Aino Leppänen: Tujuin terkuin ope

Arvoisat opettajat ympäri maan,

kestäkää vielä hetki! Kesäloman auvoisa satama siintää jo horisontissa. Muutama veneen keikauttava aaltoliike tuleviin viikkoihin vielä varmasti mahtuu, mutta kun astutte laiturille ja käännätte itsenne lomamoodiin, voittekin aloittaa maadoittumisen Aino Leppäsen Tujuin terkuin ope -romaanilla. Viime keväänä määräsin edeltävän, Terkuin ope -romaanin opettajien pakolliseen kesälomalukemistoon, ja tälle kesälle uusin reseptin. 

Uusi romaani jatkuu suurin piirtein siitä, mihin edellinen jäi, tai ainakin seuraavan lukuvuoden alusta. Aisku on viettänyt kesää ihanan poikaystävänsä Elmon kanssa, ja uusperhekuviot ex-mies Jussinkin kanssa sujuvat suorastaan tyylikkäästi. Mutta lukuvuosi 2020-2021 tarjoaa lukion opettajalle taas roppakaupalla erikoistilanteita. Pandemia se vaan jyllää, ja sitten siirrytäänkin jo etäopetukseen. Opettajan hillitty kuori alkaa murentua niin työ- kuin kotioloissa. Tosin onhan etäopetuksessa hyvätkin puolensa, kuten Aisku saa huomata...

Jos miesasiat ovatkin balanssissa ja työt sujuvat joten kuten, ystävyydenhoito on Aiskulla enemmän rempallaan. Tässä kirjassa käsitellään aikuisiän ystävyyttä ja sen pulmia elämänmakuisella tavalla, jota voisi mielellään kirjallisuudessa näkyä enemmänkin.

Tujuin terkuin ope naurattaa edeltäjänsä tapaan, ja osin hätkäyttääkin. Nuorenahan sitä kuvitteli, että opettajilla ei kertakaikkiaan ole yksityiselämää. Pilkkua viilataan ja kalvoja kirjoitetaan vapaa-ajallakin. Leppänen käyttää tätä keski-ikäisen opettajan stereotypiaa oivaltavasti hyväksi. Aiskulle ainakin sattuu ja tapahtuu, salaisen poikaystävän lisäksi esimerkiksi opettajakunnan pirskeet ovat ikimuistoiset, mutta eivät välttämättä sillä tavalla kuin Aisku toivoisi. Naurunpyrskähdysten välillä tosin mietin, että olenko kovinkin paha kukkahattutäti, kun Aisku mielestäni pakenee tunteidenkäsittelyä turhan herkästi päihteisiin. Tupakanhimon toistelu alkoi välillä puuduttaa.

Omista opettajanvuosistani on jo piiiiitkä aika. Silloin elettiin eri vuosikymmentä kuin nyt, itse asiassa ei edes tätä edeltävää vuosikymmentä, vaan sitä edeltävää. Siitä huolimatta opetussuunnitelmatyöskentely ja käytäntöjen räjäyttäminen juuri siinä vaiheessa kun edellinen ops on saatu kunnolla jalkautettua, tuntuu hyvinkin tutulta. Jos opettajien kertomuksia on uskominen, ja miksei olisi, moni muu asia on muuttunut ja nimenomaan huonompaan suuntaan. Opettajat ja opiskelijat ovat yhtä lailla väsyneitä ja digitaalisuuden puuduttamia. Oppilaiden luku- ja kirjoitustaito heikkenee koko ajan. Aloin tätä lukiessa jo kovasti odottaa Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen Huokauksia luokasta -teosta. Se ilmestyykin sopivasti syyslukukauden kynnyksellä.

Mutta sitä ennen on pitkä ja toivottavasti aurinkoinen kesä! Opettajat ovat leponsa ja naurunsa ansainneet, samoin Aino Leppänen kehut. Tujuin terkuin ope viihdyttää ja kiihdyttää juuri sopivasti: ottaa yhteiskunnallisesti kantaa, mutta kuitenkin jättää lukijalleen hyvän mielen.

Aino Leppänen: Tujuin terkuin ope
Myllylahti 2023
341s.