Seitsemän iloista veljestä eli kuinka mörkö paljastuu kunnon mieheksi

Lapset kuvittelevat sänkynsä alle mörköjä. Kun olin lapsena kuumeessa näin aina samaa painajaista: hammaslääkärin odotushuoneen penkillä istui naurava meikattu harlekiini sininen tähtihattu päässä. Yhtä äkkiä pää putosi ja kun kurkistin penkin alle, nauroi karmiva harlekiinin pää lattialla edelleen. Pystyn vieläkin tavoittamaan mielessäni sen saman ahdistavan tunteen, jota tunsin painajaisessa. Joskus unissa se saattaa yllättää vieläkin. 

(Huomaatte, että lähestyn Seitsemää veljestä aika kaukaa. Ehkä se johtuu siitä, että olen aika väsynyt, tai sitten siitä, että koen olevani jonkin tärkeän äärellä. Päättäkää itse, kumpi on parempi vaihtoehto.)


Loppujen lopuksi ihmiselämässä saa aika harvoin kurkattua sängyn alle ja huomata, että aiempi kamala mörkö (tai tässä tapauksessa päätön harlekiini) on oikeastaan aika vekkuli otus. Vähän sellaisen tunteen koin sulkiessani Seitsemän veljeksen kannet eilen iltapäivällä. Että se, mikä aiemmin oli näyttäytynyt ja kummitellut mielessäni mörkönä, osoittautuikin, ei pelkästään odotettua paremmaksi, vaan oikeastaan mainioksi teokseksi! Jopa niin hyväksi, että harkitsen vakavasti sen nostamista topkymppiini, kunhan olen sulatellut kirjaa riittävästi.

Seitsemän veljeksen juonen tuntenevat kaikki. Seitsemän Jukolan poikaa pakoilevat yhteiskunnan tarjoilemia kahleita (kuten työntekoa ja lukemaan opettelua), lähtevät Impivaaran korpiin asumaan ja metsästämään, mutta monen mutkan ja koettelemuksen jälkeen miehistyvät kukin tavallaan, palaten kymmenen vuoden jälkeen Jukolaan vöyreinä isontalon isäntinä. Kiven luomissa henkilöhahmoissa on nähty Suomen kansa pienoiskoossa: on miehekäs ja kiivas Jussi, viisas Aapo, hurskas Simeoni ja niin edelleen.

Suomen kansasta en tiedä, mutta ainakin ihmismielen sisuksiin Kivi osaa johdattaa lukijansa taitavasti. Jokainen meistä tietää, kuinka vaikealta ja mahdottomalta ulkoapäin asetetut vaatimukset ja pakotteet tuntuvat täyttää. Kuinka kahlehtivalta nuoressa mielessä tuntuu aikuisuudessa siintävä oravanpyörä: "hyvän ihmisen elämä". Jokainen meistä on joskus kuvitellut oman Impivaaransa, jossa saisi olla rakkaittensa kanssa, ilman, että arjen vastuu ja työt häiritsisivät auvoista eloa. Ja jokainen on nähnyt ja omakohtaisesti kokenut, miten jossakin vaiheessa ihmisen on omakohtaisesti koettava, miksi jotkut asiat maailmassa ovat niin kuin ne ovat. Karkuun voi juosta, mutta lopulta on pakko katsella totuutta silmästä silmään, mikäli ei halua juosta loputtomiin (kuten veljekset tekevät tiellä kohdatessaan nimismiehen ennen kuin armeijamatka ehtii kunnolla alkaakaan).

Siksi ymmärrän nyt hyvin, että opettajasukupolvet läpi vuosikymmenten ovat niin mielellään luettaneet Seitsemää veljestä oppilailleen, sisältäähän se varsin voimakkaan yhteiskuntaan sopeutumisen piilosanoman: Tee työsi, kanna vastuusi, elä hyvä elämä. Kuitenkin minun on sanottava, että vasta nyt aikuisena olen riittävän kypsä ja älykäs (?) ymmärtämään sekä tämän sanoman että Kiven hurtin huumorin ja tilannekomiikan, mikä itselleni olikin kirjan parasta antia. Nyt pystyin myös nauttimaan kielestä. Nuorena se tuntui vaikealta ja käsittämättömältä. Tällä viikolla olen kuitenkin huomannut puhuvani "kiveä". Sellaiset sanat kuin 'kuransseerata', 'kamoittava', 'kääpä' ja 'rohtiminen' ovat hiipineet huomaamattani sanavarastooni. En kuitenkaan kiellä, ettenkö hetkittäin olisi myös pitkästynyt. Kivi satuilee makuuni vähän liikaa, mutta tämä johtunee tosiaan omista mieltymyksistäni, sillä tarinat olivat mielenkiintoisia ja mainioita. Paikoitellen oma mielikuvitukseni ei vain jaksanut seurata sinne asti, minne Kiven mieli lensi. Parhaimmillaan kerronta oli poikien keskinäisissä sananvaihdoissa ja toisaalta "toimintakohtauksissa", joista ei elävää kieltä puuttunut.

Nummisuutarit-postauksen yhteydessä virittelittekin jo keskustelua omista Seitsemän veljestä -kokemuksistanne. KERTOKAA NIITÄ LISÄÄ! Ja jos muistot sattuisivat olemaan negatiivisia (ja erityisesti, mikäli ne ajoittuvat kouluaikaan) suosittelen kyllä ihan vilpittömästi tarttumaan härkää sarvista ja käymään mörönpaljastustalkoisiin. Voitte yllättyä iloisesti. Jos kuitenkin kaipaat hienovaraisempaa lähestymistä tähän klassikkoon (tai pelkkää muistinvirkistystä), vieraile osoitteessa www.seitsemanveljesta.net . Sivusto on tarkoitettu koululaisille, mutta siitä löytyy tiivistettynä paljon mielenkiintoista tietoa itse kullekin.

Nautinnollista ja mörkövapaata viikonloppua itse kullekin!

Kommentit

  1. Minusta Seitsemän veljestä on mainio juuri oivallisten sanojen takia. Suunnittelen aina lukevani sen uudestaan ja uudestaan, jotta osaisin puhua kiveä ja käyttää pokkana hassuja sanoja. :D

    Mörötöntä viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Luin Seitsemän veljestä viime keväänä, ja kyllä se mielestäni on klassikkoutensa ansainnut. Juoni ei ehkä ole mikään maailmoja mullistava, mutta ei se toisaalta ole sitä monen muunkaan klassikon kohdalla. Kuten sanoit, henkilöt on hyvin valittu ja laadittu. Minun mielessäni kirjan suurin ansio on kuitenkin sen kielessä, sellaista en kuvittelisi itse kykeneväni laatimaan jotain yksittäistä virkettä enempää. En pidä uskottavana sitä, että kukaan puhuisi noin vain samoin kuin Juhani, vaan kyseessä on kirjailijan taidonnäyte!

    VastaaPoista
  3. Seitsemän veljestä on ikirakas sydänkirja. :)

    En nyt ehdi tämän enempää, mutta luepas sitten Mäkelän Kivi! Sen kieli ja tyyli ovat niin uskollisia alkuperälleen, se on kaunis kunnianosoitus suurimmalle suomalaiselle kirjailijalle.

    Mörötöntä viikonloppua...! ;)

    VastaaPoista
  4. Jenni ja Jori, olen kanssanne ihan samaa mieltä: Kiven kaltaisia kielinikkareita ei kovin montaa ole.

    Ilse, luinkin varmaan Mäkelän kirjasta aikoinaan sinulta ja se kyllä herätti kiinnostuksen. Muutenkin tunnustan pienen Kivi-kärpäsen puraisseen. Siis, sitten kun joskus taas on aikaa lukea muitakin kuin tenttikirjoja, täytyy siihen ehdottomasti palata!

    VastaaPoista
  5. Joo, se Mäkelä onkin tarkoitettu täysin hurahtaneille Kivi-pervoille. ;)

    VastaaPoista
  6. Hei Amma

    Muistan elävästi, kun seiska-luokalla meidät pakotettiin tämä suomalaisuuden kulmakivi lukemaan ja sehän oli tietenkin "pakkopullaa". Muistan kuitenkin, että Kiven huumori nauratti silloinkin, vaikka se kieli tuntui niin vanhahtavalta. Kirjallisuusopinnoissani sitten luin Seitsemän veljestä uudestaan ja kyllähän se sitten "jysähti" oikein kunnolla. Olin aivan vaikuttunut ja hurmiossa Kiven kieleen, pitkästynyt en ollenkaan ja luin kirjan pitkällä junareissulla. Muuta Kiven tuotannosta en ole lukenut, vaikka siis pitäisi. Olen monesti käynyt Aleksis Kiven pikkuruisessa kuolinmökissä, joka on Tuusulassa ja aina jaksan ihmetellä, miten he siellä kaikki (Kivi ja hänen veljensä monilapsinen perhe) mahtuivat asumaan. Suosittelen kesällä käymään, kaunis paikka ja kultturia koko Rantatie täynnä. Olen sitä mieltä, että opettajasukupolvet jatkakoon Kiven luettamista! :)

    VastaaPoista
  7. Sara, Kiven kieli taitaa hurmata kaikki (ainakin tietyn ikärajan jälkeen)!

    Aleksis Kiven kuolinmökki olisi tosiaan mielenkiintoinen nähtävyys, niin kuin niin monet muutkin taitelijakodit Uudellamaalla. Itse asiassa olimme pari vuotta sitten yötä muistaakseni Tuusulan puolella ja siellä oli kaikkia Seitsemään veljekseen liittyviä paikannimiä. Rajamäenrykmentintie tmv. jäi hauskana mieleen. Silloin oli mieheni kanssa puhetta, että turhan usein täältä Savosta tulee suunnistettua pääkaupunkiin, joskus voisi tutustua kaikkiin mielenkiintoisiin kohteisiin ja kansallismaisemiin siinä lähettyvillä! Joten kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Nyt vasta ehdin tänne saakka. :) Minäkin kuulin heihin, jotka ovat lumoutuneet Kivestä. Lukiossa jo oivalsin Nummisuutarien hienouden, mutta Seitsemän veljestä avautui vasta kirjallisuuden peruskurssilla. Sen jälkeen olen lukenut Seitsemää veljestä säännöllisen epäsäännöllisesti. Edellisestä kerrasta onkin jo kolme vuotta, joten olisikohan taas aika.

    Olen muuten siirtämässä Kivi-innostustani lapsilleni. He molemmat osaavat laulaa jo Makeasti oravaisen sekä Seitsemän miehen voiman.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti