Jenni Räinä: Suo muistaa
Jatketaan suo-teemalla! 20. Kirjakantti on parhaillaan käynnissä ja tänä vuonna teemana on Suo rauha. Kirjoitin Jenni Räinän Kulkijoista pari päivää sitten, jos et tuota postausta ole vielä lukenut, suosittelen tsekkaamaan sen täältä, sillä paljon samoista aiheista on kysymys.
Suo muistaa on viime vuonna ilmestynyt Räinän esikoisromaani. Se kuvaa syrjäisen, pohjoisen paikkakunnan elämää kahden kertojan kautta. Hellä saapuu haikein mielin tyhjentämään edesmenneen vaarinsa autioksi jäänyttä taloa. Tyhjä talo symboloi koko paikkakuntaa, Hellällä on sieltä paljon lapsuusmuistoja, mutta mikään ei tunnu enää olevan entisensä. Maaseutu on tyhjentynyt. Ironista, surullista on se, että sitä mukaa kun ihmiset ovat kadonneet, ihmisten jäljet luonnossa ovat lisääntyneet.
Toisella kertojalla, Juholla, on toisenlainen näkemys. Hän on ostanut vanhan kansakoulun ja hänellä on missio. Perustamansa ekoyhteisön kanssa hän alkaa ennallistamaan soita. Yhteyttä Koskelan Jussiin ei tarvitse syvältä tonkia. Juholla on raavaat käsivarret, kova palo ja suomenhevonen. Tahto on kova, mutta käytännön osaamisen kanssa onkin sitten vähän niin ja näin. Erityisen raadollisesti se tulee esille Virva-hevosen kohtalossa.
Räinä ottaa kantaa ajankohtaiseen suokeskusteluun näyttämällä, etteivät asiat ole aivan yksiviivaisia. Onko monimutkaisiin ongelmiin olemassa yksinkertaisia vastauksia? Mihin asti riittää hyvä tahto, mikä on tarpeeksi, mikä on liikaa? Aika mennyt ei palaa, mutta onko jotakin vielä jäljellä ja pelastettavissa? Räinä ei saarnaa, ei asetu kenenkään puolelle, eikä oikeastaan edes alleviivaa vaan herättää lukijassa halun jäädä pohtimaan esiinnousseita kysymyksiä.
Kieleltään Botnia-palkintoehdokkaaksikin yltänyt kirja on kaunis, aivan yhtä kaunis kuin sen upea ulkoasu, jonka on suunnitellut Jenni Noponen. Räinä kuvaa suoluontoa, hiljaisen maalaiskylän surumielistä tenhoa, vanhan kansakoulurakennuksen henkiin herättämistä ja henkilöhahmojen mielenliikkeitä hienovireisesti ja kauniisti.
Hieno teos!
Mikä ilo onkaan päästä haastattelemaan Räinää, Muamon kirjoittanutta Karoliina Niskasta sekä Suomaan kirjailijaa Maria Turtschaninoffia lauantaina. Suorastaan pökerryttävän kova kirjakolmikko!
Jenni Räinä: Suo muistaa
Gummerus 2022
261s.
Tämä oli ajatuksia herättävä kirja. Suon ”muisti” on pitkä. Suon elämä ihmiselämään verrattuna ikuinen. Silti ihmisiässäkin suhtautuminen suohon on ennättänyt muuttua, kun tieto suon merkityksestä elämälle tällä pallolla on lisääntynyt. Suonraivaajasukupolvet ja suonennallistajasukupolvet - se on meidän aikaamme. Suon ajassa silmänräpäys.
VastaaPoistaTotta, ihmisen ymmärrys suosta on hyvin lyhyt. Valtaosan vuosisadoista suot ovat olleet olemassa ilman ihmiskäden vaikutusta. Ja ymmärryksemme on edelleenkin vajaa, Räinä kuvaa tätä mielestäni oivallisesti siinä, ettei ennallistaminenkaan ole ongelmaton tai yksiselitteisesti hyvä tapa ratkaista ongelmia.
PoistaVaikuttaa tosiaan ajankohtaiselta teokselta, mutta vaihteeksi muusta kuin kaupunkilaisnäkökulmasta. Luonnolle ja siten soille pitäisi osata antaa arvoa – mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ellei jo ole liian myöhäistä. Kaunokirjallinen teos aiheesta kiinnostaa kovasti, joten nimi muistiin.
VastaaPoistaMinä pidin tästä todella paljon, top kympissä viime vuonna lukemistani kirjoista! Minusta tässä nykypäivä ja mennyt kohtaa oivaltavasti. Virva kohtalo oli tosiaan raisu ja odottamaton. Minua tässä kiinnosti eniten nykypäivän luonnonsuojelu ja ekoyhteisön idealismi, erilaiset näkökulmat ja niiden yhteen sovittaminen.
VastaaPoistaTulen tänne toistamaan, miten harmittaa, kun en päässyt Kirjakanttiin. Onpa siinä ollut lauantaina upea kirjailijakolmikko haastattelijoineen koolla!
VastaaPoistaSuo muistaa jäi minulle hieman odotettua laimeammaksi kokemukseksi. Luulen, että se olisi toiminut painettuna kirjana minulle äänikirjaa paremmin. Pitäisi varmaan kokeilla joskus uudelleen perinteisemmällä formaatilla.