Hillary Yablon: Sylvian toinen näytös

 

Olen kovasti tykästynyt chick lit- ja feelgood-kirjoihin, joiden päähenkilö on jo kypsässä iässä. Tällaisia kirjoja julkaistaankin nykyään mukavan paljon, mutta kun asiaa alkaa ajatella, "kypsyys" on näissä kirjoissa yleensä jossakin neljän-viidenkympin korvilla. Sitä vanhempia romanttisia päähenkilöitä tulee vastaan harvemmin. Mieleen tulee heti tv-sarjoista Grace & Frankie, kirjoista esimerkiksi Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjassakin pariuduttiin, vaikka tyylilaji oli hieman eri.

Hillary Yablonin Sylvian toinen näytös -romaanissa päähenkilöt ovat reippaasti yli kuusi- ja seitsemänkymppisiä. Se tosin unohtuu varsin pian, sillä jo kirjan alussa Sylvia ja hänen paras ystävänsä Evie pudistavat jaloistaan Floridan eläkeläisyhteisön pölyt ja muuttavat Sinkkuelämää-hengessä New Yorkiin. Molemmilla, erityisesti Sylvialla on elämänmuutokseensa painavat syyt, ja kirjan aloituskohtaus on kyllä sellainen, että oksat pois. Mitään paljastamatta, jos olisin juonut samalla kahvia, olisin kyllä purskauttanut suuni tyhjäksi. Naurusta vai järkytyksestä, ehkä enempi ensimmäisestä. 

Sylvian haaveena on asua New Yorkissa ja työskennellä hääsuunnitelijana. Niin epätodennäköistä kun eläkeläisen onkin onnistua haaveensa toteuttamisessa, Sylvialla alkaa alkukankeuksien jälkeen mennä hyvin. Hän saa mahdollisuuden näyttää kyntensä, ja niin hän on totta vie päättänyt tehdä. Onpa vastassa sitten millainen hirviömorsian hyvänsä. Mutta entä jos morsiamen isä on tavattoman puoleensavetävä?

Parhaimmillaan Yablonin kerronta on silloin, kun hän kieputtelee henkilönsä mitä hauskempiin, oudoimpiin ja noloimpiin tilanteisiin. Pidin kovasti kirjan perussanomasta, siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan. Sydäntäni puristi, kun Sylvian tytär ei tätä meinannut ymmärtää. Sylvian mies, no, hänestä nyt ei kannata edes puhua. Mikä törppö. Itse asiassa suurin osa kirjan miehistä on jollakin tapaa avuttomia tapauksia.

Sylvian toisessa näytöksessä on paljon hyvää. Nykyisin puhutaan paljon, kuinka paljon iäkkäämillä henkilöillä olisi annettavaa työelämässä, jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Tarina alleviivaa sitä. Pidin henkilöiden välisestä sanailusta, pidin rakkaudesta, jolla Isoa Omenaa ja siellä asumista kuvataan. Olen minäkin Sinkkuelämäni katsonut ja siinä mielessä Sylvian unelmiin oli helppoa samaistua. Kirjan loppu oli myös aika yllättävä, siitä ehdottomasti plussaa.

Sen sijaan se, mistä en niinkään pitänyt, oli puuduttava muotimerkkien, vaatteiden värisävyjen ja ominaisuuksien luettelu. Ymmärrän, että ongelma on pitkälti minussa, sillä tämä kuuluu genren ominaispiirteisiin. Siitä huolimatta tuskatuin. Minua kun ei voisi vähempää kiinnostaa, kenen suunnittelema nahkahame Eviellä on päällään tai minkänäköiset alushousut Sylvialla on milloinkin jalassa. En voinut myöskään olla ärsyyntymättä henkilöiden mahtipontisesta varakkuudesta. Kaikille henkilöille luksusmerkkeihin pukeutuminen, hotellisviitit ja ylelliset, päiviä kestävät ja kaupungin merkkipaikoilla vietettävät hääjuhlallisuudet ovat tavanomaista arkea. Eikä sitä problematisoida sen enempää kuin toteamalla, että olipa kamalaa kun hetken aikaa piti majoittua airbnb-asunnossa ja jakaa vessa toisten ihmisten kanssa.

Moniin tällainen aikuisten satu varmasti vetoaa, mutta itse olen sen verran maalainen, että aloin haikeasti muistella kotimaisia feelgood-kirjoja, joissa suurinta luksusta on tuore pulla tai löylyt vastapestyssä saunassa!

Näistä nipotuksista huolimatta Sylvian toinen näytös on lajityypissään kerrassaan mainiota luettavaa. Henkilöhahmojen kemiat toimivat, ja vaikka tutuntuntuisia juonikuvioita nähdäänkin, ei tarina kuitenkaan ole sieltä ihan kliseisimmästä päästä. Jatkoakin ystävysten seikkailuille vaikuttaisi olevan tulossa, vieläpä sellaisessa miljöössä, että tuskinpa maltan jättää seuraavaa kirjaa lukematta.

Lue myös, mitä Kirsin Book Clubin Kirsi kirjoittaa!

Hillary Yablon: Sylvian toinen näytös (Sylvia's Second Act)
Otava 2024
368s.