Syyskuun luetut


Syyskuu vilahti ohitse kauniina ja lämpimänä. Ehdin lukea melko lailla, mutta kirjoitushommia riitti työn puolesta niin paljon, että loppukuusta bloggaustahti hidastui. Jotakin syyskuussa viimeistelyä odottelee vielä muuttumista tekstiksi.

Tältä näytti kuukauden monipuolinen kattaus.

Aloitin kuukauden Antti Tuiskun elämäkerralla Antti Tapani, joka oli nopealukuinen, lämminhenkinen ja kertojansa näköinen teos.

Luin myös runoja, joka on minulle harvinaisempi kirjallisuuden ala. Näemmeköhän Jukka Itkosen kauniin Viides vuodenaika -teoksen Savonia-ehdokkaana tänä vuonna?

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta luin kahden kirjan verran. Risto Räppääjä saa isän oli perheemme yhteinen, ratkiriemukas iltasatukirja. Jyri Paretskoin K15 taas on uusi nuortenkirja-avaus, joka tuntuu olevan vahvasti ajan hermolla. 

Ihan samaa ei ehkä voi sanoa Mielensäpahoittajasta, vaikka on kyllä oikeastaan vaikea sanoa, onko Tuomas Kyrön rakastettu hahmo modernisti konservatiivi vai konservatiivisesti moderni. Viime vuonna ilmestynyt Mielensäpahoittajan Suomi sisältää sata pientä kertomusta Suomen ja Mielensäpahoittajan menneisyydestä.

Suomen lisäksi nojatuolimatkailin maailmalla. Luiz Ruffaton pienoisromaani Lissabonissa muistin sinut vei Portugalin lisäksi Brasiliaan. Jojo Moyesin Elä rohkeasti taas Britannian kautta New Yorkiin.

Viimeiseksi mainittu oli ehkä nautinnollisin luettava viime kuussa. Jukka Itkosen runoteos taas kuukauden iloinen yllättäjä. Pettymyksiä ei tähän kirjaseitsikkoon mahtunutkaan. Kuukausi päättyi vielä nautinnollisesti teatteriin, kun kävin katsomassa viime viikonloppuna Kuopion kaupunginteatterin Äidinmaa-musikaalin.

Minulla on ollut silloin tällöin ollut tapana avata kuukauden luetuimpien postausten listaa. Tällä saralla syyskuu oli Jyri Paretskoin kuukausi, Shell’s Angles on ilmiselvästi kulunut monen nuoren käsissä syksyn mittaan. Myös uutuus K15 kiinnosti lukijoita kovin. Myös Moyes, Tuisku ja Itkonen keräsivät lukijoita paljon, ja vähän vanhemmista postauksista ihastuttavasti post alfa ja Viha jonka kylvät oli ahkeran vierailun kohteena.

Lokakuu on lukijan lempikuukausi. Kuun lopussa kuin palkintona häämöttävät Kirjamessut. Niihin liittyen on luvassa asiaa ja kirjaesittelyä seuraavaksi, taitaapa olla arvostakin luvassa. Palataan siis pian aiheeseen!

Kommentit