Essi Ihonen: Ainoa taivas

Aino on 17-vuotias tyttö, joka elää uskonnollisessa kodissa isän ankaran kasvatuksen ja äidin vaikenemisen varjossa. Aino haaveilee urasta opettajana, mutta vanhemmilla on toinen suunnitelma: tyttäristä ei tule opettajia tai uranaisia, vaan vaimoja ja äitejä. Kun Ainon vuotta vanhempi sisko Suvi on menossa naimisiin ja tuttu poika, Armo tekee kautta rantain tiettäväksi, että Aino olisi potentiaalista vaimoainesta, kiristyy kehä Ainon ympärillä. Täyttääkö kuuliaisesti vanhempien ja yhteisön toiveet vai pitäisikö riuhtaista itsensä irti, tavoitella omia unelmia?

Esikoiskirjailija Essi Ihonen on lähtöisin esikoislestadiolaisesta yhteisöstä. Romaani kuvaakin tarkasti ja herkästi sitä, kuinka vaikea on kasvaa vahvaksi yksilöksi ankarien uskonnollisten vaatimusten ristitulessa. Ainon perheessä kasvatetaan nujertamalla, pirua irti riipimällä. Osittain kuvaus tuntuu uskomattomalta: onko tosiaan Suomessa nykypäivänäkin aikuisia ihmisiä, jotka eivät ole olleet koulussa terveystiedon tunneilla ja tiedä, mistä lapset tulevat?

Vastaavanlaisia, suljetusta uskonnollisesta yhteisöstä kertovia romaaneja ja tietokirjoja on ilmestynyt viime vuosina paljon. Kirkkaimpana ja eniten keskustelua herättäneenä teoksena mainittakoon Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, joka kuvaa vanhoillislestadiolaisuutta puhuttelevalla tavalla. Tällaiset romaanit kiinnostavat ja  moni varmasti lukee niitä myös eräänlaisena "paljastuskirjallisuutena", huolimatta siitä, ovatko ne alun perin sellaiseksi kirjoitettu tai tarkoitettu.

Kieltämättä suljettuun maailmaan sukeltaminen on mielenkiintoista, mutta lopulta tällaisen maallikon on aika irrelevanttia pohtia, kuinka oikein ja paikkansa pitävästi kirjassa kuvataan esikoislestadiolaisuutta. Siitä voivat jotakin sanoa vain asioista perillä olevat ja heilläkin on varmasti monia erilaisia ja keskenään ristiriitaisia kokemuksia.

Vaikka Ainoa taivas saa moottorinsa uskonnollisuudesta, luinkin Ainon tarinaa enemmän perhedynaamikan, alistetun nuoren naisen ja puutteellisen itsetunnon näkökulmasta. Sillä samantyyppisiä perhetarinoita ja rikkinäisiä perhesuhteita löytyy pilvin pimein myös muualta kuin uskonnollisista yhteisöistä. Kommunikaatio ei toimi, ihmiset puhuvat toistensa ohi tai eivät puhu ollenkaan. Moni perhe on onneton omalla tavallaan, kuten Tolstoikin tiesi. Ainon perhe on malliesimerkki siitä, kuinka vaikea on muodostaa luottamuksellisia ihmissuhteita sisaruksiin tai ystäviin silloin, kun perusluottamus puuttuu ensimmäisistä elinvuosista lähtien. Siinä mielessä tästäkin tarinasta löytyy samaistumispintaa hyvin monelle.

Romaani oli sujuvaa ja kieleltään miellyttävää luettavaa. Hahmot olivat kiinnostavia ja ristiriitaisia, kiinnostus heihin ja tarinan etenemiseen syntyi jo heti ensisivuilta lähtien. Vasta kirjan luettuani huomasin, että teos on luokiteltu nuorten romaaniksi. Ehkäpä helppolukuisuus (ja luonnollisesti päähenkilöiden ikä) viittaa nuoreen kohderyhmään, mutta en kyllä lukiessani osannut ollenkaan ajatella lukevani nuorten romaania.

Tarinalla on annettavaa niin nuorille kuin aikuisille.

Essi Ihonen: Ainoa taivas
WSOY 2018
239s.
Kansi Riikka Turkulainen
Arvostelukappale