Emma Hamberg: Rakkauden idiootit

Kirjoja, ranskalaista ruokaa, katoavia puita, majavia, vanhoja postikortteja ja linna, joka on rakennettu kirjoja varten. Muun muassa kaikkea tätä pitää sisällään Emma Hambergin Rakkauden idiootit.

Simona rakastaa listoja. Jokapäiväisten to do - ja torjuttavien asioiden listojen avulla hän on pitänyt arjen pyörimässä ja itsensä järjissään jo vuosien ajan, tarkalleen ottaen siitä asti, kun mies otti ja häipyi. Simona on hyvin läheinen aikuistumisen kynnyksellä olevan poikansa Albinin kanssa, ja hänen pahin pelkonsa on, että poika havittelee elämäänsä muutakin kuin valmiiksi suunniteltua urapolkua perhesahalla.

JP on entinen antikvariaatinomistaja, kultturelli snobi ja kosmopoliitti, joka nauttii elämästä, savukkeista ja laadukkaista eurooppalaisista puvuista. Hän on saanut nimensä Jean-Paul Sartren mukaan ja se kertookin hänen edesmenneestä yksinhuoltajaisästään riittävästi. Tai lisätään vielä, että isän pojalleen opettamat naisten iskemisvinkit ovat nekin suoraan Sartrelta. Nyt JP on päättänyt kääntää elämässään uuden lehden - jälleen kerran.

Gertrud on eläköitynyt kirjastonhoitaja, joka pitää huomattavasti enemmän kirjoista kuin ihmisistä. Vielä enemmän hän pitää puista, ja aivan erityisesti eräästä tietystä kastanjapuusta, jonka nimi on Alice B. Toklas, saanut nimensä kirjailija Gertrud Steinin kumppanin mukaan. 1900-luvun alkupuolen Pariisi on siis myös Gertrudin sydäntä lähellä. Gertrudin elämä järkkyy kuitenkin peruuttamattomasti, kun eräänä aamuna Alicen paikalla on pelkkä kuoppa.

Kaikesta tästä Hamberg punoo monisäikeisen kudelman, joka kertoo paitsi ihmissuhteista myös elämänhalusta - vai pitäisikö sanoa elämänrohkeudesta. Kukin henkilöistä on rikki omalla tavallaan, mutta löydettyään toisensa he täydentävät toinen toistaan. Kirjaa värittävät lukemattomat kirjallisuusviitteet, mikä on kirjojen ystävälle nannaa. Kaiken tämän lisäksi tarinassa tehdään valtavat määrät ruokaa. Eikä mitä tahansa ruokaa, vaan ranskalaista ruokaa Alice B. Toklasin tapaan, tämän keittokirja on nimittäin ahkerassa käytössä. Ruokalajit ravitsevat myös henkisesti: vai mitä mieltä olette Vaaleanpunaisesta meriahvenesta Pompadour, Surumielisestä kanasta, Kastanjoilla täytetyistä karpeista ja Linnunpesävanukkaasta? Osa ruokalajeista kuulostaa totta puhuen vähän liiankin jännittäviltä, mutta Vapautusjuhlan hedelmäkakkua, johon tulee puoli kiloa voita ja puoli litraa konjakkia, voisin vaikka maistaakin!

Olen pitänyt Hambergin aiemmista kirjoista kovasti. Niissä kirjailija vei lukijan Agnetan mukana provencelaiseen pikkukylään. Rakkauden idiooteissa Hamberg puolestaan tuo 1900-luvun alun boheemin Pariisin ruotsalaisen pikkukylään. Kaikki taiteellisuus ja boheemius saa ihastuttavan vastinparin kansankodin arjesta: Simona omistaa sahan, eikä epäile tarttua lautapinoon tai trukin rattiin ja hänen poikansa Albin on (ainakin ennen JP:n tapaamista) aito bensalenkkari. Silloin kun henkilöt eivät käytä Alice B. Toklasin keittokirjaa, he tilaavat pitsat paikallisesta pitseriasta.

Yllättäen yksi romaanin kiehtovimmista osioista on jälkipuhe. Siinä Hamberg nimittäin kertoo, kuinka tarinan eri osa-alueet ovat tulleet hänen elämäänsä ja tähän kirjaan. Aikamoista! Enpä tiennyt, että jäljettomiin kadonneesta puusta on olemassa ennakkotapaus. Niin kuin en tiennyt sitäkään, että majavilla on uimalasit omasta takaa. Kuinka kätevää.

Rakkauden idiooteissa on aineksia paljon, ja paikoitellen kuljetaan niillä rajoilla, pysyykö kokonaisuus ehyenä vai ei. Mielestäni kirjailija kuitenkin onnistuu pitämään paketin kasassa ja kiehtovana. Kiirehtimällä ei tätä romaania kuitenkaan kannata pilata - tarina ei yksinkertaisesti antaudu siihen. Verkkainen tahti ja nautiskelu on Rakkauden idioottien ytimessä, sitä kannattaa siis harjoittaa lukijankin.

Emma Hamberg: Rakkauden idiootit (Kärlekens idioter 2024)
WSOY 2025
Suomentanut Saara Kurkela
448s.