Kansallisteatteri: Nuoret idealistit
Kuva: Kansallisteatteri |
Nuoria idealisteja katsoessa katsoja pääsee seuraamaan paitsi näytelmää myös lavastuksen ja tarinan rakentumista muisto muistolta, kukka kukkaselta.
Totta puhuen, ensimmäiset 20 minuuttia esityksen alusta olin melko varma, että teatteriin tuleminen oli paha erhe. Ennen kaikkea tunne johtui vähän ennen esityksen alkua iskeneestä fasettilukosta rintarangassa. Olo oli tukala ja ehdin harmitella, etten ollut varannut lippuja vaikkapa viihdemusikaaliin, jossa olisin voinut heittää aivot narikkaan, verrytellä selkääni musiikin tahdissa ja nauraa pahan olon pois. Sen sijaan istuin Nuorten idealistien katsomossa, jossa yleisö seurasi hipihiljaa ja herpaantumatta lavan tapahtumia. Rikkumaton keskittyminen johtui tekstistä, jota oli paljon ja joka haastoi kuuntelijansa. Näyttelijät astuivat ikään kuin valokeilaan vuorotellen ja esittävät monologinsa.
Muistoista rakentuva tarina on fragmentaarinen ja rakentuu pala palalta. Aluksi kokonaisuutta on vaikea, liki mahdoton hahmottaa, henkilöt puhuvat toistensa ohi, eivätkä tekstit tunnu liittyvän toisiinsa. Mutta samaan tahtiin lavasteiden kanssa myös tarinan kokonaisuus rakentuu katsojien silmien edessä valmiiksi.
Kuva: Kansallisteatteri |
Ensimmäisen näytöksen lopussa huomasin, että ilma kulki taas keuhkoissa vapaasti. Jos olette joskus miettineet, onko täpötäydessä katsomossa mahdollista saada lukko aukeamaan palleahengityksellä ja varovaisella olkapäiden pyörittelyllä, niin kyllä näköjään on! Palleahengityksen lisäksi vähintään yhtä suuri ansio on kuitenkin nerokkaalla käsikirjoituksella, joka ei jättänyt yhtään tilaa omien kolotusten miettimiselle. Ah, tätä kulttuurin luksusta!
Nuoret idealistit on Michael Baranin tuore näytelmä ja monet ovat ihastuneet hänen kädenjälkeensä jo Hitler ja blondi -näytelmän myötä. Esitys huokuu Berliiniä, niin esityksen nykyhetkessä kuin 1970-luvun DDR:ssä. Teatterinjohtaja J:n (Jukka-Pekka Palo) ura on katkennut kotimaiseen #metoo-skandaaliin, jolle alkusysäyksen on antanut nuori näyttelijä Emmi (Aksa Korttila) sekä J:n toimittajana työskentelevä ex-vaimo Petra (Pirjo Määttä). J on paennut mediakohua Berliiniin ja sattumoisin Berliinin elokuvafestivaaleilla esiintyy myös Emmi, joka kohtaa Berliinin yössä kaupungissa asuvan Joelin (Verneri Lilja). Nelikko kohtaa, Emmi ja Joel päättävät lähteä J:n luokse puhdistamaan ilmaa ja samaan aikaan Petra on saapunut tarkistamaan, miten ex-mies jakselee.
Esitys kertoo ajasta, aikakausista ja aatteista. Kullakin sukupolvella on omansa tarinansa. 2010-luvulla oli #metoo, 1970-luvulla toisenlaiset aatteet, monet nuoret tunsivat seisovansa tukevasti historian oikealla puolella myös 1930- ja 40-luvulla. Natsien ja kommunistien vertaaminen metoohon tuntuu aika rajulta, mutta esityksen keskiössä ei ole aatteiden arvottaminen vaan se, miten se voi vaikuttaa ihmisiin, jotka tempautuvat mukaan. Ylevät, elämää ja ihmissuhteita suuremmat aatteet ja usko siihen, että maailmasta ollaan tekemässä parempaa on kova, mutta usein käytännön tekojen takana saattaa kuitenkin olla pikkusieluiset motiivit, kuten vaikkapa kosto. Aate myös polttaa ihmisiä, vallankumous syö lapsiaan. Joskus nämä asiat näkyvät selvemmin pienen välimatkan päästä.
Kuva: Kansallisteatteri |
Nuoret idealistit sopii katsojalle, joka ei säikähdä haastetta. Niitä eivät ole kavahtaneet myöskään näyttelijät, sen verran hurjat määrät tekstiä päähän on ajettu. Siitä huolimatta kerronta etenee soljuvasti ja sanojen runsautta tasapainottaa näyttämön vähäeleiset ja rauhalliset liikehdinnät. Esityksen alun rujo lavarakennelma muuntautuukin esityksen aikana todella vaikuttavasti. Harpistin ja alttoviulistin kaunis, Juhani Nuorvalan musiikki luo tunnelmaa esityksen alusta loppuun. Lopun illalliskohtaukseen tekisi mieli liittyä mukaan, sillä siitähän esitys muotoutuu: esiintyjien ja katsojien yhteisestä kokemuksesta.
Kansallisteatteri: Nuoret idealistit
Ohjaus: Michael Baran
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Kati Lukka, Tarja Simone
Musiikki ja äänisuunnittelu: Juhani Nuorvala
Valo- ja videosuunnittelu: Eero Auvinen
Naamioinnin suunnittelu: Anna Pelkonen
Äänisuunnittelu: Grégory Maisse
Kommentit
Lähetä kommentti