Satu Rämö: Rósa & Björk



 

Satu Rämön huippusuositusta dekkarisarjasta on ilmestynyt vastikään jo kolmaskin osa, mutta itse kuljen hitusen jäljessä - marraskuussa kuuntelin Rósa & Björkin. Hidasteluun oli syynsä: kirjan ilmestyttyä silmiini osui monta sitä käsittelevää tekstiä, osa spoilaavaakin, joten ajattelin antaa kuukausien kulua ennen kirjan lukemista.

Ratkaisu olikin hyvä, sillä en tosiaan muistanut juuri mitään ennakkoon lukemastani ja pääsin nautiskelemaan Rämön sujuvasta kerronnasta, ja niin, sumutuksesta puhtaalta pöydältä. Sillä sumutukseksi sitä kai on kutsuttava, kun kirjan kertoja paljastuu kerrassaan epäluotettavaksi. Tai sitten on vain niin, että salaisuuksien verhot avautuvat lukijalle hitaasti.

Kuten nimestäkin voi päätellä, tässä romaanissa jatketaan Hildurin sisarusten kohtalon käsittelyä. Työn puolesta Hildurilla ja Jakobilla taas on selvittelyssä kunnallispoliitikon ja kylän merkkimiehen murha - joku ampuu himohiihtäjän ladun varteen. Hildurilla on epämääräinen aavistus, että tapaus voisi liittyä jotenkin samoihin aikoihin tapahtuneeseen lento-onnettomuuteen.

Kirja tutkiskelee oikeudenmukaisuutta. Tiedämme kyllä, että aina oikeus ei jakaudu tasaisesti, mutta onko kosto oikea ratkaisu? Mikä määrä kärsimystä on yhteismitallinen toisen kärsimysten kanssa? Mitä olemme valmiita tekemään rakkaittemme tähden ja puolesta - kostaaksemme heidän puolestaan tai pelastaaksemme heidät?

Teemat ovat isoja, tosin eivät dekkarikirjallisuudessa mitenkään tavattoman erikoisia, mutta Rämöllä on taito pukea pohdittavat kysymykset erittäin viihdyttävään muotoon. Islantilainen miljöö tuntui sopivan hyvin suomalaiseen marraskuuhun ja talven alkuun (oli tosin aika kuumottavaa seurata tulivuoren aktivoitumista Islannissa samaan aikaan). 

En oikein tarkkaan osaa määritellä miksi, mutta tykkäsin tästä toisinkoisesta ensimmäistä osaa enemmän. Yllätyksellisyys on tietysti aina plussaa, kirjan maailma oli jo tuttu, työpari Hildurin ja Jakobin suhde vakiintunut ja keskinäinen kemia toimii. Lukijana on helppo olla heidän puolellaan ja nauttia ystävyyden synnyn seuraamisesta. Jakobin yksityiselämän huolet jäävät tässä osassa hieman ensimmäistä pienempään rooliin, mutta epäilemättä seuraavaksi huomio kiinnittyy niihin, onhan kolmannen osan nimi Jakob. Epäilemättä lisävalotusta Hildurinkin elämänkäänteisiin saadaan.

Kysymys kuuluukin, maltanko odottaa vähän vai ryntäänkö suoraan seuraavan osan kimppuun?


Satu Rämö: Rósa & Björk
WSOY 2023
Kesto 10h 55min
Lukija Sanna Majuri

Kommentit

  1. Olen tästä kuullut/lukenut jonkin verran ja uteliaisuus on herännyt eikä vähiten miljöön puolesta. Harmittaa, kun Suomessa aika on aina niin rajallinen, ettei ehdi kovin paljon lukea siinä ajassa. Kenties ensi kerralla täytyy ostaa useampi kirja kotiin viemisiksi. Toisaalta matkustaessa saa sitten tarkkailla painorajoja eli pulma sekin. E-kirjojen lukeminen ei minulta suju, vaikka lukulaite (Kindle) kyllä olisi. Minulta katoaa lukuilo yrittäessäni lukea laitteelta, joten ei vain toimi minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kuuntelet äänikirjoja, niin nämä kirjat on kyllä erittäin hyvin toteutettu. Sanna Majuri lukee erinomaisesti.

      Poista

Lähetä kommentti