Suvi Vaarla: Kadonnut aika

Suvi Vaarla on minulle näköjään tammikuu-kirjailija, sillä luin hänen esikoisteoksensa Westendin tammikuussa 2020 (lukemaan pääset täältä). Siinä missä Westend oli ennen kaikkea 80-luvun nousukauden ja 90-luvun Lama-Suomen lähihistoriaa, paneutuu kirjailija toisessa romaanissaan Kadonnut aika nykypäivän ilmiöihin.

Romaanin nimi Kadonnut aika on mielestäni aivan loistava. Se viittaa toisaalta ajan häilyväiseen luonteeseen, jonnekin se aina tuntuu katoavan, ikään kuin lipuvan sormien välistä, mutta toisaalta ja ennen kaikkea myös nykyteknologian meiltä riistämään aikaan.

Tai näin Vaarla digitalisaation vaikutuksia ainakin kuvaa.

Tarinaa kerrotaan neljän näkökulmakertojan kautta. Ensimmäisenä on tietoturva-asiantuntija Otto, joka on hyvin huolissaan poikansa ruutuajasta, mutta sokea sille, että katoaa itse verkkomaailman syövereihin jatkuvasti. Tämä on osaltaan johtanut myös eroon Iriksestä, joka on kirjan toinen kertoja ja etsii eron jälkeen omaa tapaansa elää elämää. Kolmantena hahmona tarinaansa kertoo Iriksen sisko Alexandra, joka lähtee Yhdysvaltoihin au pairiksi. Piilaakson menestyjät ovat luoneet omaisuutensa digimaailmasta, mutta omia lapsiaan he haluavat siltä suojella viimeiseen saakka. Neljäntenä ääneen pääsee Oton ystävä Lasse, joka on tehnyt väitöskirjaansa jo 15 vuotta ja kadottanut sen punaisen langan. Työpaikalla hän lähinnä prokrastinoi, mutta varsinainen intohimo on löytynyt juoksemisesta. Ja kuinka koukuttava onkaan juoksemisen tuottaman endorfiinin ja urheiluteknologian tuottaman tarkan juoksudatan tarkkailu!

Vaarla kenties kärjistää, mutta vain vähän. Kirjaa lukiessani herkistyin alan uutisille: pelkästään tällä viikolla silmiini on sattunut useampiakin uutisia, joissa pohditaan sitä, miksi keskittymiskykymme tuntuu muuttuneen olemattomaksi. Olen myös käynyt keskusteluja aiheesta. Monet tuntuvat yhdistävän kokemansa keskittymiskyvyttömyyden eri laitteiden tuottamaan informaatiovirtaan. Ironista kyllä, juuri somen kautta on levinnyt myös muoti-ilmiö: erityisesti nuoret naiset hakeutuvat tarkkaavaisuushäiriö-testeihin somen innoittamina. Huom! en millään muotoa halua väheksyä kenenkään kokemuksia omasta tarkkaavaisuudestaan, ominaisuudestaan tai mistään muustakaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyvästä asiasta! Varmasti monet eriasteisista tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivät ovat aidosti saaneet apua ja ainakin helpotusta epämääräisiin oireisiin jo pelkästään asian tiedostamisesta tai diagnoosista. Siitä huolimatta en voi olla tämän kirjan luettuani miettimättä sitä, olisiko ennen testeihin hakeutumista aiheellista pitää ensin kunnollinen some- ja ruutupaasto, ja tunnustella, onko sillä mitään vaikutusta olotilaan.

En ole yhtään hyvä henkilö ensimmäisiä heittelemään kiviä. Ruutuaikaa tulee jo opiskelun (aiemmin työn) puolesta, ja usein vapaa-aikanakin puhelin on kädessä tiukasti. Kirjasomettaminen erilaisine sovelluksineen lisää huomattavasti digitoimintaa, mutta luojan kiitos se pitää elämässä myös kirjojen lukemisen! Sanoisin, että yksi parhaista tavoista ylläpitää ja kehittää keskittymiskykyä onkin kirjan lukeminen. Lukekaa ihmiset kirjoja.

Huomaan ajautuneeni itse kirjan esittelystä ja arvioimisesta melkoisen kauas. Mutta pohdiskeluni varmentaa sitä, että Suvi Vaarla on ajan hermolla. Romaanin summaava kysymys, joka on painettu myös kirjan takakanteen on ajassamme täysin validi:

Mitä tämä aika tekee meille?

Siitä pääsemmekin kirjan nimen kolmanteen merkitykseen: mitä tästä ajasta jää jäljelle tuleville sukupolville?

Suvi Vaarla: Kadonnut aika
WSOY 2022
267s.