Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi?

 

Kun sekä kirjailijan että kirjan nimessä mainitun kadonneen henkilön nimi on Antti Järvi, vaikuttaa tämä teos ensivilkaisulla melkoiselta mysteeriromaanilta. Romaanista ei kuitenkaan ole kyse, vaan toimittaja Antti Järven kirjoittamasta tietokirjasta, jossa hän pyrkii selvittämään, mitä hänen isoisoisälleen, Antti Järvelle, tapahtui toisen maailmansodan aikana.

Tämä aiempi Antti Järvi nimittäin jäi kotiseudulleen Jaakkimaan välirauhan solmimisen jälkeen kevättalvella 1940. Vielä välirauhan aikana hänestä saatiin elonmerkkejä, mutta sitten kirjeet lakkasivat. Mitä tapahtui? Miksi Antti Järvi ei tullut perheensä luokse Suomeen, uuden rajan taakse? Miksi hän ylipäänsä jäi Neuvosto-Karjalaan: oliko se vahinko vai tarkoituksellista, ja jos jälkimmäistä, olivatko syyt enemmän henkilökohtaiset vai poliittiset?

Tällaisia kysymyksiä pohtii kirjailija ja näitä ovat pohtineet myös hänen sukulaisensa. Isoisoisän ratkaisu on ollut suvussa tabu, ja vanhempi sukupolvi on raottanut nuoremmille salaisuuksien verhoja vain vähän. Erilaisia tarinaversioita ja valistuneita arvauksia liikkuu suvun keskuudessa. Niinpä Järvi aloittaa selvitystyön ja tulee siinä samalla kartoittaneeksi myös aika lailla kokonaan historian pimentoon jääneen ihmisryhmän kohtaloita.

Virallisen totuuden mukaan rajan taa jäi vain vähän suomalaisia, ja vapaaehtoisesti vain kourallinen. Suuresta ihmismäärästä ei toki olekaan kyse, mutta heidän kohtalonsa käytännössä vaiettiin kuoliaaksi. Kun virallinen eetos painotti jokaisen merkityksellisiä uhrauksia isänmaalle, olipa kyse läheisen tai omasta hengestä, tai kodin jättämisestä, ei toisenlaiseen ratkaisuun päätyneistä läheisistä puhuttu muuten kuin yksityisissä keskusteluissa.

Kuuntelin tämän äänikirjan suorastaan ahmimalla. Ilkka Villi on kovaa vauhtia nousemassa suosikkilukijakseni. Ennen kaikkea pidin kuitenkin kirjan kirjoitustyylistä ja siitä, miten Antti Järven tarina aukeaa lukijalle/kuuntelijalle samaan tahtiin kuin kirjailijalle itselleenkin. Tällaisia omakohtaisuuteen perustuvia, historiaa valottavia "kevyttutkimuksia" ilmestyy nyt kohtuullisen paljon. Pidän lajityypistä paljon. Mikrohistoria laajentuu makroksi inhimillisesti ja kouriintuntuvasti. Minne katosi Antti Järvi? on siis sukulaisteos esimerkiksi Silja Koiviston Sataman kapakan Hildalle, jonka äänestin alkuvuonna viime vuoden parhaaksi tietokirjaksi Blogistanian Tieto -äänestyksessä. 

En osaa vielä tässä vaiheessa syksyä sanoa, päätyykö tämäkin kirja tämän vuoden top3-listalle, mutta voisi ihan hyvin päätyä. Vahva suositus vaietusta historiasta kiinnostuneille!

Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi?
Gummerus 2023
Äänikirjan kesto 9h 39min
Lukija Ilkka Villi

Kommentit

  1. Jännä, että tämä aihe on jäänyt edelleen pimentoon, vaikka sota-aikaa on tutkittu yleensä ottaen paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Voisi kuvitella, että sota-aika on jo niin tarkkaan perattu, ettei katveita enää ole. Mutta ei minullekaan ole tullut vastaan paljon kirjallisuutta tästä aiheesta.

      Poista

Lähetä kommentti