Luis Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Luis Ruffato on minulle entuudestaan kokonaan tuntematon kirjailija, mutta satuin törmäämään Lissabonissa muistin sinut -kirjaan vapaa-ajanpaikkakuntani kirjastossa (lempiharrastukseni Pielavedellä on nykyään hengailu omatoimikirjaston ihanassa rauhassa, ah!). Hauska funikulaari-kansi ja ovelan tuntuinen kieli houkuttelivat lainaamaan kirjan, vaikka olin ajatellut lukevani jotakin aivan muuta tänä viikonloppuna. Pienoisromaanit ovat kuitenkin siitä kiitollisia luettavia, että niiden kanssa uskaltaa helpommin harpata huikentelemaan omalle epämukavuusalueelle kuin monisataasivuisten tiiliskivien kera.

Lukupäätökseen vaikutti sekin, että toivoin pääseväni mielikuvamatkalle Lissaboniin, kaupunkiin, jossa en ole koskaan käynyt, mutta joka syystä tai toisesta on mielikuvissani muodostunut kaupungiksi, josta ihan varmasti pidän. Täytynee käydä joskus testaamassa.

Mitään lempeää nojatuolimatka Ruffato ei tarjoile, pikemminkin realistisen kuvauksen siirtolaisten, toisen luokan kansalaisten, elämästä Euroopan laidalla. Ei niinkään laidalla maantieteellisesti, vaan henkisesti ja sosiaalisesti. Tarina alkaa Brasiliasta, jossa elämässään ja pikkukaupungissaan tietynlaiseen umpikujaan päätynyt Sérgio päättää muuttaa Portugaliin paremman elämän toivossa. Muutama vuosi hyväpalkkaisessa työssä Euroopassa ja sitten takaisin arvostettuna, maailmaa nähneena miehenä ja tienatut rahat kasvamaan korkoa kiinteistöbisnekseen.

Eurooppalaista lukijaa ei yllätä, että näinhän ei käy. Sérgio päätyy ensin lampsimaan toimettomana vieraassa kaupungissa työtä vailla, kunnes hän onnistuu saamaan paikan eräästä ravintolasta tarjoilijana. Sérgio on jopa työssään melko hyvä, mutta työntekijöiden nokkimisjärjestyksessä hännillä. Lopulta hän saa potkut, siksi, että Itä-Euroopasta saa koulutetumpaa työvoimaa samalla palkalla ja koska
"Älä ota tätä henkilökohtaisesti", asiakkaat haluavat mieluiten palvelua vaaleatukkaiselta ja sinisilmäiseltä.

Jopa toisen luokan siirtolaisten joukossa brassit ovat b-luokkaa. Sérgion irrallisuuden ja toiseuden tunnetta sekä koti-ikävää miettiessäni mieleeni nousivat 60-luvulla Ruotsiin lähteneet suomalaissiirtolaiset (sillä erolla, että heille kävi useimmiten paremmin). Mutta vaikka etsin samaistumispintaa menneisyydestä, Sérgion ja hänen kaltaistensa tarinat ovat hyvin tavanomaisia tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa. Ruffaton alkuperäisteos on kirjoitetu vuonna 2009, joilloin tämän vuosikymmenen siirtolaisaallot olivat vasta edessäpäin. Toisaalta kirjailijan kuvaamassa kireässä ilmapiirissä heijastelevat jo finanssikriisin kuohut, jotka rantautuivat ja olivat viedä mukanaan myös Portugalin.

Lissabon on tarinassa läsnä, mutta vielä voimakkaammin Sérgio elää edelleen Brasiliassa, jossa on menneisyys ja kadotettu tulevaisuus. Miljöökuvauksen sijasta tarina vilisee henkilöitä, jopa niin paljon, että lyhyen sivumäärän ja Ruffaton ajatuksenvirtamaisen tekniikan vuoksi henkilöhahmoissa oli välillä vaikea pysyä mukana.

Ruffaton kerronta on polveilevaa, pilkuilla toisistaan erotettuja, ajatuksenvirtamaisia lauseita toinen toisensa perään. Vaikka toisaalta kielestä nautinkin (se toi tietyllä tapaa mieleeni J.D. Salingerin), välillä ajatuksen pitäminen kasassa oli hankalaa ja huomasin virkkeen loputtua unohtaneeni kokonaan, mistä se alkoi. Palkitun Jyrki Lappi-Seppälän suomennos oli tyylikäs, mutta tuntui siltä, että alkukielellä lukeminen ja ennen kaikkea Portugalissa ja Brasiliassa puhuttujen Portugalin kielen eri variaatioiden ymmärtäminen olisi tuonut lukukokemukseen olennaisen hivenen lisää.

Sen sijaan kovin paljon pidin kirjan jakamisesta kahteen osaan: Kuinka lopetin tupakanpolton ja Kuinka aloitin tupakanpolton uudelleen. Tupakointi nousee teoksessa elämänkokoiseksi teemaksi, merkiksi uskosta parempaan tulevaan ja lopulta alistumisesta kohtaloonsa. Tämä metafora sai mietteliääksi. Kuinka paljon tekemissämme valinnoissa, arkisissakin, kangastelee se, millaiseen tulevaan uskomme?

"Se on pelkkää harhaa, Serginho", turha kuvitella että me vielä jonain päivänä palataan.

Luis Ruffato: Lissabonissa muistin sinut (Estiv em Lisboa e lembrei de vocé 2009)
Into 2018
131s.
Suomennos Jyrki Lappi-Setälä