Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Luin heti tammikuussa tuhdin annoksen sisällissodan historiaa ja sen jälkeen tuli olo, että aihepiiri saa puolestani hetkeksi jäädä. Onneksi kirjastossa silmäni kuitenkin osuivat Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918 -teokseen. Olin bongannut romaanin jostakin blogista jo aiemmin ja koska immersiiviset romaanit ovat kovasti mieleeni, laitoin nimen mieleen. Lisäksi Pohjola on kirjailija, jonka tuotantoon minulla on ollut halu tutustua jo jonkin aikaa, ja tämä tuntui loistavalta päänavaukselta.

Sinä vuonna 1918 kutsuu lukijan mukaan seikkailuun. Jos nyt sotaa ja inhimillistä kärsimystä voi niin leikkimielisesti nimittää. Romaani kertoo lukemattomia tarinoita ja lukija itse saa päättää, mihin suuntaan tarina kehkeytyy. Muistattehan ne seikkailukirjat lapsuudesta, jossa sait itse valita, käännytkö luolan suulta pois vai jatkatko matkaasi? Pohjolan romaanissa idea on juuri samanlainen.

Tarinan lähtökohta on aina sama. Päähenkilö on köyhä lapsi, joka joutuu äitinsä sairastuttua huutolaiseksi. Sen jälkeen vaihtoehtoja on lähes äärettömästi. Jonkin verran tarinan kulusta voi päättää itse: esimerkiksi sukupuolen, aatteellisen taustan tai maantieteellisen sijainnin. Mutta paljon on myös sattuman varassa, niin kuin oikeassa elämässäkin. Jokainen sivu on varustettu arpakuution silmäluvulla. Välillä lukijaa pyydetään valitsemaan joku, mikä tahansa sivu ja tämän sivun silmäluku määrittää, mihin suuntaan tarina etenee.

Ja tässäpä tullaankin ihmisenä kasvamisen ulottuvuuteen. Tämä romaani aidosti kasvattaa ja sivistää sydäntä. Ensimmäisellä lukukerralla loin mielessäni hahmon, joka oli mahdollisimman paljon itseni kaltainen. Maakunta, vakaumus ja temperamentti vastasivat mahdollisimman pitkälti omiani. Jokaista valintaa tehdessä yritin eläytyä siihen, miten todennäköisesti toimisin, mikäli joutuisin vastaavaan tilanteeseen tosielämässä. Luonnollisesti minulla oli olemassa jonkinlainen kirkasotsainen mielikuva siitä, miten hahmoni tulisi käymään itsenäistyvän Suomen synnytystuskissa ja sotakärsimyksissä. Mutta vähänpä tiesin. Sattuma puuttui peliin.

Kukin lukukierros kestää noin tunnin, vähän lukunopeudesta riippuen. Seuraavalla kerralla "lähdin matkaan" mahdollisimman vastakkaisella hahmolla kuin itse koen olevani. Sisällissodan historia avautui silmien eteen aivan toisenlaisena kuin edellisellä kierroksella. Romaani on eräänlainen turvallinen ihmiskoe ja tarjoaa ainakin osittain vastauksia siihen, mitä ehkä moni meistä miettii historian suurista käännekohdista puhuttaessa: miten olisin itse toiminut, miten reagoinut, kuinka pärjännyt ja minkä puolen valinnut? Kirjaa lukiessa yllättävän erilaiset ajatuskulut ja tapahtumaketjut näyttäytyvät loogisena. Ihmisen kohtalo on monen sattuman summa, toki myös omien valintojen tulos. Toki kuva on fragmentoitunut, sirpaleinen, osin triviaalikin, mutta toisaalta, kuinka monella aikalaisella oli kokonaiskuva hallussa tilanteiden vyöryessä ylitse? Tuskin kellään. Ja tätä kirjaa lukiessa kuva täydentyy pala palalta, kierros kierrokselta.

Romaania lukiessani huomasin aprikoivani usein, kuinka Pohjola on kirjan rakentanut ja käytännössä työstänyt valmiiksi. En osaa edes kuvitella, kuinka suuri työ tällaisen romaanin tekemisessä on. Kirjassa on sivuja yli 500 ja erilaisia tarinoita (ainakin takakannen mukaan, en käy kiistämään) miljoonia. Näin ollen palapelin palasiakin on lukemattomia. Siihen katsoen Pohjola on tehnyt hyvää ja tarkkaa työtä ja kirjan logiikka toimii kiitettävästi. Pariin kertaan olin törmäävinäni johonkin pieneen epäloogisuuteen, mutta toisaalta olen saattanut olla myös itse huolimaton tarinassa edetessäni. Tällaisten tilanteiden varalle kirjan lopusta löytyykin liitteenä lomakkeita, joihin voi merkata tiedot kulloisestakin henkilöhahmosta. Näin kaikki piirteet, joita siis tulee tarinan edetessä koko ajan lisää, eivät pääse unohtumaan tai sekoittumaan keskenään.

Sinä vuonna 1918 on viihdyttävä, mutta myös ajatuksia herättävä romaani, joka tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden sukeltaa sadan vuoden takaisiin tapahtumiin. Kirja toimi erittäin hyvin tällaisella hiljalleen keski-ikäistyvällä historianörtillä. Mutta voisin kuvitella, että nuorille romaanista on erityisen paljon hyötyä sen hahmottamisessa, mistä vuoden 1918 tapahtumissa oli oikeastaan kyse ja ennenkaikkea, millainen kehitysmaa Suomi oli sata vuotta sitten.

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
Gummerus 2018
527s.