Alkutalven leffavinkit

Elokuvien katsominen on minulla puuskapäissä tapahtuvaa toimintaa: välillä saattaa mennä pitkiä aikoja ilman, välillä leffainnostus valtaa mielen. Viime viikkoina olen katsonut poikkeuksellisen monta uutta tai uudehkoa elokuvaa, joten jaetaanpa vinkit eteenpäin miniarvioiden muodossa.

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (2017)

Mildredin teini-ikäinen tyttö on raiskattu ja tapettu, mutta kuukausienkaan jälkeen poliisi ei ole löytänyt syyllistä. Tilanteeseen turhautunut nainen päättää motivoida poliisipäällikköä ostamalla ilmoitustilaa Ebbingin pikkukaupungin liepeillä olevista tyhjistä mainostauluista. Tempaus herättää huomiota, eikä suinkaan lievennä jännitteistä ilmapiiriä. Poliisipäällikkö Willoughby kamppailee samaan aikaan omien ongelmiensa kanssa ja hänen uskollisin alaisensa, rasistinen ja yksinkertainen Dixon jakaa oikeutta omasta, suppeasta näkövinkkelistään. Loistavan käsikirjoituksen lisäksi elokuvassa nähdään huikeita näyttelijäsuorituksia. Ei ole ihme, että Frances McDormand voitti pääroolistaan Oscarin, samoin teki Sam Rockwell Dixonin roolista. Myös Willoughbya esittänyt sympaattinen Woody Harrelson oli ehdolla. Martin McDonaghin ohjaama elokuva oli monella tapaa ajatuksia herättävä, jopa häiritsevä, mutta jäi mieleen pyörimään monellakin tapaa. Loppuun tiivistyi ajatus koston mielekkyydestä. Kosto ei jalosta ihmistä, mutta ei kärsimyskään.

15.17 Pariisiin (2018)

Clint Eastwoodin uusi ohjaus perustuu tositapahtumiin. Dramatisoitua dokumenttia lähentelevä elokuva kertoo vuoden 2015 tapahtumista, jolloin kolme amerikkalaista kaverusta estivät terrori-iskun Amsterdamista Pariisiin menossa olleessa junassa. Vaikka kyseessä on nimenomaan elokuva, vieläpä varsin onnistunut sellainen, tuo lopputulokseen erityistä autenttisuutta se, että päähenkilöitä esittävät Spencer Stone, Alek Skarlatos ja Anthony Sadler, siis kyseisen Pariisin junan sankarit itse. Ja lopputulos on onnistunut, sillä veikkoset esittävät itseään hyvinkin luontevasti. Ehkä alkupuoli oli hieman pitkitetty ja alleviivaava, mutta kyllä miesten hienoa kasvutarinaa toisaalta kelpaakin esitellä hieman pintaa syvemmältä. Koko elokuva ei siis käsittele terrori-iskua, vaan taustoittaa niitä vaiheita, joiden seurauksena miehet päätyivät kyseiseen junaan, vieläpä omaten sellaisia taitoja, jotka olivat terroristin taltuttamisessa välttämättömiä. Jonkin verran elokuvaan mahtuu verentäyteisiä, piinaavia minuutteja, mutta pääasiassa elokuvasta jää hyvä ja ylevöitynyt olo.

Dunkirk (2017)

Hitler on niskan päällä ja liittoutuneiden sotilaat ovat vetäytyneet odottamaan evakuointia meren yli Iso-Britanniaan. Saksalaisten saartorengas kiristyy kiristymistään ja sotilaat odottavat paniikin yltyessä apua. Pahaksi onneksi myös meri- ja ilmatila on saksalaisten vahvassa hallussa, torpedoveneet ja lentokoneet pommittavat niin evakuoimaan tulleita aluksia kuin rannalla odottavia miehiäkin. Evakuoinnin johdosta vastaavat sotilaat tietävät, että tilaa ei mitenkään riitä kaikille, siksipä Britanniasta on kutsuttu apuun myös pieniä siviilialuksia. Christopher Nolanin ohjaama elokuva oli ennen kaikkea visuaalisesti hieno ja vahva. Ihmisten hätä ja kärsimys tuli esille ja löi kasvoille. Enemmän kuin maalailevaan viholliskuvaan ja sotataktiikkaan, elokuvassa keskitytään sankaritarinoihin, isoihin ja pieniin. Ja luonnollisesti sodasta löytyy myös monta tarinaa, joista sankaruus on kaikin tavoin kaukana.

Tuntematon sotilas (2017)

Aku Louhimiehen Tuntemattomasta sotilaasta on sanottu ja kirjoitettu varmastikin jo kaikki mahdollinen. Itse asiassa elokuvan katsominen viivästyi helmikuuhun osittain sen takia, että paineet katsojana kasvoivat jo liian suuriksi. Nyt elokuva katsottuani voin sanoa, että uusi Tuntematon on paikkansa ansainnut, sillä se tuo onnistuneesti sodan lähelle, 2010-luvulla puhuttelevalla tavalla. Minulle elokuva ei tuonut juuri uutta, mutta esimerkiksi lapsilleni se voi tulevaisuudessa siirtää tietoa isoisovanhempien käymästä sodasta paljon onnistuneemmin kuin aikaisemmat versiot. Pituudesta olisin pätkäissyt hieman pois ja leikannut vieläkin rohkeammin niitä "pakollisia", ikonisia kohtauksia, joiden puuttumista iltapäivälehdistössä kauhisteltaisiin. Mieleenpainuvimpia kohtauksia olivat nimittäin ne, jotka toivat tuttuun tarinaan uuden näkökulman. Roolisuoritukset ovat kauttaaltaan vahvoja, mutta yksi oli ylitse muiden. Hannes Suomisen Vanhala on jäänyt huomiossa kenties puhutumpien nimiroolien jalkoihin, mutta Suominen toi Vanhalaan aivan omanlaisensa hehkun ja rakensi hahmolle hienon kehityskaaren. Myös Aku Hirviniemen Hietanen oli hieno, herkkävireinen ja monisyinen roolisuoritus, paljon muutakin kuin hauskat one-linerit.