Antti Heikkinen: Kehveli



Kielitoimiston sanakirja määrittelee kehvelin lievänä kirosanana, jonka synonyymi voisi olla turkanen, halvattu tai ryökäle. Oman pääni sisällä kehveli kaikuu kuitenkin myönteisemmin sävelin. Ryökäle voi olla kertakaikkisen sydämetön ja häpeämätön kutale, mutta kehveli ei ole koskaan läpeensä paha. Kehveli on pikemminkin hyväntahtoinen ja oikeudentuntoinen hahmo, jolle nyt sattuu tapahtumaan kaikenlaista, välillä täysin ilman omaa syytä, mutta aika usein omalla myötävaikutuksella.

Suurin piirtein näin voisi kuvailla myös Antti Heikkisen Kehveli-romaanin nimihenkilöä. Kirkkoherra Keffelsonin lapsikatraan pahnanpohjimmainen on melkoinen eläjä, supliikki ja suvereeni reissumies, jonka eläväistä seikkailua Suomen vaihtoehtoisen historian käänteissä lukija pääsee seuraamaan. Heikkinen on tehnyt historiasta leikkikalun ja kaleidoskoopin tavoin hän pyörittelee ihmisiä ja tapahtumia mielensä mukaan. Kiitos mahottoman maukkaiden nauriiden, Hohla-Elsan lattianpesuhiekan sekä tietysti Kehvelin, Suomesta tulee Neuvostoliittoa sylikoiranaan pitävä suurvalta ja siinä sivussa Pielavedestä tämän federaation teollinen keskus. Maatalouden ajasalon myötä Vennamo ja Virolainen ovat luoneet menestyksekkään uran tv-kokkeina ja taiteilija Pertti Pasanen maalaa Viipurin uuteen tuomiokirkkoon freskot. Kekkonen puolestaan on Enson hommissa, soittaa bassoa tanssiorkesterissa ja humaltuessaan valittaa, kuinka hänellä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka pääministeriksi.

Kuten veijariromaaniperinteeseen kuuluu, realismin ja edes teoreettisen mahdollisuuden rajat rikotaan moninkertaisesti ja vauhti vain kiihtyy loppua kohden. Uskomattomista elämänkäänteistä ja maallisesta menestyksestä huolimatta Kehveli on ja pysyy omanlaisenaan hahmona, erillisenä ja irtonaisena. Suuren menestyksen ympärillä viihtyy kateus ja yksinäisyys. Näennäisen kepeän ja humoristisen hupatuksen varjolla kirjassa kosketellaan ihmiselämän kipukohtia, aina uskonasioita myöten.

Parasta Kehvelissä on suorastaan yli äyräiden rönsyävä itäsuomalainen kieli. Heikkinen on ihastuttanut, hämmästyttänyt ja kummastuttanut sanataituruudellaan lukijoita aina Pihkatapista asti, mutta tuntuu, että tässä romaanissa kirjailijan ilmaisu on ottanut aimo harppauksen eteenpäin, tullut täyteläisemmäksi ja saavuttanut omaäänisen muotonsa. Aamulehden Jussi Aurèn tosin koki kielen länsisuomalaiseen makuun liiankin lörpöttelevänä, mutta omasta näkökulmastani taas rikas puheenparsi on kuin toinen koti, huolella kudottu riippumatto, jossa on ilo levähtää.

Ilma seisoo, tuuliainen ei tunnu. Yksinäinen jänis jelputtelee metsästä peltoaukean laitaan ja katsoo pitkää, kaksipiippuista taloa, jonka hallankoristamat seinähirret ja ikkunaruudut tuijottavat luonnon sinertävää synkkyyttä elonmerkkejä antamattomina kuin sieluttomat silmät.

Jänis rätiköi tulevia toimiaan, harkitsee niiden mielekkyyttä. Hän varstaa aivoriihtään, kunnes päätyy toteuttamaan hyvänä pitämäänsä suunnitelmaa.

Jos esikuvia etsitään, on kerronta kuin synteesi Heikki Turusesta ja Arto Paasilinnasta ja tarinasta löytyy lempeitä silmänvinkkauksia molempiin suuntiin. Heikkinen kuitenkin tuo veijariromaanin 2010-luvulle. Vaikka Kehveli pyörii menneissä vuosikymmenissä ja perinteisessä sodanjälkeisessä kuvastossa, on romaani helppo nähdä komeana alkukajahduksena mennyttä ja modernia yhdistävän veijariromantiikan uudelle tulemiselle.

Kiinnostuitko? Minulla on ilo päästä keskustelemaan Antti Heikkisen kanssa Kehvelistä tänä syksynä kahteenkin otteeseen. Tule kuulemaan, mitä kirjailija itse kertoo kirjastaan!

Ensimmäinen mahdollisuus on Helsingin kirjamessuilla:
Kehveli on lukupiirikirjana 26.10. klo 16.30. Mukana keskustelemassa ovat bloggaajat seuraavista blogeista: Kirsin Book Club, Elämä on ihanaa, Kirjamies ja Tuulevin lukublogi
Lukupiiriin voi ilmoittautua täällä.
Mikäli et pääse paikalle, bloggauksen lukupiirikeskustelusta pääsee lukemaan täällä Amman lukuhetkessä.

Kuopion Naisten Pankin Lue naiselle ammatti -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Kirjakantin yhteydessä 25.11. Ramin konditoriassa klo 14. 
Jatkamme tuolloin Antin kanssa jutustelua Kehvelin tiimoilta.

Kirjakantin koko ohjelma julkaistaan lähiaikoina täällä.
Kuopion Naisten Pankin toimintaan pääset tutustumaan täällä.

Antti Heikkinen: Kehveli
WSOY 2018
256s.

Arvostelukappale



Kommentit

  1. Paikoitellen Heikkistä lukiessa tulee sanaähky, mutta kyllä tämäkin teos luentaan lähtee. Häntä olisi kyllä loistavaa kuunnella äänikirjana! Ja nähdä teatterin lavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirja olisi varmasti metka kokemus. Lavalla Heikkinen on kuin kotonaan, vähintään yhtä paljon kuin kirjailijanakin. Suosittelen, jos mahdollisuus tarjoutuu.

      Poista
  2. Ensinnäkin, onnittelut uudesta blogi-ilmeestä. Kivalta näyttää. Ja kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. Lukulistalle tämä ilman muuta menee. Onpa kiva kuulla, että Heikkinen on Naisten Pankin lue naiselle ammatti -tapahtuman kirjailijana. - Meidän Naisten Pankilla oli vähän pienempimuotoinen tilaisuus, vieraanamme oli lastenkirjailija Ninka Reittu. - Eräs tuttavani kertoi, että Antti Heikkinen lukee itsensä omat äänikirjansa - hieno juttu. - Nähdään messuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, pieniä, hiuksenhienoja muutoksia olen tehnyt, mutta huomasitpas!

      Messuilla nähdään!

      Poista
  3. Minäkin heti rupesin ajattelemaan, että tätä voisi olla kiva kuunnella äänikirjana. Tosin näin alunperin turkulaisena voisi ymmärtäminen käydä ehkä hankalaksi... mutta jos pieninä paloina ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä ei ole yksiselitteisesti savon tai karjalan murretta, vaan kielialue näkyy enemmänkin sanojen runsautena ja kielen rikkautena. Uskoisin siis, että länsisuomalaisellekin voisi kuunneltuna antautua.

      Poista
  4. Kovasti odotan Kehvelin lukemista ja Kehveli-lukupiiriä. Eikä minullekaan sanan merkitys ole niin negatiivinen kuin sanakirjamääritelmässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, saadaan varmasti kiinnostava keskustelu aikaiseksi!

      Poista
  5. Veijariromaanit ovat minulle aika tuntemattomia. Uskon, että kirjamessujen keskustelusta tulee varmasti mielenkiintoinen. Odotan innolla bloggausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että mielenkiintoista juttua riittää. Jonkin verran olen veijariromaaneita lukenut, vaikken varsinainen asiantuntija olekaan.

      Poista
  6. Kun näin kansikuvan, luulin ensin, että tämä on uusintapainos vaikkapa jostain 1950-luvun teoksesta. Hauskasti on siis kansitaiteessa osattu ottaa ajankuva mukaan. Millehän mahtaisi teoksen kieli tuntua minusta kuopiolaisena? Sanat vaihtoehtohistoria ja kaleidoskooppimaisuus tarttuivat silmiin ja kiinnostuin. Äänikirjana voisin kokeillakin, sillä olisi kiinnostavaa kuulla teoksen kieltä puhuttuna. Pitääpä ottaa selvää tuosta Naisten Pankin toiminnasta, Oulussakin varmaan heillä lukupiiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luulen, että sinulle kielessä on paljon tuttua.
      Hyvä huomio tuo kansikuva, se on minusta hieno. Ja S-ryhmälle on kuulemma tehty sätkätön versio, siinä suussa on heinänkorsi. Mietin, että pitäisikö hankkia ihan kuriositeettina, tiedä, mikä keräilyharvinaisuus siitä vielä tulee!

      Poista
  7. No wow, tämähän vaikuttaa siltä, että on se on PAKKO lukea! Kuulostaa sen verran omintakeiselta ja hauskalta ja veijarimaisuudesta plussaa. Olen lukenut melko vähän ns. veijariromaaneja (lähinnä kai Arto Paasilinnan teoksia, mutta myös mm. Turusen Simpauttajan), mutta niille on paikkansa sydämessäni. Etenkin siis suomalaisille sellaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten luulen, että tämä kyllä tosiaan sinun on pakko lukea. Minullekin veijariromaanit ovat tuttuja lähinnä kotimaisina. Kai olen Don Quijotea joskus lukenut, mutta en varmaan itse asiassa edes kokonaan.

      Poista
  8. Tuo sinun kielikuvasi "rikas puheenparsi on kuin toinen koti, huolella kudottu riippumatto, jossa on ilo levähtää" on vallan ihana! Ja tekstinäyte kuulostaa minun korvaani juuri siltä. Tämä ei ehkä muuten ole kirja, johon minulla tulisi mieleen tarttua, mutta tuo teoksen kieli jollakin tavalla kuitenkin herätti kiinnostukseen. Täytyy ehkä pistää teos harkintaan...

    Minua naurattaa tuo nimi "kirkkoherra Keffelson". :D Olen muuten itse aika samoilla linjoilla sinun kanssasi kehveli-sanasta, ja olin hyvin yllättynyt tuosta kielitoimiston määritelmästä. Itselle ei olisi ikinä tullut mieleen pitää kehveliä niin "pahana" sanana. Täytyi oikein itsekin tarkistaa Kielitoimistosta, mitä siellä tarkemmin sanotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna!

      Heikkisen teksti on täynnä tuollaisia pieniä riemastuttavia yksityiskohtia, kuten vaikkapa kirkkoherra Keffelson. Kannattaa siis kokeilla, jos yhtään tuntuu siltä!

      Poista
  9. Tämä kieli, nämä sanat! Sivumääränä 256 ei ole kovin paljon, vaan kun kieli on noin täyttä, niin ei auta kiirehtiä, ja aikaa kuluu. Kehvelin sanat ja ilmaisut ovat paitsi itsenään makoisia, myös aikamoisia tarinankantajia. Vaikka itse olen murteeton eteläsuomalainen, herättävät monet varsinkin lapsuutta kuvaavat sanat mielikuvia, jotka pysäyttävät pohtimaan mieleen tulleen läpi ennen kuin Kehveliä voi jatkaa.

    Mieleen tuli Proustin kuvaama leivoksen tuoksu, Heikkinen lähettää lukijan samantapaiselle matkalle yhdellä sanalla. Ja sama sarjatulena.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kirjoitat niin mielettömän innostavasti tästä. Tuskin maltan odottaa lukupiirikeskustelua.

      Kiinnostavaa tuo, että monet lapsuutta kuvaavat sanat herättävät mielikuvia sinussa. Se kertoo siitä, kuinka suuri on sanojen voima, millaisia muistoja ja tunteita ne herättävät, lukkoja avaavat.

      Poista
  10. Olen lukenut Heikkiseltä vain hänen novellinsa Toisesta tuntemattomasta. Pidin siitä ja sitä myötä kiinnostuin hänen muustakin tuotannostaan, vaikken olekaan siihen vielä tarttunut. Kehveli vaikuttaa kirjoituksesi perusteella sellaiselta teokselta, josta pitäisin. Olen muuten itsekin mieltänyt kehveli-sanan samalla tavalla kuin sinä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa siis kokeilla! Minäkin pidin Toisen tuntemattoman novellista, niin kuin kyllä koko novellikokoelmasta ihan mielettömän paljon.

      Poista
  11. Täytyy vähän nolosti myöntää, että sana veijariromaani nostaa minulta karvat pystyyn. En lainkaan epäile Heikkisen sanansäilän terävyyttä ja Pihkatapin luin ja ihan pidinkin, mutta jotensakin en ole saanut näihin myöhempiin tartuttua. Taisi kuitenkin Heikkiseltä olla yksi teksti Jatkuu-kokoelmassa ja jos oikein muistan, niin se oli mainio ja kieleltään rönsyävä ja näpsällä.

    Liityn kehveli-kerhoon kuitenkin, jotain perinjuurin leppoisaa sinä sanassa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehveli-kerho kuulostaa ihan mahottoman mukavalta porukalta :D

      Tuo Jatkuu! -kokoelma on lipsahtanut minulta mielestä kokonaan ja jäänyt lukematta. Pikagooglauksen perusteella sieltähän löytyy vaikka mitä kiinnostavaa. Pitänee ottaa luentaan jos ja kun eteen osuu.

      Poista
  12. Kehveli-kerhoon mukaan minäkin! Kehvelissä on mukavaa viäntöä, sanana, ja on ehdottomasti myönteinen. Kirjan luin juuri ja postasin. On hieno, monitahoinen ja -tasoinen, ja ennen kaikkea hauska. Enkä minäkään "veijariromaani"-sanasta innostu. Tästä innostuin, tekijä on lahjakas ja tuo mukaan niin historiaa kuin ihmisymmärrystä kaiken kohelluksen keskelle niin, että ei jää tyhjä käteen. Taitava on tekijä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti