Helsingin Kirjamessut: Amman tärpit sekä messulippuarvonta!
Nähdään messuilla! |
Yksi vuoden lempiviikonlopuistani lähestyy, sillä Helsingin
Kirjamessuja vietetään 25. - 28.10. Messuviikonlopusta on muodostunut minulle
vuosittainen, henkilökohtainen lomareissu, jolloin saan piehtaroida
kirjallisuuden riemuissa sydämen kyllyydestä sekä tavata toisia
kirjabloggaajia, kirjailijoita, kustantamojen edustajia ja muita kirjaystäviä
eri puolilta Suomea. Vanhat, rakkaat tutut ja uudet, yllättävätkin tutustumiset
ovat mielestäni messuviikonlopun suola.
Siksi pyrinkin välttämään kovin tarkkaa viikonlopun
ohjelmointia, sillä hauskinta on antaa virran viedä. Sanon siis jo nyt, että
jos tunnistatte minut messuvilinässä, tulkaa ihmeessä nykimään hihasta!
Jutellaan, halataan, käydään kahvilla, lakukojulla, sovitaan rehvit myöhemmälle
tai vilkutellaan nopeasti toisillemme. :)
Tänä vuonna messuilen kahtena päivänä, perjantaina ja
lauantaina. Perjantaina klo 16.30 kokoontuu Antti Heikkisen Kehveli-romaanin
lukupiiri, johon osallistun sekä keskustelijana että bloggaajana. Toisin
sanottuna bloggaan messujen jälkeen kyseisen lukupiirin keskustelusta.
Lisäkseni keskustelemassa ovat luonnollisesti Antti itse, sekä bloggaajat
Kirsin Book Club-, Elämä on ihanaa-, Kirjamies- ja Tuulevin lukublogi -blogeista.
Tämän tilaisuuden tiimoilta minulla on mahdollisuus arpoa 10
kpl pääsylippuja kirjamessuille. Liput ovat sähköisiä, joten maantieteellisellä
sijainnilla ei ole väliä, lippu tulee helposti sähköpostissa oikeaan
osoitteeseen.
Arvon liput ensi viikon lauantaina 20.10. kaikkien blogiin
tai Amman lukuhetken FB-kanaviin (Facebook, Twitter, Instagram)
ilmoittautuneiden kesken. Joten kommentoi joko alle tai someen siihen mennessä ja olet mukana
arvonnassa!
Pelkkä mukaan ilmoittautuminen ja nimi riittää, mutta olisi
erittäin kiva saada myös hyviä tärppejä messuohjelmasta. Mitä itse aiot mennä
katselemaan ja kuuntelemaan? Vai vetävätkö sinua enemmän kirjakauppojen
messuosastot ja divarihyllyt?
Ohessa oma tärppilistani perjantaille ja lauantaille. Jos
omaisin supervoimia ja pystyisin olemaan monessa paikassa yhtä aikaa, ainakin
nämä kävisin kuuntelemassa:
Perjantai 26.10
Klo 11 Kallio
Jyri Paretskoi: K15 ja K15 Salaisuuksia
Jyrillä on aina takuuvarmasti hauskat jutut, tai no, ainakin
jutut. Lisäksi hänen kirjansa ovat huippusuosittuja nuorten keskuudessa.
Äidinkielenopettajanakin työskentelevällä kirjailijalla on paljon sanottavaa
siitä, miten nuoria poikia innostetaan lukemaan.
Klo 13 Senaatintori
Minna Rytisalo: Rouva C
Luen parhaillaan nuoresta Minna Canthista kertovaa romaania
ja voin sanoa, että hyvä on. Todella hyvä.
Klo 16 Töölö
Kirjailijan unelmia vai keskiluokan haaveita?
Hanna Helmi Heinonen ja Katja Lahti keskustelevat
luokka-eroista ja siitä, onko kenellä tahansa varaa tulla kirjailijaksi. Pidin
kovasti kevättalvella lukemastani Heinosen Pala omaa taivasta -romaanista,
joten sekin vetää puoleensa kiinnostavan keskustelunaiheen lisäksi.
Klo 16 Senaatintori
Saara Turunen: Sivuhenkilö
Myös Sivuhenkilö käsittelee kirjailijan elämää, haaveiden ja
todellisuuden ristiriitaa. Kirja oli superkiinnostava.
Klo 16.30 Lonna
Lukupiiri Antti Heikkinen: Kehveli
Onko Heikkinen tuonut veijariromaanin 2010-luvulle?
Lauantai 27.10.
Klo 11 Suomenlinna
Saapasnahka-torni - Aleksis Kiven elämänkertomus
Historioitsija Teemu Keskisarjan uusi teos Aleksis Kivestä
odottaa vielä lukupinkassa vuoroaan. On kiinnostavaa päästä näkemään ja
kuulemaan, mitä uutta Keskisarja on saanut kansalliskirjailijasta irti.
Klo 11.30 Kumpula
Iltasatuja kapinallisille tytöille 2
Ensimmäinen osa oli todella hieno lukukokemus, joten
kakkonenkin tulee varmasti hankittua lukuun. Minttu Mustakallio lukemassa
lavalla näitä tarinoita - ah, sinne!
Klo 12 Suomenlinna
Sinä vuonna 1918
Luin Mike Pohjolan teoksen aiemmin tänä vuonna ja tykkäsin
kirjan interaktiivisuudesta. Sekä kirjan toteuttamisen tapa että tietysti vuosi
1918 ovat kiinnostavia keskustelunaiheita.
Klo 12 Senaatintori
Antti Tapani
Vähän luulen, etten tähän tungokseen edes yritä iskeä, mutta
olisi kyllä kiva kuulla Antti Tuiskun ajatuksia elämäkertateoksestaan. Pidin lukemastani.
Klo 13.30 Kallio
Ainoa taivas
Essi Ihosen esikoisteos oli kaunis ja koskettava teos.
Aihepiiri, naiseksi kasvaminen uskonnollisessa yhteisössä, tuntuu herättävän suuria tunteita ja ristiriitaista vastaanottoa.
Klo 16.30 Toukola
Me Rosvolat - Tarinataistelu
Uusi Rosvolat-tarina täytyy lukea, tietenkin! Klo 16.30
pääsee myös osallistumaan mehukkaan rosvotarinan luomiseen...
Klo 18.30 Senaatintori
Lyriikkahaastattelu: Maija Vilkkumaa
Tähän en aikuisten oikeasti ehdi, sillä minulla on varattu
liput teatteriin. Maija Vilkkumaa on kuitenkin yksi lempi rock-lyyrikoistani,
joten jos suinkin pystyisin, olisin eturivissä kuuntelemassa tätä!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMukaan kivaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Saara Turunen, Riikka Pulkkinen ja Minna Rytisalo kiinnostavat.
VastaaPoistaMukana lippuarvonnassa, tarjonnan mielenkiintoisuutta pähkäillen!
VastaaPoistaOnneksi olkoon, olet voittanut arvonnassa. Laitatko sähköpostiosoitteen, niin pistän lipun tulemaan!
PoistaMinulla on paljon kirjoja listalla joita haluaisin divareista bongailla mutta myös useampi uutuuskirja nakottaa kirjahampaitani. Jos messuille pääsen niin toivon etten ihan menetä otetta kukkaronnyöreistäni.
VastaaPoistaOnneksi olkoon, olet voittanut lipun! Mihin osoitteeseen laitan lipun tulemaan?
PoistaVielä on messuvihko kokonaan loppuun käymättä, mutta kyllähän siinä runsaudenpulaa on. Joitakin keskusteluja olisi kiva kuunnella, mutta jättää myös aikaa haahuiluun ja antikvariaattien tarjonnan katsastamiseen. Minna Rytisalo olisi kiinnostava. laurawallberg (ät) gmail.com
VastaaPoistaKiinnosta löytää uusia kirjoja itselle luettavaksi :)
VastaaPoistaida.kojo@hotmail.com
Onneksi olkoon, olet voittanut lipun. Laitan sen sinulle tulemaan.
PoistaDivarihyllyt vetävät eniten puoleensa, ohjelmista en niin välitä. Mukana!
VastaaPoistaTommi Kinnusen haluaisin nähdä, koska Pintistä hullaannuin ehkä jopa vielä enemmän kuin Neljäntienristeyksestä ja Lopotista, hanna.elina.tuomisto(ät)gmail.com
VastaaPoista