Annie Lyons: Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos
Eudora Honeysett on 85-vuotias ja hän on saanut elämästä kyllikseen. Ikäisekseen riuskassa kunnossa oleva rouva asuu yksin kissansa kanssa, eikä halua jäädä odottelemaan kunnon rapistumista ja vanhustenhuollon armoille joutumista. Kun Eudora ottaa yhteyttä sveitsiläiseen klinikkaan, hän kirjoittaa kalenteriin tavoitteen: vapaus.
Eudoran suunnitelma alkaa kuitenkin horjua, kun hän kuolemaa odotellessaan päättää elää. Siinä häntä auttaa naapuriin muuttanut kymmenvuotias Rose perheineen. Rose on luonnonvoima, joka ei liikoja kainostele, vaan suorastaan raastaa Eudoran ihmisten ilmoille.
Kun lukija pääsee seuraamaan tämän eriskummallisen parivaljakon ystävystymistä, palaa tarina välillä takaumina Eudoran lapsuuteen ja nuoruuteen. Pala palalta alkaa selvitä, miksi Eudora on kasvattanut niin kovan kuoren. Vaikka elämään on kuulunut vastoinkäymisiä, eivätkä asiat ole menneet toivotusti ainakaan joillakin mittareilla mitattuna, voi totisesti sanoa, että kyllä Eudora on elänyt!
Annie Lyonsin Pommisuojan lukupiiri ihastutti minua vuosi sitten ja pääsin haastattelemaan kirjailijaa Helsingin kirjamessuilla. Silloin kuulin ensi kertaa tämän, Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos -romaanin teemasta ja arvasin, että pidän kirjasta. Osin liikutaan myös samassa aihepiirissä, sillä Eudoran tarinan varhaisimmat osat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan kuten Pommisuojan lukupiirikin.
Pidän ikäihmisistä kirjojen henkilöhahmoina, ja pidän kyllä lapsistakin. Lyons on taitava hahmojen luoja, hän osaa puhaltaa henkilöt eloon, ja luo niille karaktäärin, jossa riittää sävyjä. Kirja on sävyltään lempeä, ja vaikka kirja käsittelee myös kuolemaa ja niinkin rankkaa aihetta kuin avustettu itsemurha, pidin teeman käsittelystä. Jos aihe rankka onkin, Lyonsin käsittelyssä se ei tunnu siltä. Tämä romaani on siis turvallinen tapa pohtia teemaa.
Kuten muistelen Pommisuojan lukupiirinkin kohdalla miettineeni, tämäkään romaani ei lähde mitenkään räväkästi liikkeelle. Kirjalle ja Lyonsille kannattaa kuitenkin antaa aikaa hahmojen ja miljöön sisäänajoon: kun pohjatyö on tehty vankasti, palkitsee se sitäkin koukuttavampana loppuosana. Hahmot tuntuvat todellisilta, likimain vanhoilta tutuilta.
Romaanista tuli mieleeni vuosia sitten lukemani Jojo Moyesin Kerro minulle jotakin hyvää, joka käsitteli myös avustettua itsemurhaa ja herätti minussa tuolloin aika rankan reaktion. Lyonsin kirjaa lukiessa koin sen sijaan olevani turvassa.
Annie Lyons: Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos
(Eudora Honeysett is quite well, thank you 2020)
Aula & Co 2024
Suomentaja: Anna-Mari Raaska
Tämä odottelee lukupinossani. Hyvä tietää, että romaanille kannattaa ainakin alkuun antaa aikaa. Odotukset ovat korkealla, niin paljon tätä on kehuttu.
VastaaPoistaMinäkin olen tämän tallentanut mutten ainakaan vielä kuunnellut.
VastaaPoistaHassua kyllä mulle jäi erilaiset muistikuvat tuosta Moyesin kirjasta 🤔
Piti oikein katsoa mitä olin siitä kirjoittanut 9,5 v sitten ja hauskana olin pitänyt. Koskettava kirje oli ollut lopussa. Tuo oli toinen Moyesin kirja minulle ja senkin jälkeen olen lukenut/ kuunnellut kolme muuta, ettei ainakaan karkottanut.
Lyonsin Pommisuojakirjakin oli sekä viihdyttävä että ajattelemisen aihetta antava, eli Lyons tuntuu tykkäävän siitä, että laittaa lukijansa pohtimaan asioita ja kohtaloita, ja sitä omaakin elettyä elämää.
Tämä kirja on minulla pinossa, mutta eutanasia on niin raju aihe ja oma äiti vanhempi kuin Eudora, että olen arastellut tarttua kirjaan. Nyt luotan arvioosi ja tarttunen kirjaan kun nämä syksyn kovat kotimaiset on ensin luettu. Vaikka en enää Finlandia-raadissa olekaan, niin haluan olla kartalla jo ennen nykyisen raadin valintoja.
VastaaPoista