Tunnetko enneatyyppisi? (Liz Carver & Josh Green)


En. 

En, tämän kirjan lukemisen jälkeenkään.

Yleisesti ottaen pidän kaikista persoonallisuustesteistä. Minulle on tehty niitä työpaikoissa ja olen jonkin verran harrastanut myös vapaa-ajalla. Usein vastauksista on selvinnyt paljon tuttua ja tunnistettavaa, testistä toiseen samana pysyvääkin, mutta olen myös huomannut, että yleisellä fiiliksellä ja elämäntilanteella on vaikutuksensa testituloksiin, kukapa meistä olisi päivästä toiseen aivan samanlainen.

Liz Carverin ja Josh Greenin teos Tunnetko enneatyyppisi? Enneagrammin avulla parempaan itsetuntemukseen ei tarjoile testiä, jonka mukaan persoonallisuustyypin voisi selvittää. Kirjassa on sitä vastoin sanallisesti kuvattu ja avattu 9 eri enneatyyppiä, jotta lukija voi näiden luonnehdintojen perusteella selvittää, mikä tai mitkä tyypeistä sopivat parhaiten omaan kokemukseen.

Jokaisessa kappaleessa on esitelty persoonallisuustyyppi saman kaavan mukaan: ensin perusluonnehdinta ja vaikuttimet, sitten persoonallisuuden varjopuoli ja linkitykset muihin persoonallisuustyyppeihin. Syventävässä oppimäärässä käsitellään persoonallisuustyypin avainsanat, muunnelmat, valheiden kerrokset ja kuinka rakastaa kyseiseen persoonallisuustyyppiin kuuluvaa. Lopuksi koittaa tilinteon hetki.

Persoonallisuustyypit on esitelty kansantajuisesti ja havainnollisten esimerkkien kautta. Kirja on nopealukuinen, mikä on mielestäni hyvä asia, sillä näin eri persoonallisuustyyppien vertailu on helppoa. Jos jokin enneatyyppi kolahtaa, siitä on kyllä helppo löytää syventävää tietoa netistä tai muusta kirjallisuudesta. 

Ongelmaksi kirjaa lukiessa osoittautui, että tunnistin itseni enemmän tai vähemmän jokaisesta kohdasta. No, en ihan jokaisesta, mutta useimmista. Kirjan luettuani en toisin sanottuna ollut tullut hullua hurskaammaksi siitä, mikä persoonallisuustyyppini mahtaisi olla. Alun perin pidin hyvänä, että Carver ja Green eivät ole lähteneet helposti pintapuolisiksi jäävien testien tielle. Mutta niin vain löysin itseni googlailemasta erilaisia enneagrammitestejä. Täytyyhän asia selvittää! Haluan tietää, kenen joukoissa seison!

Tiedättekö mitä? Tekemieni testien perusteella en kuulu mihinkään persoonallisuustyyppiin. Eräänkin mukaan minussa oli säälittävät 20% kahta eri persoonallisuustyyppiä, useampaa 15% tai 10%  ja osaa ei ollenkaan.

Mikä antikliimaksi.

Mitä tästä kaikesta sitten voi päätellä? Onko persoonallisuuteni täysin pirstaloitunut? Olenko täysin hukassa? Vai voiko olla niin, että tämäntyyppiset persoonallisuusjaottelut ovat kuitenkin keinotekoisia, tai vaatisivat ainakin huomattavasti syvällisempää ja ammattitaitoisempaa tarkastelua kuin mitä netin pintapuolinen testi, tai populaaritietokirja pystyvät tarjoamaan? Ja kun asiaa oikeastaan ajattelee, mitä enneagrammityyppi loppujen lopuksi edes kertoisi minulle? Lähes neljäänkymmeneen ikävuoteen mennessä mielessä alkaa kuitenkin olla jo aika selvänä tieto siitä, minkälaisista asioista pidän ja en pidä, mitkä ovat vahvuuksiani ja mitkä heikkouksiani. Mihin tarvitsen vielä enneagrammia?

En kuitenkaan lähde täysin lyttäämään sen paremmin tätä kirjaa kuin persoonallisuustestejä laajemminkaan. Tunnetko enneatyyppisi? -kirjankin parissa on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan omaa sisäistä maailmaansa ja sen heijastuksia käyttäytymiseen. Itse esimerkiksi viivähdin muutamankin tovin miettien huijarisyndroomaa, tuota sitkeää veijaria, jonka olemassaolon aika usein unohdan, mutta sitten kuitenkin saan tuon tuostakin itseni kiinni sen hellimisestä alitajunnassa. Tämäntyyppinen kirjallisuus voi siis tuottaa oivalluksia, isompia tai pienempiä. Ylipäänsä pidän hyvänä ajatuksena sitä, että kukin meistä aina toisinaan pysähtyy pohtimaan itseään. Mutta liian pitkäksi aikaa niihin mietteisiin ei kannata jäädä märehtimään, puhumattakaan siitä, että antaisi oletetun persoonallisuustyypin vangita omat ajatukset ja käytösmallit tietynlaisiksi.

Itse jäin itselleni siis mysteeriksi, mutta kiinnostaisi kuulla muiden ajatuksia: tunnetko sinä enneatyyppisi tai pidätkö persoonallisuustyyppien luokittelua ylipäänsä tarpeellisina tai uskottavana?


Liz Carver & Josh Green: Tunnetko enneatyyppisi? Enneagrammin avulla parempaan itsetuntemukseen.
S&S 2020
Suomentanut Sini Linteri



Kommentit

  1. Tällaiset ovat kiinnostavia! Vaikkei niin uskoisikaan erilaisiin luokitteluihin tai testeihin, on mielenkiintoista lukea persoonallisuuden piirteistä ja pohtia, minkälainen sitä oikein onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Omaa ajattelutapaansa ja personnallisuuttaa on aika ajoin hyvä pysähtyä pohtimaan!

      Poista

Lähetä kommentti