Riina Tanskanen: Tympeät tytöt - Luokkakipuja
Riina Tanskasen Tympeät tytöt on ollut minulle tuttu sarjakuvana, mutta nyt vasta tutustuin siihen kokonaisen kirjan verran. Tanskaselle myönnettiin, kautta aikain nuorimpana naisena, tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2022, sen jälkeen kun edellinen Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä ilmestyi. Palkintoperusteissa Tanskasen kuvattiin tuovan esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, erityisesti tyttöjen ja nuorten naisten kohtelua, ja käsittelevän epätasa-arvoa, kehonkuvaa, ulkonäköpaineita, seksuaalisuutta, rasismia ja seksismiä.
Sama luonnehdinta pätee myös Luokkakipuja -teokseen. Tanskasen tekstit ja kuvat ovat niin totta, että pahaa tekee. Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, katse kohdistuu tässä kokoelmassa yhteiskuntaluokkiin. Tarinassa Boy meets Boy eli esitys kapitalistisen ja patriarkaattisen yhteiskuntajärjestelmän historiasta kertoo, miten elimellisesti kulutukseen ja kasvuun perustuva kapitalismi ja naisten vapauden rajoittaminen liittyvät yhteen.
Nimitarina Luokkakipuja käsittelee luokkahypyn suuruutta ja kipeyttä. Miltä tuntuu ponnistaa pienestä kuihtuvasta työläiskaupungista pääkaupungin taidepiireihin, joilla monilla on takanaan paitsi rahaa, vielä sitäkin enemmän sukupolvien aikana kerrytettyä henkistä pääomaa? Millaista on sopeutua tähän uuteen maailmaan ja toisaalta, miltä vanha, taaksejäänyt elämä näyttää uudesta positiosta tarkasteltuna? Katoaako duunarileima itsestä koskaan? Syrjäseutujen tytöt jatkaa tästä luontevasti. Usein julkisessa narratiivissa puhutaan autioituvista paikkakunnista, joihin miehet jäävät naisten lähtiessä kaupunkiin. Entä jos olet tyttö ja haluat edelleen asua syrjäseudulla, kuinka löytyy oma paikka ja millaista on, kun omasta rakkaasta ympäristöstä puhutaan lähinnä taantuvana muinaismuistona ja ongelmajätteenä?
Vielä nostan esille tarinan Toipuva girlboss. 2010-luku jäi taakse, ja tyttöjen voimaantumisaallon jälkeen vaivaa krapula. Mistä girl- ja ladybossien aikakaudella oikein oli kyse? Ja oltiinko kuitenkaan niin vallankumouksellisia, kapitalismista ja luokkaeroista irrallaan kuin tuolloin haluttiin ajatella? Oliko ja onko feminismi muutakin kuin iskulauseita t-paidoissa ja hyvin istuvia pinkkejä pukuja?
Tanskasen kuvitukset ovat upeita, mutta vielä sitäkin hienompia ovat tekstit ja tarinat, jotka käyvät vuoropuhelua kuvien kanssa jokseenkin täydellisesti. Ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta eivät selitä puhki - lukijalle jää tilaa myös omalle oivaltamisen ilolle. Lukiessa tulee tunne, että taiteilija on tehnyt sarjakuvia sielu auki, valuttanut paperille aitoja tunteitaan ja kokemuksiaan. Ja tämä aitouden kokemus mahdollistaa sen, että tarinat koskettavat ja tulevat liki myös lukijaa.
Taannoin kuulin, miten parikymppinen nainen oli vienyt molemmat Tympeät tytöt -kirjat luettavaksi isoäidilleen. Voin helposti kuvitella, että sarjakuviin voi samaistua monenikäinen. Tanskanen käsittelee tyttöyteen ja naiseuteen liittyvää ylisukupolvista surua. Ja juuri tuo suru on monelle niin tuttu ja tosi, että se viiltää syvältä.
Ei kirja pelkkää ruikuttamista kuitenkaan ole. Takakannessa sitä luonnehditaan uhmakkaaksi ja luvataan Tympeiden tyttöjen potkaisevan "talouden viralliset kulissit kumoon". Vaikka viime vuosikymmenen girlboss-bileet olisivatkin ohi, tilaa feminismille, voimaantumiselle ja tyttöyden riemulle on myös 2020-luvulla - tilauksesta puhumattakaan.
Kommentit
Lähetä kommentti