Henrik Fexeus, Catharina Enblad: RELOAD - Palaudu fiksusti, hallitse stressiä


Reloadin lukemista olen odottanut jo jonkin aikaa, olenhan lukenut aiemmin Henrik Fexeuksen tekstejä, ja pitänyt niistä. Fexeus on kirjoittanut aikaisemmin kirjat muun muassa työelämän ihmissuhde- ja vallankäytön sekä flirttailun taidosta. Tällä kertaa hänen yhdessä Catharina Enbladin kanssa kirjoittamansa teos käsittelee työelämän paineita ja ennen kaikkea sitä, kuinka voimme niistä palautua.

Aihehan on kovasti tapetilla. Työelämä tuntuu vievän länsimaalaiselta keskiluokkaiselta työntekijältä mehut ja kirjoja tämän estämiseksi putkahtelee kuin sieniä sateella. Viimeksi viime viikolla kirjoitin Elina Jokisen Säröjen kauneudesta, jossa kylläkin työelämä ja stressi on vain yksi osa teosta, kun fokus on ihmisenä kasvamisessa laajemmin.

Reload sen sijaan lähestyy lukijaa aikaekonomisesta näkökulmasta. Lähtöajatus on, että lukija on jo valmiiksi hermorauniona ajanpuutteen vuoksi, joten kirjankin on syytä olla nopeasti sisäistettävä ja luettava. Sillä kelläpä nyt olisi aikaa kirjoja lukea, heh. Ero Jokisen kirjaan, joka ammentaa viehätysvoimansa kaunokirjallisesta, nautittavasta tyylistä, muinaisista syntymyyteistä ja sisäisten säröjen tunnistamisesta, on kuin yöllä ja päivällä.

Rehellisesti sanottuna, en pitänyt Reloadista paljoakaan.

Vaikeampi on sanoa, olisinko pitänyt siitä enemmän, jos en olisi lukenut Jokisen teosta juuri ennen. Vertailukohta on kuitenkin epäreilu. Kyse ei ole siitä, että haluaisin arvottaa toisen teoksen toista paremmaksi. Molemmille on varmasti kohdeyleisönsä. Minä nautin Jokisen teoksesta, mutta monelta, varsinkin vähemmän lukevalta ja lukemista arvostavalta, kirja saattaisi jäädä kesken. Reload on helpommin sulava ja epäilemättä sopii moderniin tehokkuus- ja hyötyajatteluun paremmin. Kirja sinulle, jolla ei ole aikaa, julistetaan jo nimiösivulla. Ja se onkin hyvä lähtökohta, sillä sellaisia ihmisiä, joiden mielestä kirjan lukeminen on ajanhaaskuuta, on totisesti paljon. Jos joku heidät tarttuu ja Reloadiin ja mikä vielä parempaa, saa siitä apua, on se todella hieno juttu.

Itselleni Reloadin suurin arvo piili siinä, että huomasin, etten kuulu kyseiseen porukkaan. Jos joskus olenkin ajatellut tekeväni töitä liikaa, nyt huomaan, etten ole vielä ollenkaan niin pitkällä kuin Reloadin kohderyhmä.

Itse asiassa, jos on uskominen kirjan sisältämään testiin, kuormituksen ja palautumisen määrä on kohdallani erittäin hyvin balanssissa: "voisit olla tämän kirjan kirjoittaja", teksti julistaa, eikä selvästikään oleta, että joku oikeasti töitä tekevä ihminen voisi saada tällaisen tuloksen. Koska tein testin hyvin tiukan työpuristuksen päätteeksi, tuntiessani olevani erittäin väsynyt, horjuu luottamukseni Fexeuksen ja Enbladin ammattitaitoon melkoisesti.

Reload onkin suunnattu uraohjuksille, joilla ei enää ole elämässä juuri muuta kuin työnteko tai joidenka vapaa-aikakin on luiskahtanut suorittamiseksi. Uskon, että tällaisia ihmisiä on, ilmeisesti Fexeus ja Enblad itse esimerkiksi. Kirja kannustaa ja opastaa palautumiseen, siitähän sen nimikin tulee. Ei kuitenkaan siksi, että voisit tehdä vähemmän tai saattaa elämäsi tasapainoon, sillä harmonia on kirjoittajien mielestä vain harhaa. Kun palautuminen on kunnossa, voi vaaka heilahtaa vapaasti välillä ylikuormituksen puolelle. Kaikki on hyvin, kun heilutaan molempiin suuntiin.

Eniten minua tökki se, että palautumisenkin täytyy olla tehokasta tai aktiivista. En varsinaisesti kiellä kirjassa esiteltyjen palautumistekniikoiden toimivuutta, nappasin sieltä itsellenikin muutaman hyvältä vaikuttavan testaukseen. Myönnän senkin, että Netflix ja sipsipussi ei välttämättä ole järkevin mahdollisin palautumisstrategia, vaan usein pikemminkin päin vastoin. Mutta lopputulos on, että kirjan luettuani tunsin oloni oikeastaan vähän hengästyneeksi ja aika rasittuneeksi. 

Näin ollen Reaload ei ollut minun kirjani, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö se voisi olla juuri sinulle sopiva täsmäteos. Varsinkin, jos et halua hukata aikaa lukemiseen yhtään enempää kuin on pakollista, tai kirjojen lukeminen ei kiinnosta ja on vaikeaa, voin luvata, että Fexeus ja Enblad käyvät itse asiaan suoraan ja kiertelemättä. 

Kirjassa myös selvitetään muutaman testin avulla paitsi kuormituksen ja palautumisen tämänhetkinen määrä, myös käyttäytymistyyppisi, jonka mukaisesti kirjoittajat antavat täsmäohjeita aktiiviseen palautumiseen. Vinkkejä on monenlaisia, muutaman sekunnin mittaisista miniharjoituksista muutaman tunnin tai jopa päivien, viikkojen ja kuukausien mittaisiin maxiharjoitteisiin. Monet harjoitukset ovat aidosti hyviä, mutta orjallisesti omaan käyttäytymistyyppiin ei kannata lukittautua, sillä ainakin itse löysin kaikki kolme käyttäytymismallia itsestäni vahvana. 

Mikään lopullisen totuuden takaava teos kyseessä ei siis ole, mutta pikaoppaana hyvä lähtölaukaus pidemmälle itsetutkiskelun matkalle.


Henrik Fexeus, Catharina Enblad: Reload - palaudu fiksusti, hallitse stressiä
(Reload - så blir du återhämtningsmart 2019)
WSOY 2021
224s.
Arvostelukappale


Kommentit