JS Meresmaa: Kerberos

Hankin JS Meresmaan säeromaanitrilogian kolmannen osan, Kerberoksen marraskuussa Kuopion Kirjakantista, jossa kirjailija oli esiintymässä parissakin eri ohjelmaosiossa. Siellä hän myöskin paljasti, ettei aina oikein ymmärrä savolaisia. Viäntäminen ja sanan lottuuttaminen asettaa haasteensa jo itsessään, mutta sen lisäksi savolaisilla on tapana laskea leikkiä vakavalla naamalla ja toisaalta verhota kipeimmät asiat kujeilevaan leikinlaskuun. 

Onhan se kieltämättä varmasti sekavaa, ymmärrän!

Tämä mielessäni ja koska olen jo kahteen otteeseen ylistänyt trilogian edellisiä osia yleiskielellä (Dodoa täällä ja Khimairaa täällä), ajattelinkin nyt kirjoittaa Kerberoksen herättämistä tunteista savoksi. Nyt ollaankin jännän äärellä, sillä kovin usein tätä ei ole aikaisemmin tapahtunut (liekö sitten Pihkatapin?), joten JS, ota tämä sellaisena savolaisena kunnianosoituksena :)

Muuta lukuohjetta en anna, kuin että turhan usein kaikki savonkielinen mielletään huumoriksi ja vitsiksi. Tosiasiassa savon kieli on ilmaisuvoimainen murre, jossa huvittavaltakin kuulostavan pinnan alla on myös tummia virtauksia. Savolla voidaan kirjoittaa myös vakavasti, vaikka kieli olisikin poskessa.

***

Monestihan sitä runoja lukiessa suattaa aenakii minunlaeselle äkkinäeselle lukijalle tulla semmostakkii mieleen, että kehvana, ei tässä runossa kyllä ou piätä, eikä häntee. Vuan kun sitä ajan ja ajatuksen kanssa alakaa rätneemään, niin voe tokkiisa, kyllä se siitä sitten ruppee pikku hilijoo lutviutummaan.

Mutta tässä säerommaanissa, Kerberoksessa, siinä sitä ei ou semmosta huolta ollenkaan. Sen kun vuan alakaa lukkee hölskyttämmään. Niin joutusasti kiäntyy sivu toisesa perrään ja ihan tuntuu, että nuin justiisa se asia pittääkin sannoo, mitenkä JS Meresmaa on sen paperille pistänä.

Se on kuitennii sanottava, että vaekka tämä kerperos on keppee lukkee, niin kyllä se pannoo miettimään kaekenlaesta. Tässäkii tarinassa käsitellään monta tärkeetä asijoo nuoren aekuisen kantilta katottuna. Masennus, monsuhteisuuen mukanaan tuomat arkiset pulumat, hylätyks tulemisen kokemukset, ja pettymys ihan ommiin lähimpimiin immeisiin on muun muassa tässä läsnä. Mutta Tuukka, Iina ja Sara onnii niin tolokun viisaeta immeisiä, että ne ei pitkäks aekoo jiä huolija yksin märehtimmään, vuan ossoovat puhua niistä ja uskoutua omista kippeistä kohista toisille. Sillon siitä murheesta tullooki het pikkusen keppeempi kantoo.

Tämän tunnepuhheen ja vaekeitten tunteijen sanottamisen Meresmaa ossoo tehä mahottoman luontevasti ja herkkyyellä. Sen verran myös tunnen nuoria immeisiä, että tiiän tämän trilokian teemojen olevan monelle ajankohtasia ja mielessä pyöriviä asijoita. Minusta tämä kirja, niinku ne kaks aekasempooki, tuntuu semmoselta ystävän antamalta lämpimältä hallaukselta, mikä antaa toevoo ja muistuttaa, että ei tässä elämässä tarvii yksinäsä telekuta, kaverj on aena vierellä, kun sitä tarvihtoo.

Juur tämä toeveikkuus ja toesaalta heleppolukuisuus tekköö trilokiasta semmosen paketin, että kyllä toevosin sitä luettavan ihan joka koulussa ja kotona. Säerommaaniin on heleppo tarttua semmosennii, jolle lukeminen ei ou niin tuttua tai mieleistä puuhoo. Tekstiä ei ou paljo, se on joutusata lukkee ja siitä huolimata mielessä kerkee vilahtoo monenlaista mietettä ja oevallusta kirjoo lukiessa.

Niinku vaekka tässäkii sittaatissa:

Elää
sun täytyy elää

elää!

se kuulostaa käskyltä
määräykseltä
se kuulostaa siltä kuin tarvittaisi
valtavia voimia
aktiivisuutta
sisältöä
tehokkuutta

jotta eläisi oikein
tekisi sen täysillä
eläisi elämän arvoista elämää

mitä sillä sitten tarkoitetaan,
eikö elämä ole arvo itsessään

Vaekka ennen kaekkee suosittelen tätä kirjoo nuorille ja nuorille aekuisille, niin kyllä nyt pitäs isomman osan vanahemmistakkii immeisistä ottoo ihteensä niskasta kiinni ja alakoo tutustummaan nykypäevän nuorten ja nuorten aekuisten kirjallisuuteen. Nykyään kirjotettaan niin mahottoman luavukasta kotimaesta kirjallisuutta, että siinä kalapenoo rinnalla yks jos toenen vanahempi tekele. Ei nämä nykyset nuoret tietenkään innostu samoesta kirjoesta kun myö vanahemmat aekonaan, kun nyt eletään ihan toesenlaesta elämee ja toesenlaessa mualimassa. Se on hirmusen tärkeetä, että nuorille kirjotettaan nuorten omalla kielellä. 

Mutta jotta myö osattas omille nuorille lukemista vinkata ja antoo ylipiänsä arvoo nykykirjaelijoittaen työlle, niin kyllä meijän pittää siihen tuotantoon sitten myös tutustua. Eikä se ou mitenkään vastenmielinen tehtävä, päenvaston, siinähän sitä tuulettuu omakin piänuppi kun huomoo, miten kirkkaasti ja näöttävästi voep asijoeta sanojen avulla nykypäevänäkkii välittee.

Että kyllä minä nyt sanosin, jotta jos haluat lukkee oekeen hyvän nuorten aekuisten kirjan, niin ota ihmeessä nämä Meresmaan säerommaanit lukkuun. Ylpiänsä säerommaani on minusta niin mahottoman hyvä kirjallisuuvenlaji, että ihan sisintä hyrräöttää kun sitä piäsöö lukemaan. 

Kyllä se pistää aekuisennii miettimmään, kun kirjaelija kirjottaa esimerkiks näen:

lapsia on aina kaksi
tyttä ja poika
vanhempia on aina kaksi
nainen ja mies
valkoisia kuin tekolumi,
joka pölisee heidän hiuksissaan

joskus kuvassa on myös
isovanhemmat,
joskus koira,
usein kinkku

keskiluokkaista, valkoista
mieleltään tervettä, tasapainoista

niin täydellisen onnellista
kapitalistinen seimiasetelma
osta osta osta onnea, rakkautta

mutta entä jos on queer ja onnellinen?
entä jos on sairas ja silti onnellinen?
kuka oikeastaan saa määrittää
onnellisuuden koostumuksen?

***

JS Meresmaa: Kerberos
Myllylahti 2022
213s.