Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

Itsenäisen Suomen sata vuotta alkavat sianpäästä ja päättyvät perunaan, ainakin jos Mielensäpahoittajalta kysytään.

Ja kyllä kysytään. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi sisältää sata lyhyttä kertomusta Suomen historiasta sekä sysisuomalaisen pienviljelijän ja rakennusmiehen elämästä. Vuosiin mahtuu niin sotaa kuin rauhaa, iloa ja surua. On Kekkosen sukset, Virénin juoksu ja Revalvoitu Markka. On myös Emäntä, kaksi poikaa ja se yksi syntymätön, välirikko, aivotauti, paras ja ainoa ystävä sekä Kolehmaisen ruotsiinlähtö ja thaimaanialainen vaimo.

On myös seuraava polvi, Likka, joka saapuu isoisänsä luokse valmistautumaan ylioppilaskirjoituksiin. Siinä sitä ehditään haastella tarina jos toinenkin, puristaa ilmoille muistoja menneiltä vuosilta.

Mielensäpahoittajan Suomi on taattua mielensäpahoittajaa, nykyään jo tuttua ja turvallista. Yhtä aikaa änkyrä ja lempeän humaani jälleenrakennusvuosien veteraani tarkkailee maailmanmenoa salaviisaalla otteella. Termi tolkku on nykyään niin tulenarka, että uskaltaneeko sitä käyttääkään, mutta kyllä Mielensäpahoittaja on tolokun ukko, siinä parhaassa merkityksessä, miten minä sen ymmärrän.

Kirja on rakenteensa ansiosta nopealukuinen, pisimmällään tekstit ovat muutaman sivun pituisia, mutta joltakin vuodelta on merkintänä vain pari riviä. Usein sitäkin tiheämpiä tunnelmaltaan. Lukiessa ehtii useamman kerran hymähdellä huvittuneena ja toisaalta pyhähtyä oivalluksen edessä: noinhan se tosiaan on.

Kirjan teemana ja sanomana voisi olla, että pitkälle on tultu:
Lapset eivät kuole syntymäänsä. Peruna ei lopu kellarista eikä kaupasta. Talossa on kaksinkertaiset akkunat. Likat pääsevät kouluun, lättähatut saavat korvauksensa vaikka jättävät koulut kesken. Vaatteita ei paikata, uusi ostetaan rikkinäisen tilalle. Hampaat paikataan.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
WSOY 2017
278s.
Arvostelukappale