Ulla-Maija Paavilainen: Elämänviiva

Joskus kirjat tupsahtavat elämään vähän yllättäenkin, niin kuin esimerkiksi muotisuunnittelija Jukka Rintalan elämäkerta Elämänviiva. 

Olin heinäkuussa käymässä Savonlinnassa, ja päätin pistäytyä aivan keskustan ytimessä sijaitsevassa Rintalan näyttely/liiketilassa. Jos teillä muuten on joskus mahdollisuus vierailla missä tahansa Rintalan liikkeessä, pop up -myymälässä, messuosastolla tms., kannattaa mahdollisuus ehdottomasti käyttää. Rintalan puoliso, visualisti Matti Vaskelainen nimittäin vastaa tilojen suunnittelusta, ja upeasti vastaakin. Niinpä katselin ympärilleni suu ihastuksesta raollaan niin intensiivisesti, etten ensin edes huomannut, että muotisuunnittelija itse käveli vierelleni.  

Sen sijaan huomasin kaiken komeuden keskellä pöydän, johon oli kauniisti aseteltu Elämänviiva-kirjoja - viimeiset jäljellä olevat kappaleet, kuten kohta kuulin. Samalla huomasin nimittäin myös asiakkaita lämpimästi palvelevan Rintalan ja pääsin vaihtamaan hänen kanssaan pari sanaa. Sekä tietysti pyytämään kirjaan omistuskirjoituksen.

Tämä on muuten aika hyvä kirja, kuului myyntipuhe. Uskoin. 

Elämäkerran on kirjoittanut Ulla-Maija Paavilainen, joka on kirjoittanut myös esimerkiksi Kirsti Paakkasen elämäkerran. Hän on siis niin sanotusti skenessä sisällä. Uskoisin, että samasta lähdemateriaalista on ollut hyötyä molempia teoksia tehdessä, niin tiiviisti Rintalan ja Paakkasen uratarinat kietoutuvat yhteen. Elämänviivaan elämäkerturi on käynyt läpi runsaasti lähdemateriaalia, kuten lehtiartikkeleita vuosien varrelta sekä haastatellut lähipiiriä ja työtovereita. 

Haastatteluissa Suomen tunnetuimmasta muotisuunnittelijasta piirtyy kuva, jossa toisaalta toistuvat tietyt samat asiat kaikkien kertomuksissa, toisaalta eri ihmiset näkevät Rintalan myös hieman eri tavoin. Tuleekin mieleen, että hän on jonkinlainen mysteeri, ratkaisematon arvoitus, kenties kaikille muille paitsi puolisolleen, ehkä jopa itselleenkin?

Kirjassa käsitellään yksityiselämän keskeisimpiä käänteitä, mutta pääpaino on ehdottomasti työssä. Ja kylläpä näin komeassa urassa riittääkin kerrottavaa. Opin lukiessa paljon uutta, sillä olen itse sitä sukupolvea, joka tottui lapsena ja nuorena näkemään linnun juhlien upeimmat daamit juuri Jukka Rintalan puvuissa. Tämä on kuitenkin vain yksi osa hänen uraansa. Suunnittelijana ja taiteilijana Rintala on hyvin monipuolinen, ja työteliäs! Ei juokse leipä miesten maatessa, tulee mieleeni kun luen Rintalan ja Vaskelaisen reissaamisesta ympäri Suomea tapahtumien ja näyttelyiden perässä. Mielestäni se on myös erinomainen opetus nuorelle suunnittelijasukupolvelle: Suomen mittakaavassa glamour on aika kaukana arjesta jopa maan johtavalla Haute Couture -suunnittelijalla.

Paavilainen vie tarinaa eteenpäin varsin kunnianhimoisesti ja kaunokirjallisesti, runsaasti kielikuvia viljellen, liki runolliseen tyyliin. Tämä tietysti hyvin kirjan päähenkilöön sopiikin. Taustalla tarina etenee löyhästi kronologisessa järjestyksessä, mutta kuitenkin pomppien välillä ajassa eteen-, välillä taaksepäin. Tähän liittyy oikeastaan ainoa huomautuksena kirjasta: välillä oli vaikea pysyä mukana, puhuuko kirjassa kirjoitushetken Jukka, vai hän vaikkapa 70-luvulla jossakin lehtihaastattelussa. Paitsi sekaannusta, ratkaisu aiheuttaa myös, ettei kirjasta oikein piirry kuvaa päähenkilönsä muutoksesta ja kasvusta elämän eri vaiheissa. Kirjailija tarkastelee kohdettaan ylöspäin, jalustalla seisovana patsaana tai ilmiönä, joka on pysynyt ja tulee aina pysymään samana Jukka Rintalana.

Oikeastaan ainoa kunnon särö tähän kiiltokuvaan tulee hänen nuoruuden liittonsa päättymisestä ja Helsinkiin muuttamisesta kerrottaessa.

Jos olisinkin kaivannut kerrontaan lisää selkeyttä, pidin hyvin inspiroivina Rintalan oman äänen ja ajatukset suunnittelemisesta, muodista, vaatteista, taiteesta… kun joku on niin vahvasti asiansa päällä kuin vain voi olla, on hänen ajatuksiinsa kiehtovaa tutustua. Sitä alkaa itsekin katsella maailmaa vähän erilaisesta perspektiivistä.

Kirjan kerrontaa täydentävät kuvaliitteet ja kuvia olisin kaivannut kirjaan vielä enemmänkin. Nyt lukeminen oli tuhottoman hidasta, kun melkein joka sivulla piti pysähtyä googlaamaan jotakin Rintalan suunnittelemaa asua tai teosta. Jotakin hänen työnsä tasosta tosin kertoo se, että osan 90-luvunkin puvuista muistin saman tien, ilman kuvasta lunttaamista. Työt ovat jättäneet jälkensä nuoren tytön mieleen. 

Elämänviivaa voi suositella kaikille vaatteista, muodista ja ylipäänsä kaikesta kauniista kiinnostuneille. Toivonpa myös, että tekstiilialan ja muotoilun opiskelijat lukisivat tämän kirjan. Paitsi inspiraatiota, kirjasta voisi tarttua mukaan myös monta konkreettista ja kokemuksen syvällä rintaäänellä lausuttua neuvoa. 

Savonlinna kesä 2024.

Ulla-Maija Paavilainen: Elämänviiva

Otava 2022

340s.