Annie Lyons: Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos

Eudora Honeysett on 85-vuotias ja hän on saanut elämästä kyllikseen. Ikäisekseen riuskassa kunnossa oleva rouva asuu yksin kissansa kanssa, eikä halua jäädä odottelemaan kunnon rapistumista ja vanhustenhuollon armoille joutumista. Kun Eudora ottaa yhteyttä sveitsiläiseen klinikkaan, hän kirjoittaa kalenteriin tavoitteen: vapaus.

Eudoran suunnitelma alkaa kuitenkin horjua, kun hän kuolemaa odotellessaan päättää elää. Siinä häntä auttaa naapuriin muuttanut kymmenvuotias Rose perheineen. Rose on luonnonvoima, joka ei liikoja kainostele, vaan suorastaan raastaa Eudoran ihmisten ilmoille. 

Kun lukija pääsee seuraamaan tämän eriskummallisen parivaljakon ystävystymistä, palaa tarina välillä takaumina Eudoran lapsuuteen ja nuoruuteen. Pala palalta alkaa selvitä, miksi Eudora on kasvattanut niin kovan kuoren. Vaikka elämään on kuulunut vastoinkäymisiä, eivätkä asiat ole menneet toivotusti ainakaan joillakin mittareilla mitattuna, voi totisesti sanoa, että kyllä Eudora on elänyt!

Annie Lyonsin Pommisuojan lukupiiri ihastutti minua vuosi sitten ja pääsin haastattelemaan kirjailijaa Helsingin kirjamessuilla. Silloin kuulin ensi kertaa tämän, Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos -romaanin teemasta ja arvasin, että pidän kirjasta. Osin liikutaan myös samassa aihepiirissä, sillä Eudoran tarinan varhaisimmat osat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan kuten Pommisuojan lukupiirikin.

Pidän ikäihmisistä kirjojen henkilöhahmoina, ja pidän kyllä lapsistakin. Lyons on taitava hahmojen luoja, hän osaa puhaltaa henkilöt eloon, ja luo niille karaktäärin, jossa riittää sävyjä. Kirja on sävyltään lempeä, ja vaikka kirja käsittelee myös kuolemaa ja niinkin rankkaa aihetta kuin avustettu itsemurha, pidin teeman käsittelystä. Jos aihe rankka onkin, Lyonsin käsittelyssä se ei tunnu siltä. Tämä romaani on siis turvallinen tapa pohtia teemaa.

Kuten muistelen Pommisuojan lukupiirinkin kohdalla miettineeni, tämäkään romaani ei lähde mitenkään räväkästi liikkeelle. Kirjalle ja Lyonsille kannattaa kuitenkin antaa aikaa hahmojen ja miljöön sisäänajoon: kun pohjatyö on tehty vankasti, palkitsee se sitäkin koukuttavampana loppuosana. Hahmot tuntuvat todellisilta, likimain vanhoilta tutuilta.

Romaanista tuli mieleeni vuosia sitten lukemani Jojo Moyesin Kerro minulle jotakin hyvää, joka käsitteli myös avustettua itsemurhaa ja herätti minussa tuolloin aika rankan reaktion. Lyonsin kirjaa lukiessa koin sen sijaan olevani turvassa. 

Annie Lyons: Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos
(Eudora Honeysett is quite well, thank you 2020)
Aula & Co 2024
Suomentaja: Anna-Mari Raaska