Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella

Selmalla on takanaan ankea vuosi: avioero ja työntäyttämä talvi. Kun kertyneet ylityöt on pakko pitää vapaina, hän tulee muutamaksi päiväksi enolaan Jylhäsalmelle. Päivät venyvät kuitenkin viikoiksi, niin mukavan rennosti elämä soljuu Jylhäsalmella eteenpäin. Tekemistä riittää, mutta mihinkään ei ole kiire. Uni ja ruoka maistuu, ja kalvenneet posket saavat väriä. 

Ajoittain Selma käy uimassa entisen leirintäalueen hiekkarannalla, ja tälle leirintäalueelle sijoittuu kirjan toinen aikataso 1970-luvun alussa. 17-vuotias Taina on saanut mieleisen kesätyöpaikan leirintäalueen kioskissa. Turistien vastaanottaminen ja palveleminen on kuin tuulahdus suuresta maailmasta, ja Taina viettää elämänsä kesää.

Kirsi Pehkonen on saavuttanut Jylhäsalmi-sarjallaan sellaisen aseman, ainakin minun mielessäni, että on oikeastaan melkein yksi ja sama, mistä hän kirjoittaa. Päätarinat ja -juonet ovat kyllä aina vetäviä, mutta vähintään yhtä tärkeä osuus on Jylhäsalmi ja sen asukkaat kokonaisuutena. Uusien henkilöiden lisäksi edellisistä osista tutut hahmot vilahtelevat menossa mukana tai ainakin kyläläisten puheissa. Paluu Jylhäsalmelle on aina yhtä mukavaa kuin kirjojen päähenkilöistäkin: kuin kotiinsa tulisi. Kirjan loputtua sitä sitten havahtuu ankeaan todellisuuteen: mitä, eivätkö Jylhäsalmi ja sen asukkaat olekaan todellisia?

Vaikea kuvitella tämän paremmin juhannusviikkoon sopivaa kirjavinkkiä kuin Hiekkalinnoja Jylhäsalmella. Kirjassa nimittäin juodaan juhannuskahveja, ja vietetään kukkeinta kesää muutenkin: muun muassa soutamalla kirkkovenettä ja järjestämällä retrocamping-tapahtuma entiselle leirintäalueelle. Romantiikkaa on ehkä hitusen vähemmän kuin monessa aikaisemmassa osassa, mutta itse en sitä enempää kaivannutkaan. Päin vastoin, Selman tarinassa oli aidon elämän maku. Kirjassa päästään seuraamaan myös edellisestä Talven taikaa Jylhäsalmella -kirjasta tutun Eerikan tuoreita, varsin vauhdikkaita elämänkäänteitä.

Romanttisempi tarinalinja oli 1970-luvulle sijoittuva rakkauden kesä. Tainalla on jo oma Reijo-poikaystävä, mutta miksi mielessä pyörii telttailemaan tullut pitkä, tumma ja komea nuori mies? Ennen kaikkea pidin tässä osuudessa värikkäästä ja elävästä ajankuvasta. Niin pienistä yksityiskohdista kioskin myyntituotteissa kuin suuremmista ajan hengen kuvauksista syntyy elävältä tuntuva pala lähihistoriaa. Tai no, voiko sanoa lähi, onhan 1970-luvun alusta jo kuitenkin 50 vuotta aikaa?

Kuten aiemmin kirjoitin, Jylhäsalmi-kirjan kannet sulkiessaan tuntee aina pienoista haikeutta siitä, että sinne jäävät Lossarin kahvila leivoksineen, Kutvosen kalat, Sampon bisnesideat ja kyläyhdistyksen tarmokkaat aktiivit, jotka järjestävät tapahtuman, jos toisenkin ihan käden käänteessä. 

Nyt pientä lievitystä kaipuuseen on saatavilla jo juhannuksena, kun e- ja äänikirjoina ilmestyy Matkalla Jylhäsalmelle, aikaan ennen Jylhäsalmi-sarjaa sijottuva lyhyt kertomus!

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella
Karisto 2024
324s.