Vilja-Tuulia Huotarinen: Drive-in

Vuoden ensimmäisen kirjan aika! Aloitin vuoden kuuntelemalla äänikirjana Vilja-Tuulia Huotarisen Drive-inin. Etukäteen kirjassa viehätti erityisesti kaksi seikkaa. Ensiksikin elokuvat. Tiesin, että kirjassa haaveillaan drive-in-teatterista Islannissa. En ole koskaan päässyt drive-in-teatteriin, mutta todellakin haluaisin. Toinen viehättävä seikka oli Islannin eksotiikka. Tuulisen ja pohjoisen saaren tulen ja jään mystinen liitto kiehtoo. Islannissakaan en ole vielä koskaan päässyt käymään.

Tartuin kirjaan siis ennen kaikkea eksotiikan nälkäisenä, joten tuli melkoisena yllätyksenä, kuinka paljon tuttua ja samaistuttavaa romaani tarjosi. Lapsuuteni itäsuomalaisella maatilalla kuulostaa kovin paljon samalta kuin kirjan päähenkilöllä Ellalla. Isäni ei tosin ole ollut ennustaja, vaikka monet ovat kyllä hänen puoleensa huolissaan kääntyneet. Sen sijaan hyvinkin tuttua on kivien keruu pellolta. Ja kyllä, minä olin se koululainen, joka tuli kotiin kaikki taskut täynnä tienpenkoilta keräämiäni kauniita kiviä. Asettelin kivet näyttelyksi pitkälle tuvanpöydälle, mutta jotenkin kummallisesti ne siitä aina muutaman päivän kuluessa hävisivät (äitini heitti kivet pellolle). En kantanut kaunaa pitkään, sillä aina löytyi uusia kauniita kiviä. Lainasin myös kirjastoautosta kivikirjoja, joiden kuvien perusteella yritin löytää soran seasta todellisia harvinaisuuksia.

Niin, kivet. Ne kulkevat Drive-inissä mukana läpi tarinan. Toisin kuin minusta, Ellasta tuli geologi. Ja mikä olisi parempi paikka tutkia maaperää kuin Islanti, jossa tulivuoret sylkevät jatkuvasti uutta maaperää tutkittavaksi.

Lapseni yksi viimeaikaisista lempivitseistä on ollut kysyä, miksi ihmisillä on tapana ihastua Islantiin ja muuttaa sinne asumaan pysyvästi. No tietenkin siksi, että se on "tulen" ja "jään" maa!

Tämäkin tuli mieleeni kirjaa kuunnellessa, sillä niin Ellallekin on käynyt. Hän tuli maahan kivien ja rakkauden perässä. Rakkaus kuihtui ja katosi, mutta Ella ja kivet pysyivät ja jäivät. Nyt Ella on elämänsä risteyskohdassa: parisuhde on kariutunut ja isä on kuollut. Perinnönjako vaatisi Ellankin panosta, mutta hän ei ole siitä kiinnostunut. Hän ei ole aineellisesta hyvästä kiinnostunut. Vai onko niinkään? Onko vain niin, että Ella on jähmettynyt paikoilleen, ei ole valmis astumaan uuteen elämänvaiheeseen. Tai kenties niin, että vaikka maankuori näyttää ulkoapäin tarkasteltuna olevan liikkumattomana paikallaan, sen sisällä tapahtuu kuitenkin huomaamatta koko ajan liikettä. Kaiken tämän keskellä on siskontyttären vähän järjetönkin unelma suomalaisia elokuvia esittävästä drive-in-teatterista Islannissa.

Mutta mitäpä me olisimme ilman unelmia - pelkkä kuori?

Vilja-Tuulia Huotarinen kuuluu niihin harvinaisiin kirjailijoihin, jotka osaavat sanoa vähällä paljon. Selkeä, eleetönkin kieli sisältää tasoja, ja niiden väliin jää lukijalle tai kuulijalle tilaa hengittää, kuvitella ja mietiskellä omiaan. Antaa sanojen vaikuttaa sisimpään omassa tahdissaan. 

Äänikirjan luki Hannamaija Nikander erinomaisesti ja mielestäni teksti on sellaista, että se sopii hyvin sekä luettavaksi että kuunneltavaksi. Kaiken kaikkiaan Drive-in on miellyttävä, lempeä kokemus. Sanojen voima voi liikuttaa mielensisäisiä mannerlaattoja, hitaasti, mutta varmasti.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Drive-in
Siltala 2022
Äänikirjan kesto 4h 39min
Lukija Hannamaija Nikander