Suvi Vaarla: Westend

Laman varjot ovat pitkät, mutta sitä pitemmälle yltävät turvattoman lapsuuden jäljet. Tästä kertoo Suvi Vaarlan romaani Westend. Paitsi yksinäisen tytön kasvutarina ja selviytyminen sekä lamasta että perhekriisistä, kirja on myös mainio ajankuva, joka yltää aina 1980-luvun kultaisilta vuosilta pitkälle 2000-luvulle saakka.

Tämä on itsellenikin hyvin tuttu ajanjakso, tosin olen päähenkilöä ja kertojaa jonkin verran nuorempi. Tämä aiheuttaa sen, että muistikuvani 80-luvulta ovat hieman järjestäytymättömät, joskin joiltakin osin hyvin kirkkaat. 90-luvun laman muistan paremmin. Yhtä äkkiä se oli kaikkialla, ja jopa koulutaipaleen ensimmäisiä vuosia läpikäyvä lapsi tiesi, mitä se tarkoittaa. Itseäni lama ei tosin koskettanut henkilökohtaisesti. Selvimmin mieleen on jäänyt, että pöydässä olevien Voilevi-pakettien sijaan jokaiselle oppilaalle jaettiin voinappi ja koulukirjoja ei enää saanutkaan lukuvuoden jälkeen omaksi.

Vaikka laman kurimus ei osunut omalle kohdalle, lienee kaikille aikakauden eläneille lapsille ja nuorille jäänyt vahva muistikuva työllistymisen vaikeudesta sekä yrittäjyyden riskeistä. Luulen, että vasta viime vuosina tästä yrittäjyyteen pinttyneestä stigmasta on alettu päästä eroon.

Vaarlan päähenkilön, Elinan, perhettä talouden virtaukset heittelevät äärilaidasta toiseen. Elinan isällä on rakennusliike jolla 80-luvun kultaisina vuosina menee lujaa. Menestys aineellistuu Westendistä ostettuun valkotiilitaloon sekä punaiseen muskeliveneeseen. Sitten tulee vuosikymmenen vaihde: muurit murtuvat, Neuvostoliitto hajoaa, pankit ovat kriisissä, työttömyys kasvaa. Markka devalvoidaan. Koko maa horjuu kuilun partaalla. Suomi selviytyy, mutta samaa ei voi sanoa niistä lukemattomista ihmisistä ja perheistä, joiden taloudellisen ja myös henkisen hyvinvoinnin kriisi romahduttaa.

Kiinnostavaa on myös se, mitä tapahtuu laman jälkeen. Olipa kyseessä nousu- tai laskukausi, turvattomuudessa elänyt, aikuiseksi kasvava lapsi ei tunne koskaan olevansa turvassa. Kuten päähenkilö toteaa, lapsi tarvitsee rakkautta, riittävät aineelliset edellytykset ja ennen kaikkea turvaa. Se, joka on jäänyt vaille turvaa, ei ota turhia riskejä, silloinkaan, kun se olisi pelkästään järkevää.

Westend on sukupolviromaani. Se on myös perheromaani ja ystävyysromaani. Sosiaalisia suhteita leimaa tietty outous ja vierauden tunne. Elina on yksinäinen lapsi. Suhde vanhempiin on paikoin etäinen, vaikka hän onkin isin tyttö. Elinan ainoa ystävä on naapurin Sandra. Sandra on kaikkea sitä, mitä Elina ei ole, mutta heidän ystävyytensä on niin syvää kuin kahden sydänystävän vain olla voi. Mutta kuten usein käy, aika, kasvaminen ja tässä tapauksessa myös lama, jättää jälkensä heidän ystävyyteensä.

Vaikka Westend käsittelee rankkojakin teemoja, on se sujuva ja nopea luettava. Pidin kirjan rakenteesta. Loppuun on jätetty d-day, tapahtuma joka määrittelee elämän ennen ja jälkeen. Tarina etenee vuorotellen Elinan lapsuudessa ja nuoruudessa toisiaan täydentäen.

Tarkoitukseni oli lukea Westend jo aikaisemmin syksyllä, mutta oikeastaan olen tyytyväinen siitä, että lukeminen vierähti uuden vuoden puolelle. Kirja on hyvä jatko joulukuussa lukemalleni Elina Hirvosen Punaiselle myrskylle, joka kertoo myös lapsen kokemasta turvattomuudesta samalla aikakaudella. Toisaalta Westend sopi erinomaisesti jatkoksi Marja-Leena Tiaisen mainiolle 70-luvun ajankuvalle Kanslian naiset.

Suvi Vaarla: Westend
WSOY 2019
328s.
Arvostelukappale