Minnan salongin henki elää kirjablogeissa - entä Kuopiossa?

Tänään vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää.

Sen kunniaksi saloissa liehuvat liput. Myös kirjablogit, kirjagram eli instagrammaajat sekä kirjavlogit muistavat Minnaa monin tavoin. Yksi tavoista ja ehkä pisin yhtäjaksoinen perinne on Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaaste, jota vietetään nyt jo seitsemättä kertaa.

Tänään kirjasomettajat, kukin haluamallaan tavalla, osoittavat tukeaan myös Kuopiossa sijaitsevan Kanttilan, Minna Canthin kotitalon, muutos- ja korjaustyölle. 

Kanttilan korjaukselle (tai korjaamattomuudelle) on Kuopiossa jo vuosikymmeniä vanhat perinteet. Paikoitellen on tuntunut juoksuhautojen olevan jo kaivettu niin syvälle, että itse asia unohtuu ja rakennus lahoaa paikalleen. Viime aikoina projekti on kuitenkin saanut uutta ja voimakasta tuulta alleen, kiitos Minna Canthin talo ry:n, joka on pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti lähtenyt viemään asiaa eteenpäin. Innovatiiviset suunnitelmat monipuolisesta kulttuurikeskuksesta ovat pitkällä, mutta rahoitus puuttuu edelleen. Yhdistyksen työhön ja ajantasaiseen tietoon Kanttilan kunnostusprojektista sekä siitä, miten sitä voit tukea, pääset perehtymään osoitteessa kanttila.fi.

Kanttilan muutos- ja kunnostustyö on haastava kokonaisuus monellakin tapaa. Niistä vähäisimpiä eivät suinkaan ole rakennustekniset haasteet. Rakennus on huonossa kunnossa. Vuosikymmenten aikana siihen on tehty muutoksia, jotka eivät ole tehneet hyvää sen paremmin rakennuksen fyysiselle kunnolle kuin sen edustamille kulttuurihistoriallisille arvoillekaan. Minkälainen rakennus paikalla tulevaisuudessa seisookaan, on selvää, että paljon vanhaa joudutaan korvaamaan uudella.

Toisaalta, silläkin on merkitystä, miten puretaan. Minna Canthin talo ry on kerännyt jo suuren määrän tietoa rakennuksesta ja sen vaiheista. Purkutöiden edetessä tätä tietoa on tarkoitus kerätä lisää ja mahdollisuuksien mukaan hyödyntää taas korjaus- ja rakennusvaiheessa. Siksi on tärkeää, ettei korjaamiskelvotonta vain ajeta puskutraktorilla sivuun, vaan korjaustyöt tehdään mennyttä kunnioittaen ja tarkastellen. Sanomattakin lie selvää, että tämä vaatii rahaa.

Rakennustekniikan sijasta vaikeimmat taitavat kuitenkin olla kuopiolaisten henkiset traumat Kanttilan tiimoilta. Kanttilan kohtalo on ollut kiistakapula jo vuosikymmenten ajan. Siinä ajassa ehtii syntyä jos jonkinlaisia taisteluhaavoja. Mutta ääneen on myös sanottava, että Minna Canth itse ei ole koskaan ollut kuopiolaisille(kaan) helppo pala nieltäväksi. 

Kun en ole syntymäkuopiolainen, minun on usein ollut tätä vaikea käsittää. Olen elänyt elämästäni ensimmäiset 19 vuotta (ja edelleenkin merkittävän osan vuodesta) Pielavedellä, jossa Urho Kaleva Kekkosesta on otettu irti kaikki ja vähän enemmänkin, mitä on ollut saatavissa. Pielavedellä toki ei ole ollut liikaa kilpailijoita tässä suhteessa (YYA-aikojen jälkeen lentopallo, sittemmin keihäänheittäjä Antti Ruuskanen). Ja vaikka Kekkonen on hahmona vähintään yhtä ristiriitainen kuin Canth, Pielavesi sai hänestä "parhaat" puolet: syntymäkodin ja myytin presidentiksi nousseesta savutuvan vesasta sekä myöhemmän paistattelun valtuuskuntien isäntänä. Jos Kekkonen olisi puuttunut paikallispolitiikkaan tai riitautunut paikallisten voimahahmojen kanssa kuten Canth teki, olisi suhde häneen ollut taatusti ristiriitaisempi. 

Canth oli rohkea yhteiskunnallinen keskustelija, eikä pelännyt puuttua havaitsemiinsa sosiaalisiin epäkohtiin. Jo tällaisella toiminnalla yksin on helppo hankkia vihamiehiä, mutta kun kyseessä sattui vielä olemaan nainen, joka ei alistunut sukupuolelleen varattuun, varsin kapeaan rooliin kodin piirissä, oli hän hahmona vielä ristiriitaisempi. 

Omasta ajastammekin löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka kuvia kumartelematon, mielipiteensä selvästi esille tuova, nainen ärsyttää. Viimeksi tällä viikolla mediassa ja somessa on keskusteltu tiiviisti kotimaisen reality-sarjan tapahtumista ja erään kilpailijan sovinistisista kommenteista. Kun nykyäänkin puhutaan kiiltokuvakerhoista ja huulipunahallituksesta, mitä luulette ihmisten ajatelleen 1800-luvulla? 

Väitän, että Canthiin ja myös hänen kotitalonsa korjaukseen suhtautumisessa näkyy edelleen vieroksunta vahvatahtoista naista kohtaan. 

Kaiken reiluuden nimissä on toki sanottava, että Canthin nimi näkyy Kuopiossa monessa paikassa. On koko ydinkeskustan halkova Minna Canthin katu, ostoskeskuksia on nimetty Minnaksi, IsoCeeksi ja Cantiksi. Kuopiolaiset ovatkin mielellään nimenneet Minnan mukaan asioita, joilla ei varsinaisesti ole hänen kanssaan paljonkaan tekemistä (tosin tuskin hän kauppiaana nimeään kantavista ostoskeskuksista suuresti pahastuisikaan). Uusimpana tulokkaana, ja ehkä lähimpänä Minnan henkeä, on huhtikuussa ovensa avaava museon ja kirjaston yhteinen uudisrakennus Kantti, tiedon ja tarinoiden kortteli, joka sijaitsee Snellmaninpuiston lähellä, diagonaalisesti vastapäätä Kanttilaa. 

Kun kuulin uudisrakennuksen nimeämisestä Kantiksi, mietin, että oliko Kanttilan taru nyt sitten tässä. Saman puiston laidalla, Minnan maisemissa on uusi kulttuurin kehto. Onko tämä kaupunginisien ja -äitien mielestä close enough?

Jospa näin ei kuitenkaan olisi. Olen päässyt kurkistamaan uudisrakennukseen, ja minulla ei ole siitä pahaa sanottavaa. Päin vastoin, Kantti tulee epäilemättä olemaan yksi uusista lempipaikoistani Kuopiossa. Mutta toivon myös, että sitä ei tulla käyttämään keppihevosena silloin, kun pohditaan rahoitusta Kanttilan tulevaisuudelle, sillä pelkkä nimi ei riitä.

Olen vuosien varrella emännöinyt lukuisten kirjabloggaajien ja -somettajien, kirjailijoiden ja muiden kulttuurialan ihmisten vierailuja Kuopiossa. Olen vienyt vieraita Minnan haudalle, nauttinut kirjallisesta piknikistä Minnan patsaan juurella ja esitellyt Minnan salongin alkuperäisiä huonekaluja Korttelimuseossa. Äkkiseltään voisi ajatella, että mehän suorastaan elämme Minnan muiston ympäröimänä, mutta siitä huolimatta olen saanut vastata lukuisia kertoja ulkopaikkakuntalaisten esittämään samaan kysymykseen: Miksi Minna ei ole Kuopiossa vahvemmin esillä?

Mutta meillähän on katu, on kauppakeskuksia, patsas, puisto ja hautapaasi, mitä vielä vaaditte?? voisi joku kysyä.

Vaikuttaa siltä, että kadun tai ostosparatiisin nimeäminen ei vielä riitä. Mitä ihmiset kaipaavat ja haluavat, on paikka, jossa pääsee esille nimenomaan Minnan henki ja niiden asioiden esilletuominen, joita hän omalla työllään ajoi.

Tasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan taisteleminen, ne ovatkin juhlapuheita ja näyttäviä nimenantoja työläämpiä projekteja toteuttaa. Ja edelleen, 2020-luvulla, myös ikävän ajankohtaisia. Palaan edelleen tämän viikon somekohuihin. Mitä enemmän Minna Canthin tekstejä luen, sitä enemmän ihmettelen sitä, kuinka ajassa kiinni ne edelleen ovat. Kun Canth nostaa syyttävän sormensa ja osoittaa sillä, moni meistä tuntee edelleen olonsa epämukavaksi.

Siksi vastuuta Kanttilan kohtalosta onkin turha ulkoistaa pelkästään kaupungille tai muille virallisille tahoille. Minnaa vapaasti lainaten: meistä jokainen voi osoittaa suurempaa tarmoa, suurempaa voimaa, pontevuutta ja rautarohkeutta tasa-arvon edistämiseksi. Kanttilan kunto heijastaa omaa kuvaansa siitä, kuinka tärkeänä hänen tekemäänsä työtä ja ajamiaan arvoja pidetään 2020-luvulla. 

Kysymys kuuluukin, onko meillä vieläkään kanttia taistella tasa-arvon puolesta? Jopa niin paljon, että arvostaisimme myös sitä ristiriitaisia tuntemuksia herättävää paikkaa, mistä Minnakin tuliset tekstinsä maailmalle sinkosi.

Kirjoitus on osa kirjabloggaajien, -vloggaajien ja -somettajien yhteistä kampanjaa, jota voi seurata somessa tunnisteella #minullaoncanthia

Lisätietoja: Aino-Maria Savolainen ammanblogi@gmail.com

Päivittyvä linkkilista (ilmoittaudu kommenteissa, niin lisään kirjoituksesi mukaan)

Kulttuuri kukoistaa 

Tuulevin lukublogi

Kirjakko ruispellossa 

Kirjakaapin kummitus 

Kirjojen kuisketta

Yöpöydän kirjat 

Kirjan jos toisenkin