Leena Lehtolainen: Korkean paikan lumo

Leena Lehtolainen tunnetaan dekkareistaan, mutta laajaan tuotantoon mahtuu myös muunlaisia kirjoja. Tämänsyksyinen romaani Korkean paikan lumo edustaa tuota "muuta".  Lukiessa tuli väistämättä mieleen, että romaani saattaa olla kirjailijalle hyvinkin, jos ei nyt ihan henkilökohtainen, niin ainakin tärkeä. Ainakin kirjailija on punonut tarinaan paljon lapsuusmaisemiaan Outokummusta (kirjassa toki Arpikylästä) ja Kuopiosta. Lisäksi kirja kertoo tytön kasvamisesta naiseksi, aikuiseksi ja kypsään ikään varttumisesta, oman identiteetin ja taiteilijapolun etsimisestä.

Riikka on kotikylän lahjakkain laulaja, menestystä tulee jopa laulukilpailusta. Esiintyessään hän on omassa elementissään, mutta ikätoverien joukosta on hankalaa löytää omaa paikkaa ja tapaa olla joutumatta muiden silmätikuksi. Vaikka perhe on "normiperhe", jää Riikka liian usein vaille emotionaalista tukea. Onneksi on muutama ystävä, jotka kannattelevat silloinkin kun haaveet laulajan urasta saavat jäädä. Mutta ehkä avautuu jokin toinen polku, erilainen, kuin mitä lapsena haaveili, mutta oma polku kuitenkin?

Paitsi musiikkia ja taidetta, Riikka rakastaa myös korkeita paikkoja. Ollaanpa Puijolla tai Pariisissa, Riikka nauttii siitä, että saa nousta maan yläpuolelle, nähdä pitkälle. Tähän minun on helppo samaistua, kaikista erilaisista maisemista juuri korkeat mäet, vuoret ja huiput saavat minunkin sydämeni läpättämään aivan erityisellä tavalla.

Riikan tarina on elämänmakuinen. Kirja ei varsinaisesti tarjoa mitään hurjia juonenkäänteitä: vaikka Riikan elämään mahtuu seikkailuita ja vastoinkäymisiäkin, suurimmat liikahdukset tapahtuvat kuitenkin hänen mielessään, ja nekin varsin hitaasti kypsyen. Korkean paikan lumo onkin paitsi tarina taiteen tekemisestä myös kasvutarina. Se kuvaa myös pitkän parisuhteen vaiheita, epämääräistä tyytymättömyyden ja tyytymisen tunnetta, ylisukupolvista uskoa siihen, ettei suuri onni ole itselle tarkoitettua, tai ettei sitä kenties ole olemassakaan. 

Olen miettinyt näitä suvuttain periytyviä piilokertomuksia aina toisinaan. Kuinka paljon valintoihimme ja sitä kautta elämänkulkuumme vaikuttavat kokemuksemme lapsuudesta ja niihin puolestaan vanhempien kokemukset omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan? Kuinka onnekasta onkaan ollut saada varttua rakkauden ja arvostuksen keskellä! Ylisukupolvisuus ei ole ehkä kirjan pääteema, mutta mielestäni Lehtolainen kuvaa sitä hienosti ja hienovaraisesti.

On mukavaa, kun genrekirjailijat eivät jää tuotantonsa vangiksi, vaan kirjoittavat ja kokeilevat myös aika ajoin jotakin uutta. Korkean paikan lumo on haikean kaunis teos, jossa on elämänmakuista, arkista lumoa.

Leena Lehtolainen: Korkean paikan lumo
Tammi 2024
327s.