Leonie Swann: Murha laitumella (äänikirja)


Leonie Swannin Murha laitumella on mennyt minulta aikanaan kokonaan ohi, mutta onneksi huomasin äänikirjaversion Elisa Kirjassa. Laitumella tapahtuu murha ja lampaat alkavat selvittää asiaa. Kuulostaa lupaavalta! Ja odotukset tulivat myös lunastetuiksi. Murha laitumella on aihepiiristään huolimatta riemukas ja sydämellinen romaani, sitä paitsi melkoisen syvällinen myös. Lampaat ovat viisaita olentoja, ainakin Swannin dekkarissa.

Swann vie lukijansa Irlantiin, Glennkillin kylään. Eräänä aivan tavallisena aamuna lampaat löytävät laitumeltaan ruumiin. Ruumis makaa maassa lapio rintakehän läpi iskettynä ja uhri on lampaille hyvin tuttu. Pian ihmisetkin huomaavat tapahtuneen, mutta eivät tunnu saavan mitään aikaiseksi, eivät muista huolehtia edes lampaista. Siksi lammaslauma päättää itse etsiä oikeutta selvittämällä murhaajan. Onneksi laumaan kuuluu Glennkillin ja ehkä koko maailman viisain lammas Neiti Maple, maailman tunteva musta pässi Othello, syvällinen ja sielukas Zora, muistilammas Mopple ja monta muuta persoonallista lammasta, jotka ovat loppuun asti viimeisteltyjä persoonia, aina nimivalintoja myöten huolella mietittyjä ja siksi hyvin aidontuntuisia.

Lampaat eivät olekaan aivan mitä tahansa lampaita, sillä ne ovat vanhaa, harvinaista villarotua. Sen lisäksi niiden paimen George on lukenut suojateilleen paljon kirjallisuutta. Siksi lampaat tietävät ihmisten maailmasta yhtä sun toista. Paljon on kuitenkin myös epäselvää: onko ihmisillä sielua, lampaat miettivät? Tuskin, eiväthän ne haistakaan mitään. Swann käyttää hajuaistia hienosti hyväkseen lampaiden älykkyyttä kuvatessaan. Kuinka älykkäitä olisivatkaan ihmiset, jos nekin haistaisivat kanssaihmisen pelon, vihan tai katkeruuden! Lampaiden mietteistä avautuu monia syviä, riemullisia ja myös pisteliäitä näkökulmia ihmisten maailmaan. Mikä on tämä kirkkojuttu paimenesta, joka ristiinnaulitaan? Sairasta se on ainakin lampaiden mielestä. Yksi hauskimmista kohtauksista koko kirjassa onkin, kun Othello-pässi seikkailee kirkossa, pääseepä rippituoliinkin asti.

Hyvin pian lukijalle selviää, että Glennkillissä riittää synkkiä salaisuuksia. Sen tietävät myöskin lampaat, mutta salaisuuksien selvittäminen ei ole helppoa. Eipä ihmiskuuntelijakaan päässyt loppuratkaisusta perille ennen kuin sen aika oli, sen verran hyvin ja kekseliäästi kirjailja juontaan pyöritti. Lampaiden näkökulmasta kerrottu tarina kantoi yllättävänkin hyvin. Muutamia kertoja turvauduttiin ihmisten kerronnalliseen apuun, mutta pääosissa loistivat silti lammastähdet, jättäen ihmiset statisteiksi.

Vaikka tarina viihdytti ja veti kuulijan mukaansa, oli se paikoitellen äänikirjaksi vähän raskas. Swannin lampaat ovat sen verran fiksuja ja syvämietteisiä, että välillä huomasin ajatusteni harhailevan. Osasyytä voinee vierittää myös lukija Sinikka Sokalle, vaikka hän hyvin urakastaan selviääkin. Eläimistä lukiessa kiusaus hyvinkin ilmeikkääseen luentaan on ilmeinen, mutta kun kyseessä kuitenkin on aikuisten kirja, olisi tulos helposti liian lastensatumainen. Siitäpä syystä pidän Sokan tapaa lukea hyvänä ja oikeana, ainoastaan noiden muutamien pitkien ja polveilevien lammasfilosofisten hetkien aikana olisin kaivannut jotakin säpinää. Mutta ehkä tämä yksinkertaisesti on kirja, joka toimii paperilla kaikista parhaiten.

Erityismaininnan ansaitsee vahva luonto- ja miljöökuvaus, joka on yksi teoksen keskisimmistä elementeistä. Kumpuilevat vihreät pellot ja huikaisevan sininen meri näkyvät nytkin silmieni edessä. Puhumattakaan kylästä ja sen pubista, jossa ihmiset hurraavat Guinnessia juovalle lampaalle. Irlanti näyttäytyy kirjassa kaikista kauneimmissa ja koomisimmissa muodoissaan.

Suosittelen Murhaa laitumella ihan kaikille. Nekin, jotka eivät perinteisistä murhamysteereistä välitä, tuskin ahdistuvat liikaa tästä sydämellisestä tarinasta. Eläinten ystävät ihastuvat aidontuntuiseen ja huolelliseen näkemykseen siitä, mitä kaikkea lammasten laumassa voisi tapahtua. Ja päälle vielä vähän maaseutumatkailua Irlannin maaseudulla, voiko muuta enää toivoa?

Leonie Swann: Murha laitumella (Glennkill: Ein Schafskrimi 2005)
Wsoy 2011
Elisa Kirjan äänikirja
Lukijana Sinikka Sokka
Suomentanut Helen Moster
Kesto 12h 58min.


Kommentit

  1. Olin jo melkein unohtanut tämän irkkuteoksen, vaikka vietän irkkukirjallisuusteemavuotta lukupiirissä. Aikanani pidin tästä melko erikoisesta murhamysteeristä. Oiva kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Irkku-teema kuulostaa hauskalta. Itsellekin tuli sellainen fiilis, että voisi lukea enemmän Irlannista, olisiko hyviä vinkkejä?

      Poista
    2. Tóibínia on kovin kehuttu, sitä haluaisin lukea itse, jahka saan käsiini. Oscar Wilde ja James Joyce ovat listalla, Roddy Doylelta luin lastenkirjan ja haluaisin lukea jotain aikuisten kitjallisuuttakin, Seamus Heanyn ja Iris Murdochin teoksia aion myös lukea. Pitkä lista on kerättynä ja ensi kesänä luvassa viikonloppu Dublinissa. :)

      Poista
  2. Minä taas en lämmennyt edes tämän kirjaversiolle sitä vertaa, että kuuntelisin tämän äänikirjana. Ei vain iskenyt. Minusta tämä oli tylsä. Kertoo ehkä enemmän omasta tylsyydestäni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin varmaan vaikuttaa, ettei tämä ole ihan perinteinen dekkari vaan aika kesy tarina. Jos alkaa lukemaan tätä sillä mielellä, että nyt tulee kunnon rytinää, niin varmastikin pitkästyy, pääpaino on kuitenkin eläimissä. :)

      Poista
  3. Itsekin olen kuunnellut tämän äänikirjana, ja tykkäsin! =) Mukavan veikeä tarina. Vielä kun mystisestä talvikaritsasta olisi kerrottu enemmän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, talvikaritsa herätti minunkin mielenkiintoni. Vähän odotin, että se olisi lopussa noussut esille enemmänkin, mutta ei sitten kuitenkaan...

      Poista
  4. Minä pidin tästä kirjasta, koska Se oli niin erilainen. Lampaat olivat ihania! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit