Kirjavuosi on kulunut, tulkoon uusi vuosi (eli summausta ja tulevan mietiskelyä)!


Vuoden viimeisissä päivissä on taikaa. Jopa sellaista taikaa, että tulee perustaneeksi blogin. Muistin juuri, että blogini täyttää tänään neljä vuotta! Olenko järjestänyt juhlia, arvontaa tai mitään muutakaan? No en! En nimittäin muistanut koko synttäreitä! Onko se sitten jo kypsän blogi-iän merkki, kun vuosia ei jaksa enää mietiskellä? Joten ei blogibileitä tällä kertaa, sori! Haluan kuitenkin kiittää teitä lukijoitani siitä, että täällä jaksatte käydä ja siitä, että olette jälleen lukumäärällisesti lisääntyneet. Kiitoksia ja tervetuloa, vanhat ja uudet! Haluan kiittää myös kirjailijoita kaikesta, ennen kaikkea siitä, että kirjoitatte kirjoja. Ja kiitos kustantajille yhteistyöstä ja omasta työstänne, ilman teitä kirja ei päätyisi lukijansa käsiin. Ja koska näissä kiitoksissa taustamusiikki ei tule päälle, kiitän vielä kaikkia ihania blogikollegoita, joita ilman tämä juttu ei olisi yhtään mitään! Vaikka nyt ei olekaan sen kummempia juhlia tai arvontoja, LUPAAN, että vuoden 2014 aikana Copycat- kisa palaa suurempana ja hienompana kuin vielä koskaan ennen!

Vuonna 2013 luin tasan 80 kirjaa. Tulos vastaa täsmälleen viime vuosien keskiarvoani. Olen siihen erittäin tyytyväinen, sillä erityisesti loppuvuosi oli todella kiireinen ja lukuaikani laski oleellisesti. Luulen, että vuonna 2014 tulen lukemaan aiempaa vähemmän, mutta toivottavasti sitäkin laadukkaammin. Saa nähdä! Asetin vuosi sitten tavoitteekseni lukea joka kuukausi vähintään yhden tietokirjan. Ilokseni voin sanoa tavoitteen täyttyneen. Vaikken välttämättä jokaisena yksittäisenä kuukautena tietokirjaa lukenutkaan, jonakin toisena meni useampikin. Kaikista väljimpien kriteerien mukaan (keittokirjat yms. mukaan luettuna) tietoa tuli ahmittua 16 kirjan verran. Teen näistä vielä oman erillisen postauksen myöhemmin.


Vaikka sähköisestä lukemisesta on tullut arkipäivää, nautin edelleen kirjallisuuden kuitenkin pääasiassa perinteisessä paperimuodossa. Luin vain kolme e-kirjaa ja kuuntelin 6 äänikirjaa, tosin käyttöön vaikutti alentavasti tekninen ongelma, jonka vaivauduin selvittämään vasta usean kuukauden kärvistelyn jälkeen.

Ensimmäistä kertaa ikinä pidin kesällä teemaviikon, jossa luin lapsuuden ja nuoruuden suosikkikirjojani. Syksyllä Kaikkien aikojen parhaan kirjan -äänestys ja Kirjakantti toivat säpinää ja säihkettä kirjalliseen elämääni. Kohokohtia lukemisen saralla tuli mukavasti pitkin vuotta ja useampia. Niitä en taida tässä kuitenkaan vielä paljastaa, sillä tammikuussa on aika äänestää Blogistanian vuoden kirjoista. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, ettei ehdokkaista ole ainakaan pulaa, vaikka ehdottomat suosikit erottuvatkin kirkkaasti joukosta!


Entä mitä ensi vuonna? Haluan lukea edelleen asiaproosaa ja tietokirjallisuutta, sillä nautin hyvin kirjoitetusta asiatekstistä. Sitä paitsi oppi tulee tarpeeseen, sillä kirjoitan parhaillaan Lumiomenan Katjan kanssa Linnasta Humisevalle harjulle -nimistä kirjaa! Avaimen kustantama teos esittelee 50 kirjaa, jotka jokaisen pitäisi lukea. Valitut teokset perustuvat Kaikkien aikojen parhaan kirjan äänestystuloksiin. Tiedotan keväällä asiasta lisää, kunhan kirja valmistuu!

Asiaproosan lisäksi tarkoitukseni on ensi vuonna jälleen tutustua johonkin kirjailijaan. Tänä vuonnahan kohteenani oli Kazuo Ishiguro, mutten voi sanoa menestyneeni loistavasti. Luin Yösoittoja- novellikokoelman ja Pitkän päivän illan, eikä mielenkiintoni riittänyt enempään. Ehkä vielä joskus? Luulen, että yritän lukea tänä vuonna jonkin verran Kalle Päätaloa. Koillismaan olenkin lukenut jo aiemmin ja pidin lukemastani.


Aivan ensimmäiseksi tammikuussa on kuitenkin aika lunastaa lupauksia. Minulla on hyllyssäni pino kirjoja, jotka olen  henkilökohtaisesti  kirjailijalle itselleen luvannut lukea. Yleensähän tällaisiin pyyntöihin joutuu vastamaan penseästi ikuisen aikapulan vuoksi. Mutta nämä kirjat haluan todella esitellä ja suoda niille huomiota, jonka saaminen nykypäivän kirjallisuuskeskusteluissa on äärimmäisen haasteellista. Ja samalla tietenkin vinkata lukijoille sellaisista kirjoista, joista muuten ei välttämättä olisi kuullutkaan!

Joten innolla uutta vuotta kohti! Olkoon se oikein hyvä, onnellinen ja kirjallinen meille kaikille!



PS. Kuvat ovat keväisestä/kesäisestä Kuopiosta. Sillä onhan se kesä nyt alkavana vuonnakin!

Kommentit

  1. Onnea tulevalle vuodelle, Amma! Innolla odottelen kirjaprojektiamme. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa tulvaa vuotta, Amma! Sinun ja Katjan kirjaprojektia odotan kiinnostuksella. (ja Copycat-kisaa, jee!)

    VastaaPoista
  3. Onnea neljästä vuodesta ja uudelle vuodelle! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta Amma, ja onneksi olkoon vielä tätäkin kautta neli vuotiaalle!

    Enpä ole itsekään blogisynttäreiden arvontaa pitänyt, mutta se on kyllä edessä. Lukutoukka on vasta yksivuotias, mutta sitäkin rakkaampi. <3

    Ja kiitokset vielä kerran vinkkaamisesta, tiedät kyllä minkä. Olen kiitollinen. :)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea 4-vuotiaalle ja hyvää (ja tietysti vallan kirjaisaa) uutta vuotta 2014! :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea neljästä vuodesta, tulkoon vuosia vielä paljon lisää <3 Niin ja ihanaa sekä kirjaisaa uutta vuotta :)

    VastaaPoista
  7. Onnea neljästä vuodesta, Amma! <3 Ja ihailen lukemiesi tietokirjojen määrää, tuossa on tavoitetta minullekin. Olen viime vuosina lukenut aivan hävettävän vähän tietokirjoja, mutta nyt viime aikoina on tullut oikein nälkä lukea niitä enemmän. Erityisesti niitä sodista ja muutenkin Suomen historiasta kertovia, ja niiden suhteen tämä sinun blogisi onkin oikea aarreaitta, täältä olen saanut hurjasti hyviä lukuvinkkejä. Esimerkiksi Teemu Keskisarjan Raatteen tie - ja Viipuri -kirjat odottavat jo lukuvuoroaan tuossa vieressäni. :)

    Oikein hyvää alkanutta vuotta, tsemppiä kevään kirjaprojektiin ja paljon hyviä lukuhetkiä (erityisesti ihanan Päätalon Kallen parissa)! <3

    VastaaPoista
  8. Onnea blogiin! :-) Ja kiinnostava vuosi tosiaan tulossa, kirja ja kaikkea! :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti