Elena Favilli, Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille



Vuosi lähestyy loppuaan ja aion päättää sen esittelemällä kirjan, joka oli yksi vuoden ilahduttavimmista. Teos olisi saattanut mennä minulta kokonaan ohi, joten kiitos Kirjanurkkauksen Satulle, joka vinkkasi kirjasta Kirjakantissa marraskuussa.

Iltasatuja kapinallisille tytöille on muodostunut jo ilmiöksi, ainakin sen saaman arvostelujen perusteella sekä sen tiedon valossa, että kun yritin ostaa kirjaa joulukuussa kummityttärelle joululahjaksi, oli kirja pitkään loppuunmyyty. Onneksi uusi painos tuli myyntiin joulun alla!

Iltasatuja kapinallisille tytöille sisältää sata tarinaa todellisista henkilöistä; naisista ja tytöistä, jotka eivät ole antaneet ennakkoluulojen ja vastoinkäymisten lannistaa, vaan ovat urheasti jatkaneet kohti omia unelmiaan. Mukana on sellaisia itsestäänselviä merkkihenkilöitä kuin Amelia Earhart, Coco Chanel, Elisabet I, Jane Austen, Katariina Suuri, Margaret Thatcher sekä Serena ja Venus Williams, mutta mukana oli myös paljon minulle entuudestaan tuntemattomia ja mikä ilahduttavinta, nuoria henkilöitä. Tällaisia kiinnostavia henkilöitä olivat esimerkiksi painonnostaja Amna al Haddad Arabiemiirikunnista (s.1989), keksijä Ann Makosinski Kanadasta (s.1997), aktivisti Balkissa Chaibou Nigeristä (s.1995) ja ballerina Michaela Deprince Sierra Leonesta (s.1995). Nämän nuoret, kuten tietysti myös pakistanilainen nobelisti Malala Yousafzai (s.1997) ovat jo ehtineet suuriin saavutuksiin ja tulevat epäilemättä innoittamaan omalla esimerkillään ihmisiä myös jatkossa.

Jotenkin ajattelin, etteivät omat lapseni ehkä jaksaisi innostua kirjasta pitemmän päälle (sitä paitsi halusin kiireen vilkkaa lukea kirjan itse...), mutta kun viimein esittelin kirjan heille, sain huomata tehneeni virheen ja aliarvioineeni lapsia melkoisesti. Jo kirjan nimi teki valtavan vaikutuksen 8-vuotiaaseen poikaan. Kapinalliset tytöt kuulostivat hänen mielestään erittäin siistiltä jutulta. Vielä enemmän kirja kuitenkin vaikutti 6-vuotiaseen tyttäreen. Teki yhtä aikaa hyvää ja pahaa nähdä, millä intensiviteetillä hän kuunteli tarinoita rohkeista naisista ja tytöistä. Aloinkin miettiä, onko niitä positiivisia ja urheita naisesimerkkejä todellakin niin vähän tarjolla? Ja se ajatus sai surulliseksi.

Niinpä me siis luimme. Tarinan toisensa perään. Kunkin henkilön elämäntarina on tiivistetty yhteen sivuun, mikä luonnollisesti tarkoittaa melkoista mutkien oikomista, mutta toisaalta kertomukset soveltuvat hyvin nimenomaan lapsille luettavaksi. Osa esitellyistä henkilöistä on kokenut melko karmivia kohtaloja, mutta lapsilukijat on otettu huomioon myös tekstissä. Ehkä joissakin tapauksissa tarina silottelee tosielämää vähän turhankin paljon.



Jokaiseen tarinaan liittyy kuva kyseisestä henkilöstä ja kuvituksesta vastaavat taiteilijat eri puolilta maailmaa. Kuvitus onkin henkeäsalpaavan upea ja kirjaa kannattaa selata jo pelkästään sen vuoksi, vaikkei tarinoita lukisikaan. Suosittelen siitä huolimatta myös lukemista aikuislukijoille. Kyllä yli kolmekymppinenkin koki teoksen paitsi yleissivistävänä myös innoittavana ja voimaannuttavana. Kukapa kasvaisi niin isoksi tytöksi, ettei toisinaan tarvitsisi tällaisia iltasatuja? Pojista puhumattakaan.

Kuka tietää, kun lapseni myöhemmin muistelevat lapsuuttaan, tämä teos saattaa olla yksi vaikuttavimmista ja kauaskantoisimmista kirjoista, joita olemme yhdessä lukeneet.


Muissa blogeissa:
Lumiomena soisi kirjan päätyvän monen luettavaksi yleissivistävyyden vuoksi.
Kirjakissa kertoo odottaneensa tällaista kirjaa jo vuosia.
Lukuneuvojalle kirja oli paras lastenkirja pitkään aikaan.
Lukujonossa -blogissa leikitellään ajatuksella, miten vastaavanlaiseen, sadasta miehestä kirjoitettuun kirjaan suhtauduttaisiin
Mitä luimme kerran -blogissa taas kaivattiin kirjaa lisää rohkeutta ja vähemmän naisten elämän kuvaamista miesten kautta. Hänen mielenkiintoinen pohdintansa kannaattaa lukea, itsekin aloin miettiä tarinoita myös vähän toisesta näkökulmasta.

Elena Favilli, Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille (Good Night Stories for Rebel Girls)
Kustantamo S&S 2017
212s.
Suomentanut Maija Kauhanen

Kommentit

  1. Oli kiva kuulla, miten lapsesi suhtautuivat tähän. Minä luin kirjan ihan vain itsekseni (espanjaksi, ennen kuin se ilmestyi suomeksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että tulin lukeneeksi myös lasten kanssa kirjaa. Vaikka oli hyvä lukukokemus itseksenikin. Onpa hienoa, että luet espanjaksi! Osaisinpa minäkin 😊

      Poista
  2. Mahtavaa, että luitte ja piditte! Tässä riittää onneksi lukemista lasten kanssa pidemmäksikin aikaa. Minä ahmaisin ensin yksinäni koko kirjan melkein yhdeltä istumalta, mutta 5-vuotiaan kanssa ollaan luettu muutama tarina illassa - ja vielä on useita jäljellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama taktiikka 😊 Kirja on myös siinä mielessä kiva, että tarinoihin voi palata aina uudelleen. Lapsen kasvaessa erilaiset tarinat varmasti puhuttelevat.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit