, pätkäisee tukkansa lyhyeksi ja haaveilee housuista. Villeimmillään hän karkaa naama maalattuna serkkunsa kanssa salakapakkaan jazzia kuuntelemaan!

Työelämän puolella huolia riittää. Puuvillatehdas on vaikeuksissa, eikä johtajana toimivalla Matti-enolla ala olla muita vaihtoehtoja kuin myydä tehdas. Sopiva ostajakin on tiedossa, sillä Littoisten verkatehtaan nuori johtaja Rikhard Falke olisi valmis ostamaan tehtaan. Mutta sehän ei Paulalle sovi! Suoraan sanottuna tässä suhteessa Paula ärsytti minua suunnattomasti, sillä hänellä tuntui olevan voimakas tahto ja sisua vaikka muille jakaa, mutta bisnesälyä ei juurikaan. Mutta luonnollisesti liike-elämän kiemurat tarjoavat kirjassa lähinnä kehystystä Paulan ja Rikhardin enemies to lovers -juonelle.

Ei tämä pelkkää vaaleanpunaista romantiikkahöttöä kuitenkaan ole. Antell kirjoittaa historiallista epookkia elävästi ja monet kirjan tapahtumat ja henkilöhahmot perustuvat todellisuuteen. Historiallinen Turku tarjoaa virkistävän miljöön tapahtumille, sillä useinhan suomalaisessa historiankirjoituksessa Turun historia ja kiinnostavat tapahtumat päättyvät kaupungin paloon ja näyttämön lavasteet vaihtuvat historialliseen Helsinkiin.

Myös Jenny ja Martta ovat mukana kirjassa. Jenny on aina ollut naiskolmikosta suosikkini ja niin tälläkin kertaa. Hieman yllättäenkin kirjan loppumetreillä päärooliin siirtyi Paulan sijaan Martta. Tämä juonenkäänne tuntui mielestäni vähän turhalta ja ehkä epäuskottavaltakin. Toki oli mukavaa, että kirjailija halusi saattaa myös Martan tarinan "päätökseen", mutta olisinpa melkein toivonut, että onnellinen loppu olisi olla mahdollista ilman mieskäännettä ja deux et machinaa.

Kokonaisuutena pidin kuitenkin Puuvillatehtaan kilpailijasta, ja sarja sai arvoisensa huipennuksen. Kuuntelin kirjan äänikirjana, ja Sanna Majuri oli tapansa mukaan mainio lukija. Kirjasarjan käännösoikeudet on kuulemma myyty jo useampaankin maahan, joten turkulainen historiallinen romantiikka toimii myös ulkomailla. Hienoa!

Muut osat:

Puuvillatehtaan varjossa

Puuvillatehtaan perijä 

Joulu Örndahlin ruukissa

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija
Gummerus 2023
Lukija Sanna Majuri
Kesto 9h 54min

Kommentit

  1. Tämä viimeinen on vielä lukematta. Ei ole saanut lukijoilta pelkästään kiitosta, joten vähän jännittää tarttua siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vähän tarkoituksellakin lukenut tästä aika vähän muita tekstejä spoilaantumisvaaran pelossa, mutta arvaan kyllä, että tässä on elementtejä, jotka jakavat mielipiteitä. Itsekään en välttämättä kaikista ratkaisuista vakuuttunut, mutta positiivinen kokonaisuus silti ehdottomasti!

      Poista
  2. Minä olen lukenut tuon ensimmäisen, mutta jotenkin ärsyynnyin päähenkilöön ja sitten jäi siihen. En tiedä, mikä siinä nyt oikein oli. Taisin väsähtää siihen ylenpalttiseen itsenäisyyden korostamiseen, kun ei se sitten kuitenkaan oikein tosissaan onnistunut tai edes jatkunut loppuratkaisun jälkeen. Rationalisti täällä marmattaa epätodennäköisyyksistä ja haihattelusta, luulisin...

    VastaaPoista
  3. Viehätyin tästä vähiten sarjan kirjoista. Tarina oli aivan liian ennalta-arvattava ja kaavamainen.

    VastaaPoista
  4. Tämä sarja on kokonaisuutena kiinnostellut jo jonkin aikaa mutta en ole saanut tartuttua. Ehkäpä pitäisi ottaa kokeiluun, historiallinen Turku kiinnostaa kyllä.

    VastaaPoista
  5. Olen hiljattain aloittanut tämän lukemisen ja ainakin alkupuolella tarina vie mennessään 😀 Ajattelin ensimmäisen kirjan jälkeen, että harmi kun tämä on vain trilogia, mutta ehkä on hyvä "vapauttaa" Antell kirjoittamaan jo muuta 🙂

    VastaaPoista

Lähetä kommentti