Maailma muuttuu, Eskoseni!

Tilulii! Julistan Amman Aleksis Kivi-viikot alkaneeksi! Lupasin teille täksi vuodeksi tuhdin annoksen suomalaisen kirjallisuuden järkäleitä ja päätin aloittaa Aleksis Kivestä.

Minulla on ollut hieman ristiriitainen suhde Kiveen. Jostakin syystä olen ollut kovasti sitä mieltä, että Kivi on mahdottoman raskasta ja koukeroista luettavaa. Toisaalta iän karttuessa olen huomannut pitäväni Kiven runoista. Lukiessani Nummisuutareita koin iloisen yllätyksen: tätähän on hauska lukea! Sitten aloin miettiä, milloin viimeksi oikeastaan olen lukenut Kiveä tosimielessä... lukiossa? Yläasteella?? Ala-asteella?!? Vastauksesta minulla ei ole mitään hajua. Mieleeni on vain jäänyt elävästi tuskaiset hetket Seitsemän veljeksen parissa. Punastun häpeästä. Taisi olla jo korkea aika antaa Kivelle uusi mahdollisuus!

Kuva Vaalan elokuvasta. Kuva ja lisää tietoa täällä.

Nummisuutareihin oli kuitenkin kiva tarttua ennakkoluuloisenakin. Olen katsonut Valentin Vaalan ohjaaman ja Martti Kuninkaan tähdittämän elokuvaversion lukuisia kertoja ja nauranut aina yhtä makeasti. Siispä osasin odottaa iloista lukukokemusta. Juoni tulee tiivistettynä tässä: Pikkuisen yksinkertainen suutari Esko lähtee puhemiehensä Mikko Vilkastuksen kanssa naimapuuhiin naapurikylään, josta isäukko Topias on hommannut morsion. Kyse on rahasta. Joko Esko tai kasvatti Jaana saavat merkittävän perinnön, mutta perintö on varattu sille, joka pääsee ensiksi naimisiin. Perille päästyään Esko saa kuitenkin huomata tulleensa petetyksi, sillä häitä juhlitaan jo - mutta sulhanen on väärä. Tämä tietysti käy miehisen miehen luonnolle. Samaan aikaan viinaan menevä velipoika-Iivari hummailee koko kylän rahat Hämeenlinnassa ja nimensä kaltainen Vilkastus miesten matkakassan toisaalla. Loppujen lopuksi kolmen viikon kuluttua Eskon kotona odotetaan hääväkeä saapuvaksi, mutta kuinka käykään, kun häpeisten matkamiesten mukana saapuu vielä soppaa hämmentämään merimies-Niko, Jaanan isä?

Turhaan ei sanota, että Kivi on Nummisuutareissa omimmillaan! Teksti on iloista ja suorastaan revittelevää. Kiven ihmisläheinen ja lämmin huumori kukkii alusta loppuun. Oikeastaan jokaisella henkilöllä on pahoja inhimillisiä puutteita ja kaikenlaiset kiusaukset ovat vaanimassa. Silti Kivi ei moralisoi, vaikka hahmonsa niin estotta tekevätkin. Kivi onnistuu tarkkasilmäisyydessään hyvin kuvaamaan sitä, kuinka ihmiset näkevät roskat toisten silmissä, mutteivät hirsiä omissaan. Silti sovinto ja sovitus ei ole koskaan liian myöhäistä.

Jos Aleksis Kiven tuotanto on entuudestaan tuntematonta, mutta siihen houkuttelisi tutustua, on Nummisuutarit turvallinen valinta. Lukeminen on helppoa ja mukavaa. Sitä paitsi viisinäytöksisen näytelmän lukeminen on siinäkin mielessä kiitollista, että valmista tulee unilukemistahdillakin parissa illassa.

Erityismaininta kuuluu mielestäni yhdelle hauskimmista suomalaisen näyttämötaiteen kohtauksista, kun Esko tulee tietämättään elämänsä ensimmäistä kertaa humalaan. Silloin Kivi pääsee elementtiinsä:

"Tämä on niin lystiä. Maa ja taivas lyövät kuperkeikkaa ja sinä, kraatari Antres, pyörit silmissäni kuin apinja markkinoilla ja kuitenkin tahtoisin sinua hellästi suudella. Kyllä tämä on kuolema; ja minä saan saatanan kuraasin. Hih! Nyt tappelisin legioonien kanssa."

Pssst! Uusia lukijoita on ilmaantunut viime aikoina! Teretulemast!

Kommentit

  1. Ammma, monella on koulumuistoina juuri Seitsemän veljeksen, Kalevalan ja Ahon Rautatien pakkoluku.

    Lapsille suosittelen Riitta Nelimarkan Seitsemän veljestä kirjaa.

    VastaaPoista
  2. Minunkin Aleksis Kivi-kokemukset rajoittuvat kouluaikaan..eli lienee olisi aika täälläkin jo tarttua vaikka tuohon Nummisuutareihin ja lukea ihan aikuisen silmin ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva että jollain muullakin on ollut tuskaisia hetkiä 7 veljeksen kanssa! Olen lukenut kirjan varmaan kolmesti eri tarkoitusta varten ja aina lukeminen on tökkinyt. Nummisuutarit ja runot on vaan niin paljon parempia. Varmaan lukioissakin kannattaisi 7 veljeksen sijaan luetuttaa Nummisuutereita, koska se on helpompi, hauskempi ja ohuempi.

    VastaaPoista
  4. Minä kuulun niihin onnekkaisiin, joille ei ole pakkoluetettu näitä klassikkoja. Olenkin ollut klassikkoallergikko pitkään... Luin Seitsemän veljestä vasta aikuisena ja pidin. Minusta dialogi on kyllä erinomaista! Ja jokainen jörrikkä on luonteeltaan kuin pienoiskansan prototyyppi. Nummisuutareita en ole lukenut, katsellut kyllä teatterissa usempaankin kertaan. Teksti on tosiaan hersyvä!

    VastaaPoista
  5. Niin, eihän seitsemän veljeksen merkitystä voi väheksyä, mutta on tosiaan aiheellista miettiä, onko juuri se sopivin kirja huonosti motivoituneille keskenkasvuille. Tosin ajat ovat varmaan muuttuneetkin sitten meidän koulupäiviemme.

    Tarkoitukseni olisi käydä seuraavaksi sisäisen hirviön eli veljesten kimppuun, mutta taidan lepäillä vielä tämän illan. Olen ahkeroinut Kiveä viime päivinä niin paljon (lisää on siis tulossa), että nyt on pienoinen ähky.

    VastaaPoista
  6. Hö. Uskaltaako sitä tunnustaa, että pakkoluku ei aiheuttanut koskaan traumoja ja että seiskaveikka on yhä yksi lempikirjojani ja olen lukenut sen monta kertaa. Luin sen ekan kerran ysillä ja vaikka en kaikkea tajunnutkaan, teki se sellaisen vaikutuksen, että luin lisää Kiveä. En siis kyseenalaista seiskaveikan soveltuvuutta teineille, koska ihmisiä on erilaisia.

    Seiskaveikka on Kalevalan ohella kirjakaanonin kulmakiviä ja siellä pysyy, mutta riippuu paljon myös opettajasta, että mitä kirjasta saa irti. Meidän luokalla silloin muinoin keskusteltiin kirjoista ja se oli kivaa ja kannustavaa. En ymmärrä myöskään, miksei nuorilta saisi vaatia mitään?

    VastaaPoista
  7. Ihan mahtavaa! Kivi ja seiskaveikka (Saria lainatakseni) herättää tunteita!

    Hannele, :)!

    Toit S. mielenkiintoisen näkökulman esille, kiva kuulla, että kaikille ei ole jäänyt traumoja. Tätähän sitä itse opettajana (joskaan ei äidinkielen) usein joutuu miettimään, että mistä löytyy tasapaino huvin ja puurtamisen välille. Opettajalla ja ennen kaikkea ryhmällä on kyllä paljon vaikutusta: joidenkin ryhmien kanssa onnistuu mikä vaan ja hedelmällinen keskustelu saadaan aikaiseksi ihan mistä aiheesta tahansa. Meidän luokka taas (niin rakas kuin se edelleen minulle onkin) ei varmaan paljon tällaisista asioista innostunut keskustelemaan.

    Myös tuo oli huomionarvoinen kysymys, että miksei tosiaan nuorilta saisi vaatia mitään sellaista mikä ei ole niin kivaa. Totta sekin. Ehkä itse opettajana ajattelen asiaa puhtaasti hyödyn näkökulmasta: joku Nummisuutareiden tapainen kevyempi tutustuminen Kiveen todennäköisesti saisi enemmän nuoria innostumaan (ja tutustumaan myös muihin teoksiin) kuin 7V. Ja nuorten innostaminen lukemaan, se kai nykyään on kirjallisuustuntien suurimpia tavoitteita. Tiedän paljon ihan järkevän oloisia ihmisiä, jotka ovat lukeneet elämässään yhden kirjan, esim. Seitsemän veljestä, kun on pakotettu. Sen jälkeen ei ole sitten tehnytkään mieli kirjallisuuteen tarttua. Mutta siis Sari, ymmärsin täysin pointtisi, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  8. Nuorilta saa vaatia, mutta empiiriseen kokemukseen perustuen olen havainnut, että mitä oikein tyrkytetään, sitä nuoret alkavat karttamaan. Minulla oli äidinkieli aina 9 tai 10, aine aina 10. Olen kirjoittanut työkseni, mutta vieläkään en voi ajatella Kalevalaa ilman väristyksiä...Itse tein tyttäreni kanssa sen virheen, että tyrkytin omaa autuuttani eli lukeimista liikaa. Hän ei siitä innnostunut, mutta onneksi lukee yliopistossa aihetta, joka häntä kiinnostaa eli vieraita uskontoja. Edes siis lukee jotain;-) Minulle taas sanottiin, että vaikka kotona on kirjoja, pitää tehdä hyödyllisempää. No minähän luin kyläkirjaston kaikki kirjat. Yötkin luin peiton alla taskulampun valossa, ettei huomattaisi, että 'taas se likka lukee'.

    Kaikki pakko aiheuttaa torjuntaa! Pitää osata 'myydä' ja innostaa.

    VastaaPoista
  9. Tuo tyrkyttämisestä aiheutuva kammo on niin totta - itse olin kovaa vauhtia tekemässä pojat (8v) kanssa sitä virhettä, että tyrkytin kirjoja luettavaksi heti, kun vähän sai tekstistä selvää. No, poikahan pisti jarrut päälle eikä ekaluokalla suostunut lukemaan kirjan kirjaa. Viime syksynä tein tietoisen päätöksen siitä, etten tarjoa mitään luettavaa, tarkistan vain, että tekee läksyluvut. Ja kas kummaa, nyt ovat alkaneet vähitellen maistua kirjatkin ja ihan oma-aloitteisesti. Liekö sitten kyse tyrkytyksen loppumisesta vaiko pojan kypsymisestä, mutta näin kävi meillä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit